Elokuvan kulttihahmo Alejandro Jodorowsky, 87, ohjaa yhä: ”Enää en ole kuin tappaja”

Alejandro Jodorowsky tekee surrealismia suurella sydämellä.
Kalle Kinnunen
Elokuva 20.9.2016 07:30

CANNES, RANSKA – Joukkorahoitus mahdollisti Alejandro Jodorowskyn uran uuden vaiheen. Kun chileläissyntyinen ohjaaja, sarjakuvakäsikirjoittaja, runoilija, mystikko ja šamaani sai keväällä uusimman elokuvansa valmiiksi, hän oli jo täyttänyt 87 vuotta.

Humoristinen, hieman surrealistinen ja hyvin kekseliäs Endless Poetry sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlila toukokuussa. Vastaanotto oli kiittävä ja lämmin.

Video: Kohtauksia elokuvasta Endless Poetry.

 

Ranskalais-chileläisen tuotannon budjetista jopa kolmasosa tuli joukkorahoituksena faneilta, jotka halusivat nähdä jatkoa kolme vuotta aiemmin valmistuneelle Elämän tanssille. Vertailun vuoksi Iron Skyn budjetista joukkorahoituksen osa oli noin 15 prosenttia.

”Kun olet vedessä ja hukkumassa, tartut mihin vain pelastaaksesi itsesi”, Jodorowsky sanoo.

”Meiltä oli rahat loppu ja elokuva piti saada valmiiksi. Emme ole kerjäläisiä, vaan tämä on liiketoimintaa: minulle annetaan rahaa, ja vastineeksi tarjoan runouden valuuttaa.”

Elämän tanssista pidettiin ja se tuotiin Suomessakin elokuvateattereihin, mutta rahaa se ei silti juuri tuottanut. Yleisö on innokas, mutta pieni.

Video: Elämän tanssi -elokuvan traileri.

 

Jodorowsky on kulttihahmo jos joku. Näissä elokuvissa hän kertoo nuoruusvuosistaan Chilessä. Muistelmia voi luonnehtia fellinimäisiksi, mutta maailma on oma.

”Kaikki näissä elokuvissa on totta. Aivan kaikki tämä on tapahtunut minulle”, Jodorowsky sanoo.

Hän tarkentaa, että elokuvassa kakkuun kuoleva setä tukehtui ja sai sairaskohtauksen tosiasiassa vettä juodessaan ja lemmenkiihkeä nainen, joka tarttuu nuoren runoilijan sukuelimeen kadulla, teki tosiasiassa niin taskun läpi radioasemalla.

”Kaikki on totta, mutta elokuvassa asiat kerrotaan runouden kielellä.”

 

Endless Poetry on maagista realismia sekä itse- ja perheterapiaa. Nuorta runoilija-Alejandroa näyttelee hänen muusikkopoikansa Adan Jodorowsky. Toinen poika, Brontis, näyttelee Alejandron isää Jaimea, kuten jo Elämän tanssissa.

Loppukuvissa Alejandro antaa anteeksi fasisteja ihailleelle Jaimelle, joka kohteli poikaansa julmasti. Hän sanoo elokuvansa olevan oman perheensä psykoanalyysia ja parantavaa työtä.

”Minulta kesti 87 vuotta tehdä sovinto. Lopulta teen sen tässä elokuvassa. Tuossa kuvassa annan anteeksi, ja se oli minulle suuri helpotus”, ohjaaja sanoo.

”Se on siinä, se on oikea tunne. Valkokankaalla nähdään perheen sisäinen asia. Jos siinä olisi vain näyttelijöitä näyttelemässä, se olisi esitys. Mutta poikani, veljekset yhdessä, eivät vain näyttele, vaan tunne on aito. Siksi tämä elokuva herättää voimakkaita tunnereaktioita.”

Ukrainanjuutalainen Jaime oli kurja ihminen, koska hän itse kärsi niin paljon, Jodorowsky arvioi.

”Hän oli maahanmuuttaja, joka menetti kaiken ja omistautui työlleen ajatellen, että sen hän on velkaa perheelleen. Hiljalleen sen ymmärtää: ei ole huonoja ihmisiä, on huonoja olosuhteita.”

Ero varhaisempien Jodorowsky-elokuvien ryöppyäväänkin väkivaltaan on suuri.

Nyt tunteet ovat rakastavia silloinkin, kun on suuria ristiriitoja. Endless Poetry on vielä Elämän tanssiakin lempeämpi.

”Minä olin vaikea pala isälleni. Hän halusi minusta lääkärin, ja tulikin taiteilija. Hänelle se oli suuri tragedia. En ollutkaan poika, joka tekisi hänestä yhteiskunnallisesti arvokkaan.”

Video: El Topo -elokuvan traileri.

