Arvio: Hayao Miyazakin jäähyväiselokuva tekee hävittäjien suunnittelusta kaunista

Hayao Miyazakin kauniissa animaatioelokuvassa suunnitellaan tehokkaita hävittäjiä.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Animaatiomestari Hayao Miyazakin mukaan Tuuli nousee jää hänen viimeiseksi ohjauksekseen. Japanilainen Miyazaki, 73, jättää jäähyväiset herkällä tulkinnalla lentokonesuunnittelija Jiro Horikoshin (1903–1982) varhaisista vuosista. Tuuli ja lentäminen vertautuvat kohtaloon ja ihmisen pyrkimyksiin. Jiro, kuten häntä elokuvassa aina etunimeltä kutsutaan, haluaa piirtää Japanin parhaan hävittäjän. Hän ei ajattele, että sitä tullaan käyttämään sodassa.

Sivujuonena on Jiron ja hänen morsiamensa Naokon tarina. Tuberkuloosia sairastava Naoko ei kestä olla erossa miehestään, vaikka terveydentila pahenee. Jiron idealismi koskee myös rakkautta.

Miyazaki ei tee eroa luonnon ja ihmisen teknisten luomusten välille. Sankarin piirtämät Mitsubishi-hävittäjien prototyypit kuuluvat taivaalle siinä missä lumihiutaleet ja pilvet. Jiron työtä kuvataan tavalla, joka sallisi hänen olevan yhtä hyvin kuvataiteilija kuin tuhokoneiden suunnittelija.

Varsinaisen sotahistorian ystäville tarina ei anna enempää kuin Miyazakin Porco rosso (1992), joka kertoi siaksi muuttuneesta ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässästä. Japanissa Tuuli nousee oli vuoden 2013 katsotuin elokuva, mutta vastareaktioita kuultiin niin oikealta kuin vasemmalta. Toiset kritisoivat keisarillisen armeijan koneiden suunnittelijan sopivuutta sankariksi, toiset Miyazakin pasifismia.

Pesäero nationalismiin tehdään selväksi jo Jiron lapsena näkemässä unessa, jossa sanotaan lentokoneiden olevan unelmia, ei sotaa varten. Sodan hulluudesta varoittaa myös eurooppalaishahmo Castorp, joka on nimetty Thomas ManninTaikavuoren päähenkilön mukaan. Lopun unijaksossa katsellaan palanutta Japania sodan jälkeen. Jirolle tuhonäyt ovat yhä etäisiä.