Väärää lääkettä

Rakentamisen verojen ja maksujen alentaminen ei tee asunnoista halvempia.

raha 08.12.2017 06:00
Tuukka Saarimaa
© Janne Tervamäki

Säännöllisin väliajoin uutisoidaan siitä, kuinka suuren osan erilaiset kunnille maksettavat tontti- ja kaavoituskorvaukset sekä rakentamiseen liittyvät verot muodostavat asunnon hinnasta.

Asiaa on arvioinut tarkemmin VTT, jonka vuonna 2014 tekemän arvion mukaan Tampereelle rakennettavan asunnon hinnasta verojen osuus oli 39 prosenttia ja Helsingissä puolestaan 43 prosenttia.

Tällaisista laskelmista tehdään usein se johtopäätös, että jos rakentamiseen liittyviä veroja tai erilaisia kaavoitusmaksuja alennettaisiin, myös uusien asuntojen hinnat ja vuokrat laskisivat.

Onko asia näin yksinkertainen?

 

Tarkastellaan kahta kuvitteellista Helsingin Kalasataman tonttia, joille rakennusliike on suunnitellut rakentavansa samanlaiset kerrostalot. Ennen kuin rakentaminen aloitetaan, kunta ja valtio päättävät kokeilukulttuurin hengessä vapauttaa toisen talon kaikista rakentamiseen liittyvistä veroista ja maksuista. Vierekkäisille tonteille rakennetaan samanlaiset talot, mutta toisen rakennuskustannukset ovat verojen ja maksujen verran alhaisemmat.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö