Yle-selvityksen kohteena oleva johto vastaa itse selvityksen hyväksymisestä – Selvittäjä Olli Mäenpää: ”Muotoseikka”

Mikäli selvitys paljastaa Ylen toiminnassa puutteita, ne korjataan, vakuuttaa julkaisujohtaja Ismo Silvo.

Teksti
Jari Hanska
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yleisradio ilmoitti torstaina 23. helmikuuta tilanneensa riippumattoman selvityksen Ylen journalistisesta päätöksenteosta. Auditoinnin tekijäksi Yle on pyytänyt hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpään, joka toimi vuosina 1999-2003 Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtajana.

Välittömästi ilmoituksen jälkeen syntyi epäselvyyttä siitä, mitä auditoinnissa on tarkoitus selvittää.

Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvo antoi Suomenmaalle 23. helmikuuta antamassaan haastattelussaan ymmärtää, ettei auditointi koskisi Ylen viimeaikaisia tapahtumia, jonka seurauksena useampi toimittaja irtisanoutui yhtiön palveluksesta.

”Selvitys ei ole siitä, kuka teki mitäkin, tekikö oikein vai tekikö väärin. Siitä ei ole kyse.”

Heti seuraavana päivänä professori Olli Mäenpää kuitenkin kertoi Ylen haastattelussa, että myös viimeaikaiset toimittajien irtisanoutumisiin johtaneet tapahtumat ovat selvityksen alla.