Elokuvateatteri Maxim puretaan – ”Ateneumista kasino, Kansallisteatterista ostari”

Cinema Mondon toimitusjohtaja luuli purku-uutista aprillipilaksi. Helsinkiläisteatterin lopettaminen vähentää laatuelokuvien määrää Suomessa.
Elokuva 4.12.2014 15:30
Helsingin Kluuvikadun Maxim 1970-luvun alussa. Vuonna 1845 valmistunut talo purettiin 1972. Uusi Maximin talo avattiin 1974. © Jarmo Hietaranta / Lehtikuva

Suomen vanhin elokuvateatteri Maxim suljetaan ensi toukokuussa. Maxim on myös Helsingin ja koko maan tärkein laatuelokuvien teatteri.

Kun Maxim haudataan, esimerkiksi eurooppalaisten elokuvien levitys muuttuu ratkaisevasti vaikeammaksi. Hitaasti liikkuvan aikuisyleisön laatudraamojen maahantuonnin riskit nousevat.

”Maximin sulkeminen tulisi toteutuessaan vaikuttamaan Cinema Mondon maahantuontipolitiikkaan”, sanoo Suomen suurimman art house -elokuvien maahantuojan Cinema Mondon toimitusjohtaja Mika Siltala.

”Maxim on ollut rauhallisempi miljöö popcornin katkua kaihtavalle aikuisemmalle yleisölle.”

Monet aikuiset eivät halua lähteä elokuviin Tennispalatsiin ja Kinopalatsiin. Kun nämä katsojat jäävät saavuttamatta, yhä useampien laatuelokuvien maahantuonti muuttuu tappiolliseksi.

Siltala sanoo, että Maximin sulkeminen on niin järjetöntä, ettei hän ole uskoa sitä todeksi.

”Ykkössali puretaan, ja luin jostain Ilmarisen lausunnosta, että kakkossalista, joka on museosuojeltu kaunotar, kaavaillaan pörssikatsausten kokoustilaa. Kuvittelin, että moisen täytyy olla aprillipila.”

”Mikäli jatkamme kaupungin kehittämistä tällä linjalla, voisi Ateneumiin kaavailla kasinoa ja Kansallisteatterista saisi mainion ostoskeskuksen.”

 

Maxim on suosittu teatteri, jonka ohjelmisto on valittu taiten. Facebookin Pelastetaan Maxim -ryhmään on liittynyt viikossa pian yli 9000 ihmistä ja määrä kasvaa.

Maximin merkitys on kuitenkin suurempi. Se on Finnkinon ainoa Helsingissä laatuelokuville omistettu teatteri, jonka osuus esimerkiksi eurooppalaisten draamojen koko Suomen katsojamäärästä on ollut viime vuosina huikea.

Cinema Mondon elokuvista Asghar Farhadin ohjaama Menneisyys sai Maximissa 44 prosenttia kaikista Suomen katsojistaan ja Robert Gueidiguanin ohjaama Kilimanjaron lumet 47 prosenttia. Olivier Assayasin Kesähetkien katsojista peräti 70 prosenttia katsoi sen Maximissa.

Pirjo Honkasalon Betoniyön katsojistakin viidesosa näki sen siellä.

”Maximin selkeä profiili ja vakituinen yleisö ovat tärkeässä asemassa, kun Suomeen tuodaan taiteellisesti korkeatasoista elokuvaa”, sanoo Atlantic Filmin Jenni Ukkonen. ”Maximin osuus maahantuomamme Thomas Vinterbergin ohjaaman Jahdin katsojamäärästä oli 35 prosenttia.”

Viime viikolla julkistettu uutinen Maximin vuokrasopimuksen päättymisestä aiheutti murhetta eurooppalaisia elokuvia maahantuovissa firmoissa, kuten Cinema Mondossa ja Atlantic Filmissä.

”Emme voi vielä kovin tarkkaan suunnitella syksyä 2015”, Cinema Mondon Mika Siltala sanoo.

