Maaton mies

Palestiinalaisohjaaja katsoo maailmaa ikuisena ulkopuolisena.

elokuva
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Elia Suleiman on maailman tunnetuin palestiinalainen elokuvantekijä. Palestiinalaisten elokuvantekijöiden asemasta kertoo jotain, että Suleiman ei ole edes kaikkien elokuvaharrastajien tuntema nimi. Hänen uusin elokuvansa It Must Be Heaven on enemmän festivaalisuosikki kuin teos, joka saisi laajan kaupallisen levityksen.

Suleiman ei halua ottaa Palestiinan asian edistäjän poliittista roolia. Hän on enemmän surrealisti. Silti hänen taiteensa liittyy nimenomaan identiteettiin ja omiin kokemuksiin.

”Varhaisten elokuvieni kriittisyys liittyi siihen, miten pahasti petyin mediaan. Uutiset Palestiinasta olivat aina vääristyneitä”, Suleiman sanoo.

”Halusin kertoa elokuvillani vaihtoehtoista tarinaa. Ne olivat reaktio. Myöhemmin elokuvistani on tullut itsearviointia. En yritä enää korjata mitään. Sääli on viimeinen asia, jota kaipaan.”