David Lynch – ideoiden pyydystäjä

David Lynch
Teksti
Harri Römpötti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
david lynch

David Lynchille juoni ei ole kovin olennainen osa elokuvia. Uusimmassa ohjauksessaan Inland Empire hän hylkäsi sen melkein kokonaan. SK netti tapasi Suomessa vierailevan ohjaajan keväällä 2006 Berliinissä.

Tai onhan Inland Empiressa löyhä juoni. Se kertoo elokuvan tekemisestä. Jeremy Irons esittää ohjaajaa, joka yrittää tuottaa elokuvan puolalaisesta romanilegendasta. Laura Dern näyttelee näyttelijä Nikkiä, joka näyttelee siinä pääosaa.

Nikkin todellisuudentaju alkaa horjua ja samalla Inland Empiren tarina alkaa hajota unenomaiseksi todellisuudeksi. Lynchin aiemmasta tuotannosta se muistuttaa eniten esikoista, nuoresta parista ja painajaisvauvasta kertovaa avantgarde-elokuvaa Eraserhead 30 vuoden takaa.

Inland Empire saattaa tosin olla vaikeaselkoisempi kuin Eraserhead. Katsojasta riippuen se lienee joko Lynchin paras tai huonoin elokuva. Ehkei sitä pidäkään yrittää ymmärtää.

“Minä tiedän kyllä, mitä elokuvani tarkoittaa. Mutta sanoilla vain peittäisin sen merkityksen”, Lynch ilmoittaa hyväntuulisesti Berliinissä, jossa kävi markkinoimassa elokuvaansa eurooppalaisille toimittajille.

“Inland Empire muistuttaa tosiaan hieman Eraserheadia, mutta niin on muistuttanut moni muukin elokuvani. Eraserheadin kirjoitin kokonaan valmiiksi, mutta rahapula pakotti keskeyttämään kuvaukset välillä. Empiren sen sijaan sekä kirjoitin että kuvasin paloissa. Aluksi en edes tiennyt, että siitä tulisi pitkä elokuva.”

Pitkä siitä kumminkin tuli – peräti kolme tuntia. Lynch tunnetaan vastahakoisena elokuviensa selittäjänä. Eli Empiressa välillä esiintyvistä pupujen oudosta perhe-elämästä ei kannata kysellä?

“En minäkään tiedä, miksi siinä on kaniineja. Ne vain pomppasivat mieleeni eräänä päivänä. Kuvasin ne jo heti edellisen elokuvani Mulholland Driven jälkeen”, Lynch suostuu kommentoimaan.

Vaihto digikameraan

Estoton taiteellisuus on Lynchille luontevaa, sillä hän aloitti kokeellisilla lyhytelokuvilla. Nuoruutensa hän vietti piirtämällä ja maalaamalla. Hän myös opiskeli Pennsylvanian taideakatemiassa

“Pidin lapsena myös naapurustosta ja tarkkailin mielelläni, mitä ympäristössä tapahtui. En istunut koko ajan sisällä, mutta kun olin kotona, enimmäkseen piirsin ja maalasin.”

Lynch onkin edelleen myös kuvataiteilija. Pariisissa Fondation Cartier’lla on parhaillaan laaja – tähän mennessä laajin – Lynchin taidenäyttely. Esillä on maalauksia, piirroksia, valokuvia ja kokeellisia elokuvia.

“Maalareista esimerkiksi Francis Bacon ja Edward Hopper inspiroivat minua. Pidän surrealisteista. Ja 1960-luvulla kävin Salzburgissa opiskelemassa Oskar Kokoschkan kanssa. Mutta Itävalta oli minulle aivan liian puhdas paikka.”

Lynchin elokuvia on usein verrattu maalauksiin, koska kerronta korostaa tunnelmaa juonen kustannuksella. Ehkä Inland Empiren suurin yllätys on, että se on kuvattu digitaalisella videolla. Filmin vaihtaminen videoon kuulostaa vähän samalta kuin jos joku vaihtaisi öljymaalit puuväreihin!

“Näyttelijät ovat tietysti tottuneet isoihin kameroihin ja suuriin kuvausryhmiin. He ällistyivät ensin, kun ilmaannuin paikalle lelulta näyttävän pienen kameran kanssa. Mutta myöhemmin he rakastuivat siihen”, Lynch myhäilee.

“Kevyttä kameraa on helppo käyttää. Sillä saa puolen tunnin otoksia, joten hyvää kohtausta ei tarvitse keskeyttää lataamista varten. Digistä näkee heti, mitä syntyy, eikä tarvitse odottaa filmien kehittämistä. Vaikka filmillä kuvan laatu on parempi, en voi enää palata siihen.”

Lynch uskoo, että kuvan laatukin paranee, kun digikamerat kehittyvät koko ajan. Mutta ei hänkään usko, että edes laadukkaat ja halvat kamerat toisivat uutta elokuvataiteen vallankumousta tai määrän räjähdystä.

“Kaikilla on kynä ja paperia, mutta hyviä kirjailijoita on harvassa. Ei taiteen tekeminen ole kiinni välineistä vaan ideoista.”

Ympäriinsä leijuvat ideat

Ideoista Lynch puhuu paljon. Ne puheet kuulostavat korkealentoisilta ja Lynch vaikuttaa arkkityyppiseltä taiteilijalta, joka elää omassa mystisessä maailmassaan.

“Inland Empiren syntyprosessi muistutti palapeliä – kuin joku istuisi viereisessä huoneessa ja heittelisi minulle siitä palan kerrallaan. Vähitellen niistä alkoi muodostua kokonaisuus. Palat ovat ideoita ja ideat ovat minulle tärkeitä. Joskus tulee paloja, jotka eivät sovi kuvaan. Ne säästän lippaaseen myöhempää käyttöä varten. Minulla on ullakolla tosi iso lipas.”