Elokuvalevityksessä hankintoja tehdään varhain ja tärkeistä ensi-illoista päätetään yli vuoden aikajänteellä.

Siltala kertoo, että kun Maxim oli suljettuna vesivahingon vuoksi, Cinema Mondon uusimpien maahantuontien katsojamäärässä näkyi jo notkahdus, kun niitä esitettiin lähinnä Tennispalatsissa ja Kinopalatsissa.

Maximin tarkka käyttöaste on Finnkinon liikesalaisuus, mutta sen arvioidaan olevan erinomainen. Elokuva-alan sisäisessä käytössä olevista tilastoista voidaan laskea, että Maximiin myytyjen elokuvalippujen liikevaihto on ollut vuonna 2013 ainakin 1,6 miljoonaa euroa.

Maximissa on kahdessa salissa 601 paikkaa. Teatteriin myytiin vuoden aikana noin 150 000 lippua, mikä on enemmän kuin esimerkiksi Joensuun tai Vaasan kaikki elokuvissakäynnit yhteensä.

Päälle tulevat yksityistilaisuudet ja päiväkäyttö: esimerkiksi elokuvien lehdistönäytökset ovat yleensä Maximissa, ja levittäjät maksavat niistä vuokraa Finnkinolle.

Toiminnan voidaan olettaa olevan hyvinkin kannattavaa.

 

Arvokiinteistöjen välissä hotelli Kämpiä vinosti vastapäätä sijaitseva Maxim suljetaan, koska kiinteistön omistava vakuutusyhtiö llmarinen irtisanoi vuokrasopimuksen. Suurempi ykkössali puretaan.

Purkamista perusteltiin sillä, että alkukesästä 2014 tapahtuneen vesivahingon korjaaminen tulisi sitä kalliimmaksi. Vahingot eivät kuitenkaan estä käyttöä, sillä puoli vuotta kiinni ollut Maxim aukeaa nyt perjantaina ja on Finnkinon elokuvateatterina toukokuuhun 2015 asti.

Ilmarisen vuokrauspäällikkö Ville Laurila totesi Helsingin Sanomille, että suojellussa kakkossalissa järjestettäisiin jatkossa esimerkiksi osavuosikatsauksia.

Kun Maximin kohtalosta alkoi keskustelu, Ilmariselta kuitenkin tiedotettiin, että suojeltu, katutason alla sijaitseva pienempi sali korkokuvioineen ja kristallilamppuineen on jatkossakin myös ”kulttuurin käytettävissä”.

Ilmarisen listaamattomien sijoitusten johtaja Esko Torsti kirjoitti Helsingin Sanomien yleisönosastolle ilmoittaen, etteivät he halua ”tuhota Maximin perinteikästä salia”.

Huolestuneiden kulttuuriaktiivien mukaan kyse ei kuitenkaan ole salin seinien pelastamisesta, vaan elokuvateatteritoiminnan jatkuvuudesta.

Torstin mukaan Ilmarinen oli yhteistyössä Finnkinon kanssa vuosien ajan etsinyt ratkaisua, joka olisi mahdollistanut Maximin jatkamisen.

”Neuvotteluissa kävi ilmi, ettei nykyisenkaltainen toiminta olisi ollut remontin jälkeen kannattavaa kummallekaan osapuolelle”, Torsti kirjoitti.

Finnkinon toimitusjohtaja Liisi Jauho on eri mieltä.

”Ilmarinen ei ole esittänyt Finnkinolle mitään konkreettisia vuokrapyyntöjä liittyen tuleviin vuosiin. Olemme keskusteluissa ymmärtäneet, että heillä on kiinteistön suhteen muita suunnitelmia”, Jauho kertoo.

”Maxim on täydentänyt hyvin Finnkinon nykyistä teatteriketjua Helsingissä ja olisimme jatkaneet toimintaa mielellämme.”

Jauho kertoo Finnkinon investoineen Maximiin ja toteaa teatterin olevan toiminnallisesti erinomaisessa kunnossa.

