Arvio: Animaatiostudio Pixar ylitti itsensä – Inside Out on poikkeuksellinen viihde-elokuva

Mielen sopukoissa -leffa on riemukas ja värikäs seikkailu.

elokuvat
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tunteiden vuoristorata on kliseinen ilmaisu, mutta se kuvaa Toy Storyista ja Autoista tunnetun animaatiostudio Pixarin uutta elokuvaa täsmällisesti.

Inside Out – mielen sopukoissa on kertomus yksitoistavuotiaan Riley-tytön orastavasta masennuksesta ja lapsuuden lopusta. Se on myös riemukas ja värikäs seikkailu täynnä hullunkurisia käänteitä.

Tekijöiden suuri oivallus on se, että tunteet ja aivokemia esitetään persoonallisina hahmoina, joiden seikkailut ovat elokuvan vauhdikkaampi tarina. Rileyn sisällä vaikuttavat Ilo, Kiukku, Pelko, Inho ja Suru, joista kukaan ei ole toista huonompi.

Kriisin haastavin tehtävä on Ilolla. Hän huomaa Rileyn suistuvan suunnattomaan murheeseen. Tasapainoa etsivä Ilo matkustaa halki aivojen, joiden muistialueet, mielihyväkeskukset ja synapsit on kuvitettu fantastisina varastoina ja linnoituksina, huvipuistoina ja surrealistisina saleina.

Toisaalla seurataan uuteen kotikaupunkiin huonosti sopeutuneen Rileyn ja hänen perheensä arkista elämää. Rileyllä ei ole vielä ystäviä ja suosikkiharrastus jääkiekko on Kaliforniassa mahdotonta, mutta ehkä kaikki kääntyy parhain päin.