Ensin syrjäydytään, sitten kaupunki palaa – Pahan kukat on kujanjuoksu Itä-Helsingissä

Arvio: Antti J. Jokisen uusi elokuva on ulkoisesti kiihkeä lähiödraama.
Elokuva 1.10.2016 14:30

Pahan kukat -tähdet Viljami Nojonen (vas.) ja Juno. © Solar Films

Näköalattomuus ja virkavallan kasvoton voimankäyttö suistavat miehen luisuun. Pahan kukat kertoo samanhenkistä tarinaa kuin Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia.

Antti J. Jokisen kirjoittama ja ohjaama elokuva tapahtuu tämän päivän Itä-Helsingissä, eikä valkoinen ihonväri ole enää normi. Ilmeisin esikuva on Mathieu Kassovitzin Viha, jossa poliisien väkivalta johti veriseen kierteeseen monikulttuurisessa pariisilaislähiössä. Nuorisorikollisen kujanjuoksussa on myös tanskalaisten Pusher-rikoselokuvien katu-uskottavuutta.

Edeltäjien listaaminen tuntuu tarpeelliselta, sillä Pahan kukkien tarina ja julistus tuntuvat lainatavaralta. Jokin välttämättömyyden ja akuuttiuden tuntu puuttuu, vaikka paketti on ulkoisesti kiihkeä ja jo alkutekstit ovat kuin vasaraniskuja.

Elokuvan nimi tulee Charles Baudelairelta. Ranskalaisrunoilijan tunnetuin, samanniminen teos on herkkien ja rujojen tuntemusten kokoelma, ja sellaista Jokinenkin tavoittelee. Nimi on tietysti myös cool ja raju, eli vetävämpi kuin lähiögenren suomalaisedeltäjillä, Tapio Suomisen Täältä tullaan elämällä ja Akseli Tuomivaaran Korsolla.

Henkilöohjaajana ja visuaalisena tyylittelijänä Jokinen on Suomen parhaita. Räppäri Juno ja Viljami Nojonen ovat uskottavia veljeksinä, jotka tarttuvat erilaisiin aseisiin. Eero Aho on jykevä hämmentyneenä isänä, johon keskiluokkaisempi katsoja voi samastua. Sekavasti alkava elokuva paranee loppua kohti, ja varoitus mellakoista tuntuu lopputekstien alkaessa jo varteenotettavalta.

★★★


Pahan kukat elokuvateattereissa.