Andrea Maria Schenkel kirjoittaa Saksan vanhasta murhamysteeristä

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

“Teillä Suomessa vastaavanlainen lienee Bodominjärven tapaus”, Schenkel arvioi. Lue myös SK:n arvio Hiljainen kylä -dekkarista.

Andrea Maria Schenkel

Baijerilaisella maatilalla Saksassa paljastuu 1950-luvulla julma verityö. Viisihenkinen perhe ja sen palvelustyttö löydetään raa’asti surmattuina navetasta. Kuka on tekijä, joka on rikoksen paljastumista peittääkseen käynyt ruokkimassa useita päiviä tilan eläimet?

Tätä murhamysteeriä ratkoo saksalainen kirjailija Andrea Maria Schenkel suomeksi ilmestyneessä romaanissaan Hiljainen kylä (Gummerus).

Teos on saanut sytykkeensä vuonna 1922 tapahtuneista surmatöistä. Niiden tekijää ei tiedetä tänä päivänäkään, vaikka Baijerin poliisi yritti viimeksi pari vuotta sitten ratkoa asiaa nykyisen geenitekniikan keinoin.

“Kyse on myyttisestä tapahtumasta, josta kaikilla ihmisillä on omia teorioita. Teillä Suomessa vastaavanlainen lienee Bodominjärven tapaus”, arvelee Schenkel.

Hiljainen kylä -kirjassa eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa, koska kirjailijan mielestä 1950-luku on 1920-lukua kiinnostavampi.

“Baijerilainen ja koko saksalainen yhteiskunta näyttivät päällisin puolin entisenlaisilta, normaaleilta, mutta pinnan alla kaikki oli muuttumassa. Yhteiskunta ei ollutkaan enää ennallaan, sillä hidas muutos oli alkanut heti toisen maailmansodan jälkeen.”

Ajankohtana 1950-luku oli myös lähempänä vuonna 1962 syntynyttä kirjailijaa. Hän muisti hyvin lapsuutensa kesät tädin luona Baijerin maaseudulla.

Todentuntuinen romaani on fiktiota

Romaani on murhia lukuun ottamatta fiktiivinen. Esimerkiksi surmapaikkaa, Tannödiä, on turha hakea kartoista. Schenkelin kerrontatapa on kuitenkin harvinaisen todentuntuinen, ja monta kertaa lukija uskookin perehtyvänsä oikeisiin todistajanlausuntoihin.

Eräs alkuperäiseen 1920-luvun murhatapaukseen perehtynyt poliisi uskoo Schenkelin päässeen otaksumissaan “hyvin lähelle” ratkaisua.

Kirjan sivuilla ovat “äänessä” muun muassa kylän pormestari, opettaja, postinkantaja ja naapurit. Eikä kellään heistä ole mitään mairittelevaa sanottavaa edesmenneistä.
Pappilan keittäjä sanoi jopa nähneensä Sielunvihollisen, Helvetin ruhtinaan, jonka hän uskoi hakeneen surmatut. Meno maatilalla kun oli hänen mukaansa jumalatonta.

Sulkeutuneet baijerilaiset

Schenkelin kirjan rakenne on omintakeinen. Kieli on nasevaa ja tiivistä, eikä siinä ole lainkaan perinteistä dialogia.

Kaikessa, niin ihmisissä kuin luonnossakin, huokuu epämääräinen pahaenteisyys. Ja kuin pisteenä iin päällä Tannöd sijaitsee yksinään synkän metsän ympäröimänä.

Perinteisen dialogin puuttumista Schenkel perustelee baijerilaisten ihmisten hiljaisuudella. Tästä hiljaisuudesta baijerilaissyntyisellä kirjailijalla on esimerkki kerrottavana.

“Asuimme esikoispoikani syntyessä pienessä kylässä Baden-Würtenbergissä. Siellä kaikki tervehtivät ja juttelivat tuntemattomienkin kanssa. Työntäessäni poikaani lastenvaunuissa ihmiset tulivat ihailemaan häntä ja kyselemään kaikkea mahdollista hänestä.”

Vartuttuaan poika tottui tähän luontevaan kanssakäymiseen kyläläisten kanssa. Pojan ollessa nelivuotias perhe kuitenkin muutti äidin synnyinsijoille Baijeriin lähelle Regensburgia.

“Viikon kuluttua esikoispoikani ilmoitti, ettei hän enää tervehdi ketään. Syyksi hän ilmoitti sen, että täällä kukaan ei vastaa hänelle”, Schenkel kertoo.

Suomen Kuvalehden kriitikko Karo Hämäläinen arvioi Hiljainen kylä -dekkarin.

Teksti STT
Kuva Lehtikuva/Tea Karvinen