Maailmanlopun maisemissa

Arvio: Virolaisen Veiko Õunpuun Viimeiset-elokuvassa Suomen Lappi riisutaan idyllistä.

elokuva
Teksti
Kaisu Tervonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Elokuva Viimeiset alkaa maan alta. Lapin erämaassa on kaivos, josta omistaja Kari (Tommi Korpela) haluaa repiä kaiken tuoton irti. Niinpä tämä käskyttää miehiä etenemään tunnelissa, vaikka katossa on sortuma ja jaloissa vettä. Elokuvan päähenkilö, kaivostyöläinen Rupi (Pääru Oja), tottelee mukisematta.

Rupilla on Karin kanssa muitakin bisneksiä: Norjasta tuodun amfetamiinin myyminen ja isän hiillostaminen. Kari haluaa ostaa Rupin isän (Sulevi Peltola) maat kaivoksen tarpeisiin. Vanha poroäijä ei aio myydä, vaikka oma poika sitä kärttääkin.

Keskeinen hahmo on myös Riitta (Laura Birn), joka siivoaa lomamökkejä ja asuu asuntovaunussa, kuten muut väliaikaistyöntekijät. Riitta on yksissä katkeroituneen muusikon (Elmer Bäck) kanssa mutta lämpenee myös Karin flirtille ja Rupin varovaisille lähestymisille.

 

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, maisema näyttelee elokuvassa tärkeää osaa. Maisema ei kuitenkaan ole yksiselitteinen poroerämaa tai idealisoitu postikorttikuva. Se on veitsi kädessä kanan perässä juoksemista ja tupakka huulessa moottoripyörällä ajelemista. Villin luonnon ja villin ihmisluonnon kuvaus tuo mieleen lännenelokuvat.

Lisävääntöä tapahtumaympäristöön tuovat paikallisen baarin värikäs ahtaus sekä tieteiselokuvamaiset tunnelmat, joita säveltäjä Sven Grünbergin musiikki ja kuvat kaivoskäytävistä välittävät. Maisemat – etenkin äänimaisemat – vaihtelevat hälyisästä rauhalliseen.

Äkillisillä siirtymillä kerrotaan, että paikkakunnalla on käynnissä murros. Juurettomuus korvaa juuret, luontoelämykset antavat tilaa päihdekokemuksille ja poroelinkeino joutuu väistymään kaivostoiminnan tieltä. Hiljainen idylli muuttuu maailmanlopun maisemaksi. Miljöö on ehdottomasti rujon draaman vahvin elementti.

 

Veiko Õunpuu teki kansainvälisen läpimurtonsa elokuvalla Syystanssiaiset (2007). Taidemaalarinakin toiminut virolaistekijä tunnetaan omaleimaisista taide-elokuvistaan ja niiden mustasta huumorista.

Viimeiset on jo kolmas Õunpuun elokuva, joka on valittu Viron Oscar-ehdokkaksi. Paikallisen raadin mukaan ohjaaja on draamallaan ”onnistunut ilmaisemaan suuria ongelmia minimaalisin keinoin”. Teemat ovat kyllä isoja, mutta eivät keinotkaan ihan pieniä ole.

Tarinassakin tapahtuu. Õunpuun, Heikki Huttu-Hiltusen ja Eero Tammen käsikirjoituksessa tehdään kansainvälistä kauppaa, heilutetaan puukkoa, räjäytellään ja vuodatetaan verta.

Näyttelijäntyössä keinojen volyymi vaihtelee. Virolainen Pääru Oja näyttelee Rupia pidättyväisesti ja vähäsanaisesti, johtuen varmasti jo siitäkin, että elokuvan kieli on suomi. Vähäpuheisuus sopii Rupille, joka odottaa jotain tapahtuvaksi.

Tommi Korpelan näyttelemä Kari taas on toiminnan mies, vaikka hänen toimintansa ei kestä päivänvaloa. Vilunkimies peittelee kierouttaan suurin elein, kuten tarjoamalla kaivosporukalle samppanjaa kossun sijaan.

Pokkanaamainen Korpela vie hahmon reippaasti koomisen suuntaan. Roolityö on mainio, mutta välillä näyttelijät tuntuvat tekevän eri elokuvaa.

Ohjaajana Õunpuu ei haluakaan tasapainoa, ei tarjoa eheää tarinankerrontaa eikä miellyttäviä hahmoja. Elokuva täyttyy ihmisistä, joille toivo paremmasta tarkoittaa opportunistista tarttumista joka tilaisuuteen.

Sulevi Peltolan näyttelemä poromies – vanhan maailman edustaja – on hahmoista vakain ja oikeamielisin. Mitään palkintoa siitä ei tosin ole tarjolla. Päinvastoin.

Viimeiset (Suomi/Viro/Hollanti, 2020). Ensi-ilta 13.11. ★★★★★

Video: Viimeiset-elokuvan traileri. Lähde B-Plan Distribution/Youtube.