Vasemmiston Tradeka maksaa lähes puoli miljoonaa luottamushenkilöilleen – ”Ei palkkiota minään riemulahjana koeta”

Tradeka on mukana sote-bisneksessä Med Groupin kautta.

Sdp
Teksti
Jari Hanska
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tradekan hallinnon eri portailla maksetaan tuntuvia palkkioita vasemmistolaisille politiikoille ja taustavaikuttajille.

Viime vuonna osuuskunta Tradekan ja Tradeka-Yhtiöt Oy:n hallituksille maksettiin palkkioita yhteensä 463 350 euron edestä.

Parhaat edut löytyvät Tradeka-Yhtiöt Oy:n hallituksesta, jonka puheenjohtaja Markku Hyvärinen nosti viime vuonna 54 550 euroa kokous- ja kuukausipalkkioita.

Nyt eläkkeellä oleva Hyvärinen tunnetaan entisenä Sdp:n puoluesihteerinä ja Eläke-Varman toimitusjohtajana.

Hyvärisen lisäksi hallituksessa istuu myös vasemmistoliiton entisen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen erityisavustajana työskennellyt Vantaan kaupunginvaltuutettu Jussi Saramo. Keväällä 2017 hallituksessa aloittanut Saramo tienasi viime vuodelta neljästätoista kokouksesta yhteensä 23 150 euron palkkiot. Hän on ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Tradeka-Yhtiöt Oy hallinnoi osuuskunnan ydinliiketoimintoja, joihin kuuluu muun muassa 170 ravintolaa pyörittävä Restel Oy, lehtien irtonumeroita jakeleva Lehtipiste Oy sekä useita Burger King- ja Taco Bell -pikaruoka-paikkoja. Tuoreimpana hankintana on sote-palveluita tuottava Med Group.

 

Tradeka-Yhtiöt Oy:n hallitus on osuuskunnan moniportaisessa hallintohimmelissä alimmalla tasanteella. Sen yläpuolella on Osuuskunta Tradekan 21-henkinen hallitus, jonka puolestaan nimittää osuuskunnan vaaleilla valittu 85-henkinen edustajisto.

Osuuskunnan hallitus vastaa konsernin omistajaohjauksesta. Hallituksen jäsenille maksetaan 450 euron kokouspalkkiota. Lisäksi hallituksen jäsenet saavat 600 euron kuukausikorvauksen. Varapuheenjohtajalla kuukausikorvaus nousee 1 100 euroon ja puheenjohtajalla 1 400 euroon kuukaudessa.

Nykyisistä kansanedustajista hallituksessa istuu Eero Heinäluoma (sd). Viime kevääseen asti hallituksessa istui puolestaan kansanedustaja Jukka Gustafsson (sd). Viime vuonna hänelle kertyi neljästä hallituksen kokouksesta ja kahdesta edustajiston kokouksesta palkkioita yhteensä 9 000 euroa.

”Kyllä minä pidän palkkiota vähintään tyydyttävänä, jollei hyvänä”, Gustafsson sanoo.

Hän kertoo olleensa pitkään mukana osuuskunnan toiminnassa ja olevansa Tampereella osuustoiminnan kasvot, jolle ihmiset kertovat toiveistaan esimerkiksi kauppa- ja ravintolapaikkojen suhteen.

”Palkkioista käytännössä puolet menee veroihin, joka on sinällään ihan oikein. Ei sitä palkkiota nyt minään riemulahjana koeta.”

 

Osuuskunnan hallituksen tehtävänä on päättää esimerkiksi merkittävistä liiketoimintojen ostoista ja myynneistä sekä strategisista linjauksista.

Tradekan ylin päättävä elin on vuosittain kokoontuva edustajisto, joka valitaan vaaleilla kuuden vuoden välein. Viimeksi vaalit järjestettiin vuonna 2016, jolloin edustajistoon valittiin yhtä kommunistia lukuunottamatta ainoastaan vasemmistoliiton ja sosiaalidemokraattien edustajia.

Nykyisessä edustajistossa istuu lukuisia kansanedustajia.

Edustajiston jäsenille maksetaan 450 euron kokouspalkkio keväisin pidettävästä vuosikokouksesta sekä toinen 250 euron kokouspalkkio yleensä samana päivänä pidettävästä alueellisesta piirikokouksesta.

