”Elle Marja vihaa asioita, joita itse rakastan” – 19-vuotias poronhoitaja sukelsi syrjityn saamelaistytön rooliin

Saamelaisveri on ensimmäinen elokuva, jonka päähahmo puhuu eteläsaamea. Yhteensä kieltä puhuu 500 henkeä.
Elokuva 30.9.2017 13:16
Lene Cecilia Sparrok (keskellä) 1930-luvun saamelaiskoululaisena.
Lene Cecilia Sparrok (keskellä) 1930-luvun saamelaiskoululaisena. © Cinema Mondo

Norjansaamelainen Lene Cecilia Sparrok on pienikokoinen. Sillä on merkitystä poronhoidossa.

”Se on kovaa työtä. Poronhoitajilla on nykyään moottorikelkat, mutta ne ovat raskaita. Heikompana ja pienempänä täytyy oppia ajattelemaan eri tavalla. En voi tehdä asioita samalla tavalla kuin vahvat miehet. Pystyn tietenkin samaan, mutta se kestää vähän kauemmin.”

Sparrok, 19, ei pelkää haasteita. Siitä todistaa myös hänen näyttelijädebyyttinsä ruotsalaiselokuvassa Saamelaisveri. Sparrokilla on 1930-luvulle sijoittuvassa draamassa pääosa Elle Marjana, 14-vuotiaana saamelaisena, joka käy sisäoppilaitosta.

”Panikoin, kun kuvausten viimeisenä päivänä kuulin olevani valkokankaalla lähes joka hetki.”