“Minulle elokuvien tekeminen on kuin pyydystäisin ideoita, jotka leijuvat ympäriinsä. Maailma on mysteeri, jota me kaikki ihmettelemme. Ideat ovat kuin johtolankoja siinä mysteerissä. Ja me kaikki olemme kuin yksityisetsiviä niiden jäljillä.”

Lynch sanoo myös rakastuvansa hyviin ideoihin. Mutta unet eivät ole Lynchille tärkeitä, vaikka toisin voisi luulla. Niistä hän ei saa ideoita juuri koskaan, vaikka pitääkin unien logiikasta.

Unien logiikkaa näkyi myös hänen kahdessa edellisessä elokuvassaan, Lost Highway (1997) ja Mulholland Drive (2001), mutta ne oli puettu jännärin kaapuun. Juonen seuraaminen oli niissäkin osittain turhauttavaa.

Siinä välissä syntyi Lynchin aurinkoisin elokuva, Straight Story (1999). Se kertoo vanhuksesta, joka matkaa ruohonleikkurilla tekemään sovintoa veljensä kanssa. Lynchin tuotannossa ja tyylissä nimi on vähän ironinen: suora tarina.

Omituisia olivat myös televisiosarja Twin Peaksin (1990-92) tarinan käänteet. Siinä perinteinen murhamysteeri meni surrealismiksi eikä edes koskaan ratkennut. Sarja pyörii parhaillaan taas kerran uusintana televisiossa.

Mutta koko 1980-luvun Lynch kertoi suoraviivaisia tarinoita. Elefanttimies (1980) kuvasi luonnonoikun tragedian 1800-luvulla, Dyyni (1984) perustui tieteisromaaniin, Blue Velvet – ja sinisempi oli yö (1986) oli jännäri Amerikan lähiöidyllin alitajunnasta ja Villi sydän (1990) intohimoinen vaellustarina.

“Kyllä minä uskon kertomuksiin! Pidän tarinoista. Inland Empiressa tarinaa on vähemmän kuin yleensä, mutta ehkä saan taas hyvinkin jäsentyneen idean, kunhan pääsen tästä kotiin.”

Amerikassa taiteilua karsastetaan

Lynchin ura on sahannut vuoristoratamaisesti menestyksen aallokossa. Taiteilu ei ole aina tuottoisaa ja varsinkin Amerikassa sellaista karsastetaan.

Dyyni oli kallis ja täydellinen epäonnistuminen, mutta sitä seurasi Blue Velvet, joka on hänen uransa huippukohtia. Mulholland Drivesta piti syntyä amerikkalainen tv-sarja, mutta rahoitusta ei löytynyt. Lopulta ranskalaiset kustansivat siitä elokuvan.

“Dyyniin jälkeen tuntui kyllä pahalta. Mutta se oli toisaalta vapauttavaa. Saatoin tehdä mitä vain ja siitä tunteesta syntyi Blue Velvet. Sen sijaan Mulholland-sarjan raukeaminen ei harmittanut kovin paljon. Sarja olisi vienyt vuosia, joten oli ehkä parempi, että siitä tuli elokuva.”

“En koskaan ymmärrä, miksi jotkut elokuvani kelpaavat ihmisille ja toiset taas eivät. “

Inland Empiren pääosan näyttelee Laura Dern, joka teki Lynchille töitä ensimmäisen kerran Blue Velvetissä pari kymmentä vuotta sitten. Ohjaajat kehuvat tietysti aina elokuviensa näyttelijöitä, mutta Lynch puhuu Dernistä harvinaisen lämpimästi.

Se ei ehkä ole ihan turhaa puhetta, sillä Lynch on tehnyt muutakin kuin piessyt suutaan. Huhujen mukaan hän yritti edistää Dernin pääsyä Oscar-ehdokkaaksi pitämällä yhden miehen mielenosoituksia Hollywood Boulevardilla mukanaan kyltti ja – lehmä.

“Sen lehmän nimi oli Georgia ja se on esiintynyt mainoksissa. Kerran otimme mukaan myös pianistin. Se oli tosi kivaa. Ihmiset tulivat juttelemaan ja kannustivat Lauraa ja Georgiaa myös. Laura on minulle kuin omaa perhettä.”

Lynchin ponnistuksista huolimatta Dern ei päässyt ehdokkaaksi. Inland Empire on sen sijaan palkittu muun muassa Venetsian festivaalilla digitaalisen tulevaisuuden viitoittajana. Yhdysvaltain elokuvakriitikot palkitsivat sen viime vuoden parhaana kokeellisena elokuvana.

Taideopiskeluaikojensa Philadelphiaa Lynch luonnehtii helvetin koloksi, joka on täynnä pelkoa, vihaa ja inhoa. Sen sijaan hän viihtyy Kaliforniassa, vaikkei tuntuisi sopivan ollenkaan Hollywoodin pintaliitoporukoihin.

“Ehkä se johtuu Hollywoodin valosta, mutta siellä on hyvä olla. Amerikka tekee paljon pahaa Irakissa ja muualla maailmassa, mikä ei tunnu hyvältä. Mutta vain siellä olen kotona.”

“Elämä tarjoaa niin paljon mahdollisuuksia – kauhua aamulla, romanssia iltapäivällä tai musikaalia illalla. Siksi sekoittelen mielelläni lajityyppejä. En tiedä vielä, mitä tai milloin teen seuraavaksi. Ensin pitää saada taas lisää ideoita.”

 

David Lynch toi maalauksensa Pariisiin (SK netti 5.3.2007)

Aiheesta lisää Wikipedia: David Lynch (suom.) Wikipedia: David Lynch (engl.) David Lynch Homepage Internet Movie Database: David Lynch