Videopuheluita hoivakoteihin

Vierailukielto on kova paikka monelle vanhukselle. Eri yksiköissä kiertäviä keikkatyöntekijöitä pyritään nyt käyttämään tavallista vähemmän.

Kotimaa
Teksti
Karoliina Paananen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Koko Suomi on velvoitettu suojelemaan vanhuksia ja sairaita koronavirukselta. Maan hallitus ilmoitti maanantaina 16. maaliskuuta, että ulkopuolisten vierailut asumispalveluyksiköihin kielletään.

Myös kotona asuvia ikäihmisiä on kehotettu poikkeustoimiin. Yli 70-vuotiaiden on mahdollisuuksien mukaan vältettävä kontaktia muiden ihmisten kanssa. Kaupassa ja apteekissa saa edelleen käydä, myös julkisilla kulkuvälineillä.

Viranomaiset ovat lisäksi korostaneet, että tässä tilanteessa perheiden ei pidä viedä lapsia hoitoon iäkkäille isovanhemmille.

Korona eli Covid-19 on vaarallisin yli 80-vuotiaille. Riskiryhmään kuuluvat myös yli 70-vuotiaat ja perussairaat, esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja tai diabetestä sairastavat henkilöt.

Suomessa on lähes 880 000 yli 70-vuotiasta ihmistä. Toisin sanoen noin joka kuudes suomalainen kuuluu ikänsä puolesta riskiryhmään.

Kiinan viranomaisten mukaan maassa 70–79-vuotiaista koronapotilaista kahdeksan prosenttia on menehtynyt tautiin. 80 vuotta täyttäneistä potilaista lähes 15 prosenttia on menehtynyt. Kaikista potilaista kuolleita on noin 2,3 prosenttia.

Tilastojen perusteella koronavirus on miehille hieman vaarallisempi kuin naisille.

 

Hallituksen linjaus ei tuonut isoja muutoksia hoivakoteihin, sillä yksiköissä oli jo aiemmin omatoimisesti ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kehotuksesta rajoitettu vierailuja. Yritysten mukaan asukkaiden läheiset ovat suhtautuneet rajoituksiin hyvin.

Helsingin Käpylässä sijaitsevan Mehiläisen Mainiokoti-yksikön johtaja Heidi Liljestrand-Vanhala kertoo, että omaiset kunnioittivat jo ennen hallituksen päätöksiä Mehiläisen kehotusta rajata vierailuja.

”Tärkeintä on tällä hetkellä asukkaidemme terveys. Uskon, että ihmiset ymmärtävät tämän ja vierailujen sijaan he soittavat läheisilleen ja kysyvät kuulumisia.”

Ilmapiiri on ollut asukkaiden keskuudessa tilanteesta huolimatta rauhallinen, mutta osa on halunnut jutella tautitilanteesta työntekijöiden kanssa.

Omaisten vierailut pyritään järjestämään, jos asukas elää elämänsä viimeisiä hetkiä.

Vierailujen loppuminen on monelle iäkkäälle vaikea paikka, sillä kielto on voimassa ainakin kuukauden. Todennäköisesti epidemia jatkuu Suomessakin useita kuukausia.

Attendon liiketoimintajohtaja Virpi Holmqvist kertoo, että yhtiö on parhaillaan hankkimassa kaikkiin ikäihmisten yksiköihin tablettitietokoneita, jotta asukkaat voisivat pitää yhteyttä omaisiinsa videopuheluiden välityksellä.

Vierailuja on varauduttu järjestämään, jos asukas elää elämänsä viimeisiä hetkiä. Silloinkin kohtaamiset järjestetään niin, että mahdolliset riskit muiden asukkaiden tartuttamiseksi minimoidaan. Vastaavia käytäntöjä on sairaaloissa.

 

Vanhusten suojaamisessa ei voida nojata pelkkään vierailukieltoon. Esperi Caren henkilöstö- ja viestintäjohtaja Maria Pajamo kertoo, että hoivakotien työntekijöitä on kehotettu seuraamaan omaa vointiaan tiiviisti.

Työntekijän on jäätävä kotiin lepäämään, jos on lieviäkin hengitysoireita. Matkalta palaavien on pysyteltävä poissa työpaikaltaan 14 vuorokautta.

”Tänä aikana työntekijöillä on mahdollisuus etätyöhön tai opiskeluun kotoa käsin. Matkalta palaajat luonnollisesti vähenevät päivä päivältä ja ovat enää yksittäisiä henkilöitä.”

Eri hoivakodeissa keikkaa tekeviä työntekijöitä pyritään ottamaan töihin nyt tavallista vähemmän. Heidän on noudatettava samoja sääntöjä kuin muiden työntekijöiden, jos he saavat oireita.

Esperi Care on myös alkanut tarjota koronavirustestejä työntekijöille työterveyshuollon kautta Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Turussa, Kuopiossa ja Oulussa.

Testausmahdollisuuksia laajennetaan, kun pisteitä avataan lisää. Aiemmin hengitystieinfektio-oireita saaneet työntekijät on ohjattu oman alueensa terveysasemalle tai päivystykseen testaustarpeen arviointiin.