koronavirus

Yksin

Yliopisto jatkuu etänä koko lukuvuoden. Ensimmäisen vuoden opiskelija Senni Mäki on tavannut muita opiskelijoita kasvokkain vain yhdellä kurssilla.

Teksti
Petri Pöntinen
Kuvat
Konsta Leppänen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.

Aluksi järjestettiin nimenhuuto vanhan päätalon edessä.

Elokuun 17. päivänä 2020 Senni Mäki astui ensi kertaa Tampereen yliopistoon. Tutorit esittelivät keskustan kampusta viestinnän uusille opiskelijoille. Käytiin radiotyöluokassa, järjestettiin tutustumisleikkejä ja syötiin ruokalassa.

Orientaatioviikkojen ilmapiiri oli toiveikas.

Koronavirusepidemia oli rauhoittunut kesällä. Porukalla istuttiin puistopiknikillä ja suunniteltiin tulevia vapaa-ajan rientoja.

Joulukuussa, neljä kuukautta myöhemmin, yliopiston päärakennus on kuin kummitustalo.

Senni Mäki avaa ulko-oven sähkölukon opiskelijakortilla. Telineestä käsidesiä, maski kasvoille. TV-studiot: suljettu. Legendaarinen alakuppila: kiinni. Lounasravintola: yksi asiakas.

Kaksi suurta luentosalia ovat auki. Kurkistus sisään. Puhe kaikuu tyhjillä mustilla penkkiriveillä.

”Tuntuisi oudolta istua tuolla ja kuunnella jotain luentoa.”

On vaikea edes ajatella, millaista olisi kulkea aulojen ihmisvilinässä, lukea kirjastossa, keskustella ja käydä kahvilla kurssikaverien kanssa.

Mäki on täällä ensi kertaa sitten elokuun.

 

Koronavirus on ajanut yliopiston koko lukuvuodeksi virtuaaliseen evakkoon, tietokoneen uumeniin.

Akateeminen vapaus on istumista ruudun ääressä yksin kotona.

Muutos koettelee eniten korkeakoulujen ensimmäisen vuoden opiskelijoita, 62 000 fuksia. Elämä on muutoinkin saranakohdassa. Opetellaan opiskelemaan ja asumaan itsenäisesti, usein vieraalla paikkakunnalla.

Senni Mäki on Turusta, 19-vuotias viime kevään ylioppilas.

”Oli siistiä, kun lukiossa pystyi suorittamaan jonkin kurssin etänä.”

Nyt lähes kaikki opetus on verkossa. On liveluentoja ja tallenteita, chatti- ja pienryhmäkeskusteluja, lukupiirejä ja oppimispäiväkirjoja, viikkoraportteja ja esseitä, kirjallisia tehtäviä ja kirjatenttejä.

Yhtäkkiä on hallittava uusia tapoja opiskella. Ja päätettävä itse, miten ja milloin puurtaa kurssit lävitse.

Mäki suoritti syksyllä 33 opintopistettä, yli minimitavoitteen.

”Tuntuu silti, että kotona on koko ajan vähän lomalla. Että sivistän itseäni siinä sivussa.”

Etäopiskelussa aito vuorovaikutus on vaikeaa. Luennolla saattaa kuulla pelkästään opettajan äänen. Tai vain osalla opiskelijoista on lupa olla kamera päällä.

Mäellä on ollut ainoastaan yksi henkilökohtainen, tunnin verkkotapaaminen opettajan kanssa.

”Opettajiin on vaikea luoda suhdetta, kun heitä ei näe yliopistolla. Ei voi jäädä kyselemään joka luennon jälkeen.”

Zoomin pienryhmissä jotkut opiskelijat sulkevat kameran ja suun, eivät osallistu lainkaan. Toiset esiintyvät jopa rennommin etänä kuin porukassa. Mutta äänessä saattaa olla vain yksi kerrallaan.

”Zoomissa ei tule esiin naurua, aitoja tunteita.”

Mäen mielessä on käynyt, olisiko sittenkin kannattanut opiskella ensimmäinen vuosi etänä kotoa Turusta käsin.

Olisi säästynyt paljolta rahanmenolta ja mielipahalta.

Opiskelu sujuu kotisohvalla.
Opiskelu sujuu kotisohvalla. © Konsta Leppänen

Kokemukset ovat hämmentävän ristiriitaisia.

