Bloodline-sarjassa sukua pahempi on vain perheen musta lammas

Arvio: Näyttelijäntyö on vahvaa, mutta sitä varjostavat heikot käsikirjoitukset.

Netflix
Teksti
Matti Komulainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kirjailija Ernest Hemingway löysi paratiisin Florida Keys -saarilta. Nobelistin rakastamiin trooppisiin maisemiin sijoittuvassa Netflix-tv-sarjassa Bloodline huojuvien palmujen, valkeiden hiekkarantojen ja turkoosin meren idyllissä vaanii myös käärme.

Sarjassa tuhlaajapoika palaa kotiin ja ottaa paikkansa perheyrityksessä. Tilanne horjuttaa huteroja kulisseja nostaen esiin vanhoja kaunoja. Vähitellen ilmenee, että eniten salattavaa on kuitenkin tulokkaalla.

 

Sukupuuta merkitsevällä sanalla otsikoitu sarja sovittaa perheteeman huikeaan miljööseen. Muuten seurataan traditiota. Dallasien ja Dynastioiden tavoin myös Bloodlinessa kovin kilpailu käydään suvun kesken.

Perhehotellihelvetissä kaikki kerrokset ovatkin kuvainnollisesti tulessa. Sarja saa kysymään, millainen on perhe, jonka aikuiset jälkeläiset eivät uskalla olla aitoja vanhempien reaktioiden pelossa.