Martin Scorsese haastattelussa: ”Tarkkailin gangstereita ikkunan takaa”

Seuraavaksi ohjaaja haluaa filmata Japanissa 1600-luvulla vaikuttaneiden jesuiittapappien tarinan.
Elokuva 7.3.2014 05:01
Martin Scorsese ohjaamassa The Wolf of Wall Streetiä. Ohjaaja on vaihtanut filmikamerat digitaaliseen elokuvaan. © Mary Cybulski / Paramount Pictures / AP /LK

Martin Scorsesen rakas on muuttunut.

71-vuotias ohjaaja kuulostaa hyvin vakavalta.

”Elokuva on nyt murrosvaiheessa”, Scorsese sanoo.

”Se ei ole enää sitä, mitä se oli sadan vuoden ajan.”

Yhdysvaltojen arvostetuin elokuvantekijä puhuu digitaalisesta kuvankäsittelystä. Se on muuttanut elokuvan kielen.

”Kun kuva voi olla epäaito, se yleensä myös on sitä. Minä taas olen vanhanaikainen, gutenbergiläinen.”

Vaikka Scorsese puhuu muutoksesta, josta hän ei oikein pidä, hän ei kuulosta surulliselta. Puhe on nopeaa. Ajatukset sinkoilevat.

”Ehkä kuvien kieli vain muuttuu. Ehkä nuoret käyttävät uutta kieltä hyviin tarkoituksiin. Oma tyttäreni näkee maailman sirpaleisempana kuin minä koskaan. En tiedä, miten ennen teollista vallankumousta syntyneet ihmiset kokivat 1880-luvun.”

Viidellä vuosikymmenellä elokuvilleen Oscar-ehdokkuuksia saanut ohjaaja väittää pudonneensa kehityksen kelkasta. Esimerkkeinä hän mainitsee ystäviensä tavan katsoa elokuvia tablettitietokoneelta sekä Sopranos-sarjan, jota hän ei ymmärtänyt.

”Enkä lähetä sähköposteja. On minulla tietokoneet ja iPadit, mutta vietän aikaani mieluummin perheen parissa kuin sähköposteja kirjoittaen.”

Hän ei tunnu edes ymmärtävän, mikä sähköposti oikein on.

Puhuessaan Scorsese esittää ristiriitaisiakin tulkintoja esimerkiksi elokuvan digitalisoitumisen seurauksista. Tarkemmin ajatellen ohjaajaa on vaikea roolittaa teknologian viholliseksi. Juuri hän tarttui ensimmäisenä mestariluokan ohjaajana kolmiulotteisuuden haasteisiin ohjatessaan Hugon. Uudessa The Wolf of Wall Streetissä on satoja digitaalitehosteita korostamassa päähenkilön unelmamaailmaa.

Eikä Scorsese ole sanonut televisiolle ei. Hän on yksi HBO:n suositun Boardwalk Empire -sarjan kehittäjistä ja tuottajista.

Scorsese on hyväntuulinen ja pirteä. Hän ei muistuta sitä 1970-luvun amerikkalaisen elokuvan kauhukakaraa, joka haastattelujen perusteella vaikutti melkein yhtä ahdistuneelta kuin elokuvansa Taksikuskin vieraantunut päähenkilö. Hän ei kiroile, vaikka hänen elokuviensa kielenkäyttö on rajua. The Wolf of Wall Streetissä rikotaan sanan fuck hokemisen ennätys.

”Omasta mielestäni olen yhä aika surumielinen”, Scorsese sanoo.

”Elokuvissani on toki huumoria. Olen kuullut, että niissä on yhä kreisiä energiaa. Hyvä jos niin on.”

Scorsesen tunnetuimmat elokuvat ovat väkivaltaisia. Taksikuski kertoi Vietnam-veteraanin vieraantumisesta ja Kuin raivo härkä nyrkkeilijän itseinhosta.

Neuroottisen vaiheen jälkeen Scorsese teki spektaakkelimaisia gangsterielokuvia. Sekä Mafiaveljet että Casino kertoivat mafiosojen elämästä ja myös järjestäytyneen rikollisuuden käytännöistä yksityiskohtaisella tarkkuudella.

Gangsterien maailma oli lähellä nuorta Scorsesea, kun hän kasvoi Manhattanin Pikku-Italiana tunnetuissa kortteleissa. Mafiaveljien alku, jossa tuleva ammattirikollinen Henry Hill muistelee lapsuuttaan, on suoraan Scorsesen omasta elämästä.

”Minulla oli astma, joten vain tarkkailin gangstereita ikkunan takaa”, työläisperheessä kasvanut ohjaaja sanoo.