 

Alejandro Jodorowsky on itsekin kuvaillut muuttuneensa uransa aikana valtavasti. Läpimurtoelokuvansa El Topon (1970) aikaan hän oli jo kokenut teatterintekijä, mutta ihmisenä kova mies, omin sanoin ”kuin tappaja”.

Elämän tanssi ja Endless Poetry ovat muillakin tavoin helpommin lähestyttävää Jodorowskya. Ennen näitä omaelämäkerrallisia epookkeja hänet tunnettiin elokuvista El Topo, The Holy Mountain (1973) ja Santa Sangre (1988).

El Topo oli väkivaltainen ja surrealistinen western-muunnelma, jonka itämainen filosofia sopi ajan henkeen. Siitä tuli hitti ja legendaarinen keskiyön elokuva, midnight movie, jälkihippikauden New Yorkissa. Jodorowsky-faneiksi julistautuivat sekä Beatlesin jäsenet että Dennis Hopper.

Video: The Holy Mountain -elokuvan traileri.

 

El Topon menestyksen siivellä isolla rahalla toteutettu The Holy Mountain on ehkä edelleen ohjaajan pääteos, eeppinen maailmanselityselokuva alkemiasta ja uskonnoista.

Sirkusväestä ja kädettömästä murhaajasta kertova Santa Sangre oli eräänlaista gore-Felliniä ja suuri kulttihitti.

Video: Santa Sangre -elokuvan traileri.

 

Jodorowskyn piti myös tehdä elokuva Frank Herbertin Dyyni-romaaneista, mutta hankkeesta seurasi lopulta vain vuonna 2013 valmistunut Frank Pavichin erinomainen dokumentti, joka kertoo, miksi filmatisointi romahti.

Video: Jodorowsky’s Dune -dokumentin traileri.

 

Santa Sangren jälkeen syntyi seikkailu The Rainbow Thief (1990), jota Jodorowsky pitää täysin epäonnistuneena, tuottajien pilaamana elokuvana.

Sen ja Elämän tanssin välillä ei nähty Jodo-elokuvaa 23 vuoteen. Ihailijoita kyllä riittää: tanskalainen ohjaaja-käsikirjoittaja Nicolas Winding Refn on julistautunut Jodorowskyn pojaksi ja hip hop -artisti Kanye West puhuu stadionkeikoilla yleisöilleen suuresta gurustaan.

 

Yhtenä syynä pitkään taukoon on Jodorowskyn ehdottomuus.

”Jos mielessä on rahan tekeminen, teoksesta tulee aina epämuodostunut. Silloin kaikki seuraa rahaa – näyttelijät, käsikirjoitus, ohjaajakin on vain renki. Teen elokuvaa kuin runoilija. En suostu elokuvateollisuuteen, jossa ohjaaja on vain totteleva työläinen”, Jodorowsky kuvailee rajojaan.

”Jos saan rahaa, voin tehdä taidetta. Mutta raha ei ole maali, vaan elokuvan tekeminen. En suostu totteleman tuottajaa enkä tähtiä.”

Esimerkki: The Holy Mountainissa piti näytellä George Harrison, mutta Beatles-tähti sai potkut, kun hän ei suostunut näyttämään kameralle peräaukkoaan.

Endless Poetrya tehtäessä Jodorowsky otti yhteen kuvaajansa Chris Doylen kanssa. Wong Kar-wain pitkäaikaisena kuvaajaparina tunnetulla Doylella on oma, ehdoton väriskeemansa, ohjaajalla toinen.

”Yhteistyö oli mielenkiintoista”, Jodorowsky valitsee sanansa.

”Hän halusi omat värinsä. Lopulta sanoin, että tämä elokuva tehdään minun väreihini, eikä kukaan siihen puutu. Me olemme molemmat taiteilijoita. Olen onnellinen yhteistyöstämme. Hänkin on runoilija.”

 

Monet veteraanitekijät ovat pitäneet filmistä digitaalisuuteen siirtymistä askelena huonompaan, jotkut jopa elokuvan kuolemana. Alejandro Jodorowsky taas on innoissaan.

”Yllätyin valtavasti Elämän tanssin kuvauksissa. Moni on haukkunut digitaalisuutta. Minusta se on fantastista!”

Hän kuvailee, kuinka helpoksi kuvankäsittely on muuttunut. Erikoistehosteet ovat halvempia, kameran liikettäkin voi jälkikäteen korjata.

Kuten Elämän tanssin nähneet tietävät, Jodorowsky ei vaadi erikoistehosteiden olevan fotorealistisia, vaan kuvassa saa olla rujoutta. Efektillä on lupa näyttää efektiltä.

Todellisuus on elokuvantekijä Jodorowskylle tärkeämpää kuin elokuvan illuusio, kuten The Holy Mountainin loppuhuipennuksen nähneet hyvin tietävät.

