Viruksen uskomaton vauhti sata vuotta sitten: Tammimarkkinat koituivat monen savolaisen kohtaloksi

Espanjantaudille oli ominaista, että se tuntui välillä hiipuvan, mutta roihahtikin uudestaan.
Kotimaa 18.3.2020 07:30
Aira Roivainen
Espanjantaudin arvioidaan lähteneen leviämään uudelleen Tammimarkkinoilta, jotka järjestettiin Kuopion torilla tammikuussa 1920. Tori kuvattu vuonna 2015. © Martti Kainulainen/Lehtikuva

Kun espanjantauti iski Suomeen kesällä 1918, kaikki taudin leviämisen kannalta tarpeellinen oli jo keksitty.

Höyrylaivat kulkivat maailman merillä, rautatiet olivat liittäneet syrjäisetkin Suomen kolkat globaalin kaupan ja vuorovaikutuksen verkostoon. Nyt oli hyvä viruksen kulkea pysäkki pysäkiltä Helsingistä Savoon ja tavoittaa myös kaksivuotias Milda Maria Juhontytär Utriainen Pöljältä.

Pienokainen kuoli 2. syyskuuta vuonna 1918 ensimmäisenä Maaningan pitäjän mainittuna espanjantaudin uhrina.

 

Oli kulunut vain kuutisen kuukautta siitä, kun ensimmäiset espanjantautitapaukset oli havaittu sotilasleirillä Yhdysvalloissa.

Suomessa tauti ehti levitä Suomessa laajalle ennen kuin se havaittiin. Kesällä 1918 lievästi kohonnut influenssakuolleisuus ei kiinnittänyt huomiota. Esimerkiksi Maaningalla kuolleisuus nousi merkittävästi jo kesällä, ja papit merkitsivät kuolinsyiksi keuhkokuumetta ja kuumetta.

On muistettava, että tuolloin kuolleisuus oli varsin korkea normaalinakin vuotena. Hinkuyskä, lavantauti, isorokko, tulirokko ja kurkkumätä olivat jatkuvasti väestön riesana.

Ensimmäiset maininnat espanjantaudin ilmaantumisesta Savoon löytyvät heinäkuulta 1918.

Silloin taudin kuljettajiksi arveltiin maassa majailevia saksalaisia sotilaita, joiden keskuudessa tautia oli havaittu. Aluksi espanjantautia pidettiin tyypillisenä ja tuttunakin influenssana, joka aiheuttaa muutaman päivän korkean kuumeen ja potilaat pääsääntöisesti paranevat.

Vielä heinäkuussa jaettiin tietoa, ettei espanjantauti ole aiheuttanut ainuttakaan kuolemantapausta Suomessa. Uutisointi pysyi hyvin maltillisina pikku-uutisina.

 

Elokuun 13. päivänä 1918 Savon Sanomat julkaisi väestölle ohjeita siitä, miten espanjantaudin kanssa tuli toimia. Tärkeimpänä hoitokeinona nähtiin täydellinen vuodelepo. Tuli juoda lämpimiä juomia, mutta kiellettiin ehdottomasti menemästä saunaan.

Taudin tarttuvuus ymmärrettiin hyvin: sairaan kanssa seurustelua ja koskettelua oli vältettävä, ja matkoilla tuli varoa yskiviä ihmisiä.

Käsien pesua korostettiin, mutta ei lähellekään niin vahvasti kuin nykyisin. Marraskuussa 1918 Kuopion läänin maaherra Ignatius kehotti sairaita pysyttelemään sisällä tai vähintäänkin pois väentungoksesta.

Voi olla, että Savon ensimmäinen tunnettu espanjantaudin uhri oli ylioppilas Emil Rissanen Pielaveden Säviältä.

Savon Jääkäri julkaisi hänen muistokirjoituksensa 16. elokuuta vuonna 1918. Rissanen oli kirjoittanut ylioppilaaksi 1913 Kuopion lyseosta ja opiskeli Helsingissä kansantaloutta ja historiaa.

Hän oli sairastunut ollessaan suorittamassa asevelvollisuuttaan Helsingin jääkäriprikaatissa. Rissanen kuoli Tilkan sotilassairaalassa 9. elokuuta 1918. Syyskuusta alkaen espanjantauti alkoi esiintyä kuolinsyynä joka puolella Savoa.

Vasemmalla maaherra Gustaf Ignatiuksen kuulutus Savon Jääkärissä 6. marraskuuta 1918. Oikealla Pietikäisen perheen kuolinilmoitus Savon Kansassa 1. toukokuuta 1920.

Espanjantauti levisi Savossa vauhdilla loppuvuodesta 1918. Senkin jälkeen se teki tuhojaan väestössä aina vuoteen 1922 saakka. Taudille oli ominaista, että se tuntui välillä hiipuvan, mutta roihahtikin uudestaan ja yhtä vaarallisena. Kuolonuhrien määräksi on Suomessa arvioitu 19 000–27 000.

Aikalaiset tunsivat tartuntamekanismin varsin hyvin, mutta he eivät ymmärtäneet, että myös lievästi sairastavat ja oireettomat voivat levittää tautia.

Sen vuoksi esimerkiksi markkinoita ei kielletty. Kohtalokkaaksi Kuopion lähiseudun pitäjille näyttää osoittautuneen kaupungin Tammimarkkinat vuonna 1920. Taudin luultiin jo hävinneen, mutta väki toikin sen mukanaan markkinoilta seudun syrjäisimpiinkin kyliin.

Sata vuotta sitten terveydenhuolto ei pystynyt vastaamaan espanjantaudin haasteeseen.

Maaseudulla kokonaiset perhekunnat sairastivat yhdessä. Ruuan ja lämmön vuoksi oli pakko toimittaa jotakin, joten lepo ei onnistunut. Hygienia oli huonoa normaalistikin ja sairastuvissa vielä huonompaa. Puhtaudesta huolehtiminen alkeellisissa oloissa ei onnistunut. Lääkkeistä oli pulaa ja käytännössä köyhimmät jäivät potemaan oman onnensa nojaan.

Tuolloin ihmisillä ei ollut juuri muita turvaverkkoja kuin oma perhe. Moni lähtikin töihin liian pian sairastamisen jälkeen ja sairastui uudestaan.

 

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva siilinjärveläinen historianopettaja, joka harrastaa paikallishistoriaa ja kirjoittaa historiablogia.