Sympaattinen ääliö Alan Partridge siirtyi elokuvaan

"Jos Partridge olisi todellinen henkilö, en sietäisi häntä”, sanoo hahmon luonut brittikoomikko Steve Coogan.

elokuvat
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Alan Partridge on tahditon talk show -isäntä, joka rakastaa 1980-lukua, urheiluautoja, konservatiivipoliitikkoja ja omaa ääntään. Tyyppi tuo mieleen Timo T.A. Mikkosen uran vaiheen, jolloin narsismi näytti ohittavan lahjakkuuden.

Partridge on brittinäyttelijä Steve Cooganin suosituin hahmo, jonka takana on kolme BBC:n sarjakautta. Yle on esittänyt ne nimellä Kukkona tunkiolla show, viimeksi 2002.

Alan Partridge: Kukkona tunkiolla on hahmon ensimmäinen elokuva. Komediassa irtisanottu radioaseman työntekijä ottaa joukon kollegoitaan panttivangeiksi. Partridgestä tulee neuvottelujen välimies. Kaappari luottaa ystäväänsä, jonka kaksinaamaisuus aiheutti potkut.

Partridgen 1991 luonut Coogan purkaa hahmoon pimeitä puoliaan. ”Meillä on paljon yhteistä, liikaakin”, hän sanoo.

Partridge on pilakuva julkisuuteen rakastuneesta miehestä, jolla on huono itsetunto, vaikeuksia seurata aikaansa sekä paljon piileviä ennakkoluuloja ja sovinismia.

”Juju ja haaste on pitää hänet kaikesta huolimatta sympaattisena ääliönä. Jos Partridge olisi todellinen henkilö, en sietäisi häntä.”

 

Britanniassa Partridge-elokuva oli myös Cooganin, 48, paluu. Sylkiäiset-sarjassa aloittanut koomikko vietti vuosia Yhdysvalloissa Hollywood-uraa tavoitellen.

”Siellä tein pieniä rooleja, joita en kokenut omikseni. Tein vain mitä käskettiin. Palasin Britanniaan ja ryhdyin tekemään asioita, joita haluan.”

Toinen Cooganin uusi brittielokuva on vakavampi Philomena, jonka hän myös käsikirjoitti. Pääosia esittävät hän ja Judi Dench.

”Kukaan ei tarjonnut draamarooleja, joten päätin kirjoittaa elokuvan itse.”

Nyt Philomenasta, jossa hän esittää sarkastista ja ylimielistä toimittajaa, on tullut menestys. Käsikirjoitus-Oscar ei ole mahdottomuus.

”Huomasin laittavani siinäkin rooliin paljon itseäni. Olen tietoinen omasta kyynisyydestäni ja tiedän, ettei se ole aina terveellistä.”

Partridgeksi palaamiseen hän suostui vasta Philomenan tuotannon varmistuttua.

”Ensimmäinen menestyksen aalto on riski. Se voi määritellä, kuka olet. Jäät oman suosiosi vangiksi. On hienoa menestyä, mutta sen jälkeen voi olla tarpeen taistella”, Coogan sanoo.

Partridgenkaan aika ei ole ohi. Coogan on jo vihjaillut hahmon palaavan toisessa elokuvassa. Pompöösi tomppeli villaneuleissaan ei ole yhtään vähemmän ajankohtainen. 

 

Alan Partridge: Kukkona tunkiolla elokuvateattereissa 27.12. alkaen.