”Digitaalisuus on tuonut aivan uusia mahdollisuuksia. Otin siitä enemmän irti Endless Poetryssä, ja seuraavassa elokuvassa uskallan varmasti taas kokeilla uutta.”

Monipuolinen taiteilija tunnetaan myös sarjakuvien käsikirjoittajana. Tunnetuin teos on Jean ”Moebius” Giraudin piirtämä tieteistarina Incal. Suomeksi on nyt julkaistu kolme osaa hänen käsikirjoittamastaan Bouncer-sarjakuvasta.

 

Alejandro Jodorowsky aikoo elää satavuotiaaksi. Se on jopa välttämätöntä, sillä hän tietää tekevänsä vielä neljä elokuvaa.

Yksi on jo 1980-luvulta asti suunnitteilla ollut Sons of El Topo eli Abel Cain. Siitä on jo olemassa sarjakuvaversio.

Erääseen elokuvaversiosuunnitelmaan viime vuosikymmenellä olivat lupautuneet näyttelemään Jodorowsky-fanit Johnny Depp ja Marilyn Manson.

”Se olisi helppo tehdä, jos minulla olisi siihen rahat, sillä sarjakuva on valmis käsikirjoitus.”

Jodorowsky nauraa.

Hän kertoo, että ulkokuvauspaikkojakin on jo katsottu Pohjois-Chilestä ja Meksikosta.

Sons of El Topo kertoo minusta, mutta ei omista kokemuksistani. Kolme muuta ovat täysin omaelämäkerrallisia.”

Ne olisivat siis kolmas, neljäs ja viides osa autofiktiosarjaan, joka alkoi Elämän tanssista ja Endless Poetrystä.

”Niistä seuraavassa kerron, kuinka muutin Pariisiin ja tutustuin Marcel Marceauhun, kuuluisaan miimikkoon. Opin Gaston Bachelardilta filosofiaa. Tapasin Andre Bretonin ja muita surrealisteja. Perehdyin esoterismiin. Elokuvalla on jo nimi, A Sensual Travel.

”Sitten neljännessä matkustan Pariisista Meksikoon. Asuin siellä 20 vuotta. Liikuin šamaanien piireissä. Tunsin Carlos Castanedan.”

”Viidennessä olen vanha mies. Se kertoo onnellisuuden löytämisestä.”

Jodorowsky oli seitsemissäkymmenissä, kun hän tutustui nykyiseen puolisoonsa, taidemaalari Pascale Montandoniin. Viidennestä osasta tulisi rakkauselokuva.

”Ulkokuoreni rapistuu ja hiukset ja hampaat putoavat. Kauniit lihaksenikin ovat kuihtuneet. Mutta sisälläni nuorenen ja koko ajan opin toteuttamaan itseäni paremmin.”

”Elokuvassa voin kertoa itsestäni 23-vuotiaana, mutta voin myös näytellä siinä itse vanhaa itseäni. Olen silloin olemassa kummassakin iässä. Tuo elokuvan nuori mies olen myös minä vanhana. Tosin nyt näen, että 23-vuotiaana olin intohimon vanki. Seksi on siinä iässä suuri voima, joka tekee hulluksi. Mutta enää seksi ei tee minusta hullua.”

”Viides elokuva kertoo, kuinka löysin puhtaan rakkauden. Ensimmäisen kerran elämässäni tiedän, mitä rakkaus on. 73 vuoden ajan kärsin rakkausongelmista, kunnes tapasin tämän ihmisen.”

 

Montandon ja Jodorowsky maalaavat yhdessä, ja puoliso on lavastanut ohjaajan kaksi viimeisintä elokuvaa. Heillä on 44 vuotta ikäeroa.

”Olen sanonut, etten voisi enää hankkia lapsia. Olisin isoisoisän ikäinen isä. Ei käy. Mutta voimme luoda, tehdä taidetta yhdessä. Tosi rakkaus on yhdessä luomista.”

Pariskunta asuu Pariisissa, jonne Jodorowsky palasi Meksikosta jo 1980-luvulla. Taiteilijan talousasiat ovat reilassa. Merkittävä syy on sarjakuvien suosio, etenkin ranskankielisessä maailmassa.

”Tiedän, että mitä vain voi tapahtua. Joku lapsistani voi kuolla. Niin kävikin. [Teo-poika kuoli 24-vuotiaana onnettomuudessa vuonna 1995. Kuolinsyy oli lähteestä riippuen tapaturma tai huumeen yliannostus.] Puolisoni voi kuolla. Minä voin kuolla. Kaikki on mahdollista. Kissani voi kuolla. Siksi voimme vain elää.”

”Jos elän satavuotiaaksi ja ehdin tehdä nämä neljä elokuvaa, kuolen onnellisena.”

 

Endless Poetry Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla tiistaina 20.9. ja lauantaina 24.9.

Haastattelu on tehty Cannesissa toukokuussa 2016.