Tampereen ylioppilaskunnan kyselyssä kaksi kolmesta katsoi etätyöskentelyn heikentäneen syksyllä opiskelukykyä ”jonkin verran” tai ”merkittävästi”. Yhtä moni koki kotona opiskelun ”vaikeaksi”.

Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnan selvityksessä keskityttiin ensimmäisen vuoden opiskelijoihin. Opiskelut olivat käynnistyneet ”yllättävän hyvin” kaikissa tutkinto-ohjelmissa, tosin hyvinvoinnissa oli suurta vaihtelua.

Tiedekunnan koulutusvaradekaani, professori Esa Räsänen uskoo, että opettajat ovat onnistuneet etäopetuksessa, venyneet vaikeassa tilanteessa.

”Fukseilla ei ole myöskään vertailukohtaa. He eivät ole aiemmin olleet normaalissa yliopisto-opetuksessa.”

Ylioppilaskunnan puheenjohtaja Annika Nevanpää sanoo, että ongelma ei ole etäopetus vaan suljetut kampukset iltaisin ja viikonloppuisin. Ei ole ollut paikkaa, missä tavata ja työskennellä muiden opiskelijoiden kanssa.

”Kasvoton opiskelu on heikentänyt motivaatiota ja kykyä oppia.”

Yksituumaisuus vallitsee poikkeusvuoden vaikutuksesta: verkko-opiskelu lisääntyy.

Nevanpää pitää pakotettua digiloikkaa ”todella tervetulleena”. Historiaan joutaisi iso osa kampusten massaluennoista.

”Niiden tavoitteena on osata ja toistaa ulkoa sitä, mitä professori sanoo.”

Nykypäivää on kriittinen ajattelu ja keskustelu. Jo ennen koronavuotta matematiikan opinnossa on kokeiltu käänteistä luokkahuonettaflippausta. Ensiksi opiskelijat tutustuvat tehtäviin verkossa, oppia syvennetään lähiopetuksessa.

Luentotallenteet ja verkkokurssit tuovat myös joustoa. On paljon perheellisiä ja työssä käyviä, joille sopii omaan tahtiin opiskelu.

Tampereen yliopisto on ollut mukana kehittämässä Fitechiä, vain verkossa toimivaa tekniikan yliopistoa.

”Suuntaus on yliopistojen yhteistyössä. Jokainen taho tuo digiopetukseen omat vahvuudet”, Räsänen sanoo.

Nevanpää on myös Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja. Hän näkee puhtaan pilviyliopiston ”aika utopiana”, pelkästään verkko-opinnoissa hankitun akateemisen sivistyksen ”puppuna”.

”Jos ei kohdata toisia opiskelijoita ja opettajia, se kaventaa perspektiiviä yliopistoon.”

”On tärkeä kuulua yhteisöön.”

 

Kupissa on vihreää teetä. Senni Mäki valitsee tutun pyöreän pöydän Puistossa. Tässä keskustan kahvilassa neljä viestinnän opiskelijaa kokoontui syksyllä. Julkisuus, journalismi ja subjekti -kurssi oli ainoa, jossa tavattiin kasvokkain.

Neljän hengen ryhmä oli arvottu sattumanvaraisesti Zoomissa.

Mäkeä ujostutti ja jännitti. Tavata nyt ventovieraita ihmisiä vieraassa kaupungissa keskellä koronaepidemiaa.

Kahvilatapaamisia oli kolme, loput kaksi Zoomissa.

”Alussa kökötettiin. Viimeisellä kerralla juteltiin jo kaverillisesti.”

Sosiaalisessa mediassa hän on tutustunut kahteen muun pääaineen opiskelijaan. Omasta vuosikurssista ei ole löytynyt ystävää, jonka kanssa lähteä elokuviin tai museoon.

Tautitilanne jarruttaa sekin; ei ole tehnyt mieli altistua virukselle.

Fuksitapahtumia ehdittiin järjestää kolme: kämppäappro, haalaribileet ja fuksikaste. Absolutistina on vaikea ystävystyä, kun muut juhlivat tuoppi kädessä.

”Moni ajattelee, että se ei tykkää olla meidän kanssa, kun se ei tykkää juoda.”

Kahvilan pöydällä on kännykkä.

”Mun ystävät on tuossa puhelimessa.”

