Sirkus nimeltä Napoli

Paolo Sorrentinon elokuva kertoo elämästä, josta syntyy taiteilija.

elokuva
Teksti
Kalle Kinnunen

Kohotetussa todellisuudessa ihmiset puhuvat runollisen vuolaasti ja kirkkaat värit korostavat tyylien jyrkkyyttä. Paolo Sorrentinon elokuvien kauneudessakin on aina jotain groteskia tai etäistä. Romantiikka ja karkeus ovat kaikessa läsnäolevat yin ja yang.

Henkilögalleria ei ole koskaan ollut niin laaja ja karikatyyrimäinen kuin The Hand of Godissa, joka on myös ohjaaja-käsikirjoittajan ensimmäinen omaelämäkerrallinen teos. Sitä voisi moittia ilmeiseksi Fellini-pastissiksi, mikä olisi ehkä sittenkin kehu. Vaikka keskeiset kärjistämisen keinot ovat tuttuja, Sorrentino rakentaa oman maailmansa, eikä Fellinillä kai ole yksinoikeutta commedia dell’arten tyyppien jatkojalostamiseen.

Vertausta on vaikea olla tekemättä. The Hand of Godin päähenkilö Fabietto (Filippo Scotti) lähes tapaa Fellinin, joka etsii näyttelijöitä elokuvaansa. Seuraava kohtaus on kuitenkin vavisuttavampi, kuin Jumalan kohtaaminen: näkeekö Fabietto tosiaan Diego Maradonan itkemässä yksin urheiluautossa?