Mustalla voimalla voittaa

Supersankarit ottavat afroamerikkalaisen kulttuurin vakavasti.

elokuva ja tv
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suosituimmista supersankareista vain Superman ja Marvelin Thor ovat yli-ihmisiä. Suurin osa supersankareista on altavastaajia, joilla on salattuja kykyjä. Lahja on usein myös kirous.

Valkokankaalla supersankareista on tullut Disneyn ja Warnerin luotettavin rahasampo. Toissa vuoteen asti supersankarijutut olivat alleviivatusti kertomuksia valkoisista miehistä.

Muutoksen airut oli elokuva Wonder Woman. Se nousi Yhdysvalloissa suositummaksi kuin samaan DC-tuoteperheeseen kuuluvien Batmanin ja Supermanin viimeisimmät seikkailut.

Supersankarispektaakkelit ovat nykyelokuvan lajityypeistä amerikkalaisin, joten ehkä oli ennakoitavaa, että viihdetuottajat ymmärtävät Yhdysvaltojen vähemmistöjen kaipaavan omia sankareitaan. Ja esimerkiksi Netflixin kohdeyleisö on globaali.