Nuoren lontoolaisen muotokuva

I May Destroy You on kesän draamatapaus.

tv-sarja
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sarjaa voi katsoa viihdyttävänä jännitystarinana. Kuten usein parhaissa tarinoissa, päähenkilölle selviää jotain hänestä itsestään.

Eikä ainoastaan se, mitä eräänä kohtalokkaana yönä tapahtui. Kysymys on identiteetistä ja minäkuvasta laajemminkin. Kerrokset on rakennettu tarinaan taitavasti, mutta I May Destroy You on jotain uutta myös rakenteeltaan. Se on kuin huolellisesti jäsennettyä tajunnanvirtaa. Tunnelmat vaihtuvat taiturimaisesti, samoin tapahtumapaikka Lontoosta Italian Ostiaan.

Päähenkilö on Arabella (Michaela Coel), ihailijoitakin saanut nuori kirjailija, jolla on vaikeuksia saada toinen teoksensa valmiiksi. Hänen lähipiirissään on luovien alojen ihmisiä, joiden taustatarinoita avataan väläyksinä.

On tavallaan sivuseikka, että tyypit suhtautuvat irtoseksiin ja huumeisiin vapaamielisesti – ne vain ovat osa näiden lontoolaisten millenniaalien elämää, ottakaa tai jättäkää. Ydinteema on kuitenkin suostumus. Mies raiskaa Arabellan, joka ei muista, mitä on tapahtunut. Kuinka paljon tapahtuneesta on hänen omalla vastuullaan? Myös hänen ystävillään on kokemuksia, jotka vähintään rinnastuvat hyväksikäyttöön.