Ylegate-kirjan kova väite: Yle-kohun siemenet kylvettiin jo Matti Vanhasen lautakasaan

OTE KIRJASTA: Keskustalaiseen pääministeriin kohdistunut lahjusepäily johti päätoimittaja Atte Jääskeläisen vallan kasvuun.
Kotimaa 16.5.2017 20:54
Jussi Eronen, Jarno Liski ja Salla Vuorikoski

Yleisradion journalistisen riippumattomuuden kyseenalaistanut kohu käynnistyi marraskuussa 2016, kun Suomen Kuvalehti uutisoi pääministeri Juha Sipilän Ylen toimittajiin kohdistamasta painostuksesta. Tuoreessa Ylegate-kirjassa kuitenkin kerrotaan, että samat ongelmat olivat riivanneet Yleä jo pitkään. Terrafame-uutisointiin liittynyt kohu vain nosti ne julkisuuteen.

Kirjassa Ylen entiset toimittajat jäljittävät ongelmien alkupisteen viime vuosikymmenen puolelle ja pääministeri Matti Vanhaseen (kesk) kohdistuneisiin lahjusepäilyihin. Lue oheisesta Ylegate-kirjan otteesta, miten Jussi Eronen, Jarno Liski ja Salla Vuorikoski  kuvaavat vuoden 2009 tapahtumia.