Valehteleeko Torsti siis väittäessään, että Maxim lopetetaan yhteisymmärryksessä Finnkinon kanssa?

”Emme voi ottaa kantaa Torstin kirjoitukseen, koska hänellä on varmaan enemmän tietoa suunnitelluista muutoksista ja niiden kustannusvaikutuksista kuin meillä”, Jauho muotoilee.

Esko Torstilla on erilainen näkemys.

”Meillä on käsitys että tämä on sovittu yhteisymmärryksessä Finnkinon kanssa”, Torsti kertoo.

Hän kertoo, että tontin tulevasta käyttötarkoituksesta on jo päätetty ja siitä tiedotetaan ensi viikolla.

”Sille on tulossa kulttuurikas elämä. Kulttuuri voidaan tietysti ymmärtää monin tavoin. On hienoa, että omistamaamme kiinteistöön suhtaudutaan näin intohimolla.”

Tarkemmin Torsti ei vielä käyttöaikeista kerro. Kysymykseen, onko Maximin elokuvateatteritoiminnan pelastamiseksi tehtävissä mitään, Torsti kieltäytyy vastaamasta.

 

Elokuvakulttuurille Maximin menettäminen aiheuttaa merkittävän kolhun myös siksi, että se on useiden elokuvafestivaalien keskeinen teatteri.

Festivaalit, kuten Rakkautta & Anarkiaa, Docpoint ja Night Visions ovat kasvattaneet yleisöään jatkuvasti ja niistä on tullut vaihtoehtoisen elokuvatarjonnan tärkeä kanava. Niiden kautta elokuvia, joita ei Suomessa muuten nähtäisi, leviää esityksiin myös maakuntiin.

”Koska myös Bio Rex on menossa remonttiin, vuoden kuluttua meillä ei ole enää suuria teatterisaleja elokuvillemme muuten kuin Kinopalatsissa”, toteaa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin johtaja Pekka Lanerva.

”Tilanne alkaa olla tukala. Festarin kannalta Maxim on tunnelmaltaan ylivoimainen, ja muutenkin se on teatteri, jossa on aina laatutakuu.”

Maximin kohtalon pahoittelijoihin kuuluu myös näyttelijä Laura Birn.

”Minulle Maxim on tarjonnut intiimin vaihtoehdon kokea elokuvaa. Se on vastapaino kompleksiteatterien kauppakeskusmaiselle hälylle. Kauniissa elokuvateatterissa on helpompi rauhoittua katsomaan ja rakastua elokuvaan”, Birn sanoo.

”Kymmenisen vuotta sitten Helsingissä oli monia persoonallisia elokuvasaleja. Jos niistä viimeisetkin suljetaan, kuihtuu samalla suhteemme elokuvaan. Toivottavasti Maxim säilyy ja tarjoaa vielä monelle mahdollisuuden rakastua.”

 

Myös Lasipalatsin Bio Rexin tulevaisuus on arvoitus, sillä se siirtyy Amos Andersonin taidemuseon hallinnoitavaksi.

Taidemuseon kaavailut Bio Rexin tulevaisuudesta ovat olleet epämääräisiä, mutta se tiedetään, että sitä tullaan remontoimaan vuosina 20162018.

Ensi kesästä alkaen Helsingissä on jäljellä enää kolme päivittäin uusia elokuvia esittävää elokuvateatteria, 14-salinen Tennispalatsi, 10-salinen Kinopalatsi sekä kahden salin, mutta yhteensä vain 162 paikan Kino Engel Senaatintorin laidalla.

Helsingin elokuvateatterien salimäärä on putoamassa noin puoleen kymmenen vuoden takaisesta, vaikka elokuvien katsojamäärät ovat kasvaneet. Se tarkoittaa, että suosituimmat ja markkinoiduimmat elokuvat ovat yhä suositumpia ja haastavampi laatuelokuva ei saa tilaa.

Arabianrantaan ollaan avaamassa elokuvateatteria, mutta tosiasiassa kyseessä ovat vain näytökset Aalto-yliopiston auditoriossa.