”Pakenin arkea elokuviin.”

Jos Scorsesesta ei olisi tullut elokuvaohjaajaa, hänestä olisi tullut pappi.

Scorsese ehti koululaisena valmistautua pappisopintoihin. Käydessään katsomassa Ingmar Bergmanin elokuvia hän joutui neuvottelemaan rippi-isänsä kanssa, sillä osa elokuvista oli katolisen kirkon mustalla listalla seksuaalisten sävyjen vuoksi.

Läpimurtoelokuvassa Sudenpesä pikkurikollinen päähenkilö kamppaili katolisen syyllisyydentuntonsa kanssa.

”Kun kasvoin New Yorkin kaduilla, katolisia oppeja testattiin koko ajan käytännössä. Sudenpesä on kaikista elokuvistani minulle siksi yhä läheisin.”

Vielä 1970-luvun lopulla Scorsesen ystävä, elokuvakriitikko Roger Ebert kertoi haastattelujutussaan ohjaajan uskonahdistuksesta. Scorsese epäili joutuvansa helvettiin avioeronsa vuoksi, kirjaimellisesti.

Vuonna 1988 valmistunut Kristuksen viimeiset kiusaukset on Scorsesen kohutuin teos. Nikos Kazantzakisin romaaniin perustuva elokuva kertoo Jeesuksesta ihmisenä, miehenä jolla oli pelkonsa ja salatut toiveensa. Tiukan linjan kristityt pitivät elokuvaa jumalanpilkkana ja Scorsesen henkeä uhattiin.

”Koko se aika oli koettelemus. Vaikeinta olivat kuitenkin kuvaukset. En osaa siksi itse sanoa, onnistuiko elokuva, eikä se ole minulle enää tärkeää. Sen tekeminen oli tärkeä kokemus. Se piti tehdä.”

 

Scorsesen elokuvissa toistuvat samat teemat. Amerikkalainen unelma. Miehen psyyke. Ristiriitainen usko. Ne ovat usein lähellä toisiaan.

Ohjaaja ei ole kuitenkaan tosikko. 71-vuotiaana hän on tehnyt kantaaottavimman ja hauskimman elokuvansa.

”On kai puolustusmekanismi, että näkee kauheuksissakin hauskaa. Kyllä minustakin The Wolf of Wall Street on hauska.”

Elokuva kertoo Jordan Belfortin tositarinaa. Leonardo diCaprion näyttelemä Belfort tienasi 1990-luvun Wall Streetillä satoja miljoonia huijaamalla. Irvokkaan ja vauhdikkaan kuvavirran jälkeen Scorsesen omat väitteet kehityksen kelkasta putoamisesta tuntuvat liioitellulta itsekriittisyydeltä.

”Elokuva ei näytä ahneutta vaan tempaa osallistumaan ahneuden hurmaan ja hulluuteen”, Scorsese perustelee.

”Ja tietysti sen aiheuttamaan tuhoon. Minä synnyin 1942, ja muistan 1950-luvun Amerikan, joka oli viattomampi, tietysti myös tukahdutetumpi. Ei silloin opetettu, että maa perustettiin, jotta kaikista tulisi rikkaita. Nyt ainoa amerikkalainen arvo on se, paljonko jokin asia tuottaa rahaa.”

Scorsesen elokuvissa on aina vahva moraali, ja väkivalta tekee niissä todella kipeää.

”Siinä Amerikassa, jossa minä kasvoin, oli italialaisia, napolilaisia ja sisilialaisia, ja kadut olivat saastaiset. Monien elämä oli kurjaa. Hyvät ihmiset tekivät pahoja asioita, koska heillä ei hemmetti vieköön ollut muuta vaihtoehtoa”, Scorsese muistelee.

”Nyt nuoret eivät tiedä, mitä kurjuus on, mutta olemme palaamassa surkeisiin aikoihin. Sairastuessaan voi menettää kaiken, kotinsa, omaisuutensa. Ihmisistä ei pidetä huolta.”

The Wolf of Wall Streetin pinnan alla kytee kiukku: ikään kuin itse elokuva kasvattaisi raivoa siitä, mihin ahne Belfort kykenee.

Jotkut pitivät kerrontatapaa Belfortia ihailevana. Taas kerran Scorsesen Oscar-mahdollisuudet arvioitiin heikoiksi: konservatiivisemmat elokuva-alan veteraanit eivät tykityksestä syttyisi.