 

Maaliskuussa 2018 Osuuskunnan omistama Tradeka-Yhtiöt osti sote-palveluita tuottavan Med Group Oy:n kotiin vietäviin palveluihin sekä ensihoitoon ja julkiseen terveydenhuoltoon liittyvät toiminnot.

Samaan aikaan eduskunnassa käytiin kovasanaista keskustelua sote-lainsäädännöstä. Keskustan kansanedustaja Antti Rantakangas piikitteli vasemmistoa siitä, että heidän hallinnoimansa osuuskunta oli lähtenyt Med Group -kauppojen myötä mukaan yksityiseen sote-liiketoimintaan.

”Miksi te ajatte kaksilla rattailla? Täällä salissa te puhutte toisin, mutta samaan aikaan teidän edustajanne tuolla Tradekan hallinnossa toimivat toisin, ovat menossa yksityiseen bisnekseen mukaan hyvillä kokouspalkkioilla”, Rantakangas kysyi täysistunnossa.

Rantakankaan syytös herätti vastalauseita ja sai monet vähättelemään osuuttaan Med Group -kaupoissa.

Esimerkiksi sosiaalidemokraattien Jukka Gustafsson puolustautui sillä, että hän istui Osuuskunta Tradekan hallituksessa, mutta ei Tradeka-Yhtiöt Oy:n hallituksessa, joka teki varsinaisen päätöksen Med Groupin hankinnasta.

”Siis te levitätte väärää tietoa syyllistämällä yksittäisiä kansanedustajia asioista, joista he eivät ole olleet päättämässä. Hävytöntä, edustaja Rantakangas”, Gustafsson kritisoi.

Myös vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki osallistui keskusteluun.

”Itsekin kuulun Tradekan edustajistoon, ja voin sanoa ensin edustaja Rantakankaalle, että kannattaa tarkistaa faktat, ketkä päätökset ovat tehneet. Yksikään teidän mainitsemistanne henkilöistä ei ole tehnyt näitä päätöksiä”, Arhinmäki sanoi.

 

KIISTA paljastaa, miten sekavalta osuuskunnan päätöksenteko ulospäin näyttää.

Osuuskunta Tradekan hallituksen puheenjohtaja Markus Aaltonen kertoo, että Tradekassa hiljattain tehdyn organisaatiouudistuksen vuoksi työskentelyssä haetaan vielä vakiintunutta linjaa. Strateginen valinta hoivabisnekseen lähtemisestä tehtiin osuuskunnan hallituksessa, jossa myös kansanedustaja Gustafsson istuu.

Vain yksi hallituksen jäsen, entinen demarikansanedustaja Kari Rajamäki, jätti asiassa eriävän mielipiteen.

Vain viikko eduskunnassa käydyn sanailun jälkeen Tradekan edustajisto piti kevätkokouksen. Med Group nousi myös siellä asialistalle.

”Edustajiston keskustelu heijasteli eduskunnassa käytyä keskustelua, onhan edustajistossa muutama kansanedustaja. Ei siinäkään päätösten suhteen ollut mitään erilinjaisuutta. Ratkaisut on tehty laajalla pohjalla”, Aaltonen toteaa.

Edustajiston kokouksessa puheenvuoron käyttivät muun muassa kansanedustajat Eero Heinäluoma, Paavo Arhinmäki ja entinen kansanedustaja Tuula Väätäinen (sd). Keskustelun lopputuloksena edustajisto kirjasi pöytäkirjaan ohjeistuksen Osuuskunta Tradekan hallitukselle.

”Osuuskunta Tradekan hallituksen edellytetään omistajaohjauksessa kiinnittävän erityistä huomiota yrityksen [Med Group] harjoittaman liiketoiminnan vastuullisuuteen, henkilöstön asemaan sekä asiakkaille tarjottavien palveluiden laatuun”, pöytäkirjassa todetaan.

Lisäksi kirjauksessa vaaditaan henkilöstön edustusta Med Groupin hallitukseen ja nollatuntisopimuksista luopumista.

Tapaus osoittaa, että Tradekan luottamushenkilöillä on halutessaan sananvaltaa merkittävissä yrityskaupoissa, mutta vastuuta päätöksistä ei ole aina miellyttävää kantaa.