 

Yksinäinen yliopistossa. Mielikuvaa ei yhdistä nuorten aikuisten akateemiseen elämään. Mutta jo ennen koronavuotta jopa joka kymmenes korkeakouluopiskelija koki usein yksinäisyyttä.

Kyselytutkimuksissa moni kertoo jääneensä yksin jo lapsena tai teininä. On myös paine keskittyä opintoihin, sillä tutkinnon suoritusaikoja on tiukennettu ja tukikuukausia rajattu. Alkoholihuuruiset opiskelijatapahtumat eivät kiinnosta. Ja joskus vuosikurssilta ei vain löydy samanhenkisiä.

Jatkuessaan yksinäisyys voi johtaa itseään ruokkivaan kehään.

Mieli herkistyy. Alkaa tarkkailla itse ja muita. Toivo hiipuu, että voisi saada ystäviä. Lopulta ei yritä ottaa yhteyttä, vaan jättäytyy ulkopuoliseksi. Tulee tunne, että on näkymätön ja tarpeeton.

Koronaepidemia on ajanut opiskelijoita yksinäisyyteen.

Tampereen ylioppilaskunnan kyselyssä lähes kaksi opiskelijaa kolmesta ilmoitti kokeneensa ”hyvin paljon” tai ”melko paljon” yksinäisyyttä.

Vastaajissa oli 29 opiskelijaa, jotka eivät olleet nähneet syksyn aikana muita ihmisiä.

Fuksien tilanne on hankalin. Vieraassa kaupungeissa ei ole välttämättä ystäviä eikä verkostoja. Poikkeustilanne kuitenkin yhdistää kaikkia. On hinku aloittaa normaali arki, päästä opiskelijaporukoihin toisen vuoden alussa.

Kevätlukukausi on vielä sinniteltävä yksin kotona.

 

Ikkunasta avautuu parkkipaikka ja vastakkaisen kerrostalon seinä.

Senni Mäki esittelee etäyliopistonsa Härmälän lähiössä. Pienessä kaksiossa on makuuhuone, olohuone ja keittiösyvennys. Hyllyssä muumimukeja, liedellä paistinpannu, tenttikirjoja ympäri asuntoa.

Mäki opiskelee sohvalla tai keittiönpöydän ääressä. Jo lapsuudenkodissa äiti laittoi ruokaa ja kuulusteli läksyjä.

”Olen aina oppinut keskustelemalla.”

Päivärytmi on muovautunut itsestään. Jos aamusta ei ole verkkoluentoa, ylös kymmeneltä, sitten kävely ja aamiainen. Opiskelua illansuuhun, sen jälkeen ruoka ja sometauko ystävien kanssa. Opiskelua kahdeksasta keskiyöhön. Vielä juttelua somessa, nukkumaan yhden kahden maissa.

On onni asua yksin. Ei ahdasta solukämppää, ei vieraita korvia kuuntelemassa puheluita.

”Jos ei olisi omaa asuntoa, kaikki olisi tuntunut vielä pahemmalta.”

Kävely kuuluu päivärutiiniin.
Kävely kuuluu päivärutiiniin. © Konsta Leppänen

Lokakuussa, kun päivät lyhenivät, seinät tuntuivat kaatuvan päälle.

Melankolia alkoi usein aamusta. Iski kova päänsärky. Itketti ilman mitään syytä. Aikaisemmin oli auttanut, kun oli keskeyttänyt opinnot toviksi. Tyhjentänyt tiskikoneen, ripustanut pyykit kuivumaan, tehnyt hengitysharjoituksia tai lukenut ääneen.

Nyt ahdistus oli erilaista, jatkuvaa.

”Saattoi olla kolme päivää putkeen, että ei vaan huvittanut opiskella.”

Toisinaan alakulo yltyi illasta. Kismitti, kun yksi opiskelupäivä oli taas valunut hukkaan. Olen huono tässäkin, sisäinen ääni soimasi. Vyyhtiin kietoutuivat yksinäisyys ja huoli koronaviruksesta.

Kun yritti ajattelemalla olla ajattelematta ahdistavia tuntemuksia, ne vain voimistuivat.

Onneksi oli puhelin, soitot ystäville, vanhemmille ja pikkusiskoille.