Parhaan ohjauksen Oscarin Scorsese on saanut ainoastaan kerran, vaikka ehdokkuuksia hänellä on ollut peräti kahdeksan. Palkinto tuli The Departedista, jota ei yleensä pidetä yhtenä ohjaajan kärkiteoksista. Oscaria noutaessaan Scorsese kysyi jakajalta, lukeeko kuoressa varmasti hänen nimensä.

”Nuorille elokuvantekijöille palkinnoista on tietysti hyötyä. Muistan, kuinka uskomattomalta tuntui, että Taksikuski sai parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden”, Scorsese sanoo.

”Mutta palkitut elokuvat ja ne elokuvat, jotka 30 vuotta myöhemmin muistetaan, eivät ole välttämättä samoja. On kiinnostavampaa nähdä elokuva kuin puhua palkinnoista.”

The Wolf of Wall Street sai kuusi Oscar-ehdokkuutta, muttei yhtään varsinaista palkintoa.

 

The Wolf of Wall Street on Leonardo DiCaprion ja Scorsesen viides yhteistyö. Gangs of New Yorkin jälkeen Scorsese on tehnyt vain yhden elokuvan, Hugon, jonka pääosassa ei ole DiCaprio.

Aiemmin Scorsesen luottonäyttelijä oli Robert De Niro. He tekivät yhdessä kahdeksan elokuvaa.

”Saattaa olla röyhkeää sanoa näin, mutta he ovat keskenään vaihtokelpoiset. He eivät niin ajattele, mutta minä ajattelen.”

Myös De Niro on kotoisin Pikku-Italiasta. Ensimmäinen yhteistyö oli Sudenpesä.

”De Niro oli ainoa näyttelijä, joka silloin ymmärsi, mistä minä tulen. Ne kadut olivat kovia. Se voi kuulostaa romanttiselta, mutta ei se sitä ollut. New Yorkin keskellä oli tämä alue, kuin keskiaikainen kylä. Muutaman korttelin päässä oli yliopisto ja aivan toinen maailma.”

De Nirolla ja ohjaajalla oli vuosi ikäeroa. DiCaprio on Scorsesea 32 vuotta nuorempi ja kasvoi Kaliforniassa – mutta hän on kuuliainen.

”Leo ei pelkää mitään. Jos roolihahmo ja tilanne vaativat, Leo tekee mitä pyydän.”

Kaikilta ei voi odottaa samaa.

”Meillä oli Bobin (De Niro) kanssa eräs elokuva tekeillä, ja ehdotimme roolia Charles Bronsonille. Hän luki käsikirjoituksen ja sanoi heti ei. Bronson ei suostunut elokuvaan, jossa hänen roolihahmonsa kuolisi.”

DiCaprio on sukujuuriltaan neljäsosan verran amerikanitalialainen. Taustalla ei kuitenkaan ole enää merkitystä, Scorsese sanoo.

”Ei kai kukaan ole enää sillä tavalla amerikanitalialainen kuin me, jotka kasvoimme siinä kulttuurissa 1950-luvulla.”

Kiinteitä yhteistyösuhteita ohjaajalla on myös kameran takana. Thelma Schoonmaker on leikannut hänen kaikki elokuvansa Kuin raivo härästä alkaen. Lavastaja on yleensä Dante Ferretti.

”En ole sillä tavalla ammattilainen, että osaisin työskennellä kenen tahansa kanssa”, Scorsese sanoo.

”Miksen tekisi elokuvia niiden kanssa, joista pidän? Voidaan kinastella, mutta ollaan silti yhtä perhettä. Toki ihailen niitä entisajan ohjaajia, jotka paiskivat töitä päivästä toiseen aina uusien tyyppien kanssa. Minulta meni vuosia ymmärtää, etten kerta kaikkiaan pysty siihen.”

Ei pidä ajatella, että De Niron ja Scorsesen välille olisi tullut kinaa, kun suosikkinäyttelijä vaihtui nuorempaan.

”Voi, olen jatkuvasti yhteydessä Bobiin”, Scorsese vakuuttaa.

”Meillä on vireillä elokuva, The Irishman. Siinä olisi roolit myös Joe Pescille ja Al Pacinolle.”

Aihepiiri ei ole suuri yllätys.

”Pienempi mafiaelokuva, tositarina palkkamurhaajasta.”

 

Jos kaikki menee hyvin, heinäkuussa Scorsese pääsee kuvaamaan yhtä pitkäaikaisista unelmaprojekteistaan. Shusaku Endon romaani Vaitiolo kertoo jesuiitoista 1600-luvun Japanissa.

”Kristinusko kiellettiin. Yli 37 000 kristittyä surmattiin. Elokuva kertoo uskosta. Se ei ole jännäri.”

”Päähenkilöt ovat nuoria pappeja, jotka matkustavat Japaniin auttamaan vainottuja. He ovat kuulleet oman opettajansa, isä Ferreiran luopuneen painostuksen alla uskostaan”, Scorsese kuvailee.

Isä Ferreiraa näyttelee Liam Neeson.

Kuvauspaikat on etsitty Taiwanista. Elokuvasta tulee pääasiassa japaninkielinen.

”Usko on kysymys, joka tulee aina vaivaamaan ihmisiä. Mitä usko on?”

Scorsese vertaa Vaitioloa Sudenpesään, jossa väkivaltainen nuori mies halusi sovittaa syntejään kaduilla, ase kädessä.

”Ehkä nämä nuoret jesuiitat tekevät enemmän pahaa kuin hyvää. Se on tarina lunastuksesta.”

Elokuva Vaitiolosta oli suunnitteilla jo 1980-luvun lopulla. Vasta tänä vuonna Scorsese selätti italialaisen tuotantoyhtiön oikeusjutun. Ohjaaja oli vuonna 1990 tehnyt alustavan sopimuksen Vaitiolosta, jota ei silloin tehtykään.

Oikeusjutussa oli kyse italialaisten halusta päästä osingoille. Se oli vähällä estää koko elokuvan tekemisen.

”Elokuvanteosta olen oppinut, että kaikki on sinua vastaan. Se on elokuvanteon luonne.”

Scorsese naurahtaa.

”40 vuotta alalla, ja tiedän vain, että en tiedä. Jokainen taistelu on erilainen.”

”Tämä on kurja duuni. Sitoudut juttuun, joka ei välttämättä koskaan toteudu. Kun elokuva tehdään, suljet sen ajaksi kaikki läheiset melkein kokonaan pois elämästäsi.”

Scorsese nauraa.

”Täytyy olla vähän hullu.”

 

Scorsese saattaa olla Yhdysvaltojen paras ohjaaja, mutta bisnes ei ole hänellekään helppoa.

”Minulla on aina 10–12 hanketta eri kehittelyvaiheissa. Niitä pitää olla monta, koska harva lopulta toteutuu.”

Mukana ovat dokumenttielokuvat, joita Scorsese on ohjannut elokuvahistoriasta, popmusiikista ja New Yorkin kulttuurielämästä.

”En kykene tekemään tilaustöitä. Elokuvan pitää tuntua omalta. Jos joku leffa on vain työ, töihin meneminen on kauhean vaikeaa, koska olen niin laiska”, Scorsese sanoo.

”Myös toisten innostus on tärkeää. Jos sekä minä että Leo pidämme elokuvan ajatuksesta, alan vakuuttua, että yleisökin siitä syttyy.”

Vaitiolo ei ole ainoa Scorsesen elokuva, jonka tekeminen on vuosikymmenien prosessi. Gangs of New Yorkin suunnittelu alkoi jo 1970-luvun lopulla, mutta elokuvaa päästiin kuvaamaan vasta vuonna 2002. Yksi pitkäaikaisista haaveprojekteista, Dean Martinin elämäkertaelokuva, on yhä tekemättä.

Scorsesella on vaikutusvaltaa, mutta tinkimättömyys ei ole Hollywoodissa hyve. Hänen elokuviensa rahoitus on tullut jo pitkään pääasiassa perinteisten studiojättien ulkopuolelta. Vakavat aikuisten elokuvat ovat teiniyleisöä kosiskelevan ja jatko-osabisnekseen luottavan Hollywoodin näkökulmasta riskejä.

Ohjaajan elokuvista monet eivät iskeneet suureen yleisöön. Koko perheen seikkailu Hugo menestyi alle odotusten. Suurin floppi oli Dalai Laman elämäkertaelokuva Kundun, jossa Scorsese meni kauemmas mukavuusalueeltaan kuin koskaan ennen.

Vastaavasti harva olisi uskonut, että räävitön, raju ja kolme tuntia pitkä The Wolf of Wall Street nousee hitiksi.

”Viisi vuotta sitten The Wolf of Wall Street oli kehitteillä Warner Bros -studiolla. Vuoden 2008 talouskriisi sai heidät jättämään hankkeen. Täydellistä.”

Satiirinen elokuva rahan vallasta muuttui rahoituskriisin aikana epäilyttäväksi.

Nyt siitä on tulossa Scorsesen uran menestynein elokuva. Jos inflaatiokorjausta ei tehdä, se on sitä jo nyt, maailmanlaajuisten lipputulojen ylitettyä 250 miljoonaa euroa.

 

Haastattelu tehtiin Marrakechin elokuvajuhlilla Marokossa joulukuussa 2013.