Marraskuun lopulla Ylioppilaiden terveydenhuollossa oli ensimmäinen vapaa aikaa. Aluksi verikokeet ja käynti lääkärillä: ei anemiaa. Sitten järjestyi tapaaminen terveydenhoitajan kanssa.

Keskustelu helpotti.

Ei, et ole vääränlainen ihminen, terveydenhoitaja kertoi. On normaalia stressata yliopisto-opintojen alkua. On tavallista, että heti ei saa ystäviä uudessa kaupungissa. Opinnot ovat edenneet poikkeusvuodesta huolimatta hyvin.

”Oon miettinyt, miksi tulee pahaa mieltä ja ahdistusta. Mikä minussa on niin huonoa?”

”Oikeasti kaikki on ihan jees.”

Poikkeusvuosi on fukseille sukupolvikokemus, mutta ei tee heistä kadotettua sukupolvea. ”En usko, että jää pysyviä arpia.”

Nykyihmisellä on ikiaikaiset aivot. Uhka laukaisee stressireaktion. Hermosto virittyy automaattisesti. Reagointitapoja on kaksi: taistele tai pakene.

Korovirusepidemiaa on ollut mahdotonta hallita. Kukaan ei tiedä varmasti, miten se etenee ja milloin päättyy.

Pitkittyneessä stressissä aivot jäävät jatkuvaan, haitalliseen hälytystilaan.

Stressihormoneja, adrenaliinia ja kortisolia, erittyy koko ajan. Keskittymiskyky kärsii, oppiminen hidastuu, muisti pätkii. Tunteet heittelevät. Ärsyttää, ahdistaa, uuvuttaa.

Opinnot saattavat sujua, silti hyvinvointi kärsii. Se näkyy myös Tampereen tekniikan ja luonnontieteiden fukseissa, jotka vastasivat kyselyyn.

”Noin joka viidennellä opiskelijalla on selvästi ongelmia”, sanoo tiedekunnan koulutusvaradekaani Esa Räsänen.

”Polarisaatio on iso kysymys koulujen ja työelämän lisäksi myös yliopistoissa.”

Työpsykologian dosentti Anne Mäkikankaan johtamasta seurantatutkimuksesta paljastui sama tulos. Syksyllä lähes joka viides opiskelija Tampereen korkeakouluyhteisössä kärsi ”korkeasta etäopiskeluapatiasta”.

Kevätlukukaudelle yliopiston tiloja muokataan korona-aikaan sopiviksi. Pienissä ryhmissä voi opiskella tai seurata etäluentoja yhdessä. Opettajat järjestävät digivastaanottoja, opiskelijajärjestöt virtuaalisia tapahtumia.

Poikkeusvuosi on fukseille sukupolvikokemus mutta ei tekee vuosikurssista kadotettua sukupolvea.

”En usko, että jää pysyviä arpia”, Mäkikangas sanoo.

”Jos on ollut mielenterveyshaasteita jo ennen opintoja, silloin koronavuosi voi olla askel syrjäytymiseen.”

Ensimmäisen vuoden opiskelijoita enemmän Mäkikangas on huolissaan ensi keväänä valmistuvista.

”Työelämään siirtyville tilanne on todella vaikea.”

Korkeakouluopiskelijoiden terveyttä ja hyvinvointia seurataan neljän vuoden välein. Viime vuonna Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen piti tehdä laaja, 10 000 opiskelijan kysely.

Tutkimus siirtyy vuoteen 2021. Lykkäyksen syy on koronavirusepidemia.

 

Jääkaapissa on itse tehtyä vuokaruokaa: pennepastaa, tomaattia, pinaattia ja paprikaa.

Senni Mäki vilkaisee kelloa.

Kohta on aika syödä lounas. Seitsemän tunnin työvuoro odottaa Pirkkalan uudessa Prismassa.

Pesti on onnenpotku. Saa hankittua työkokemusta ja rahaa elämiseen ja vuokran maksuun. Hypermarketti on myös henkireikä. Näkee muita ihmisiä, työkavereita ja asiakkaita.

Koronarutiinit ovat selkäytimessä. Tauolla maski pois, käsidesiä ja välipala. Sitten käsidesiä, maski kasvoille ja vielä kerran käsidesiä.

Työtä on kassoilla, hyllytyksessä ja hinnoittelussa. Esimies kertoo, mitä tehdä seuraavaksi.

Päivissä on taas kunnon rytmi.