Vasemmistokapinalliset perustavat oman eduskuntaryhmän

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Vasemmisto
Markus Mustajärvi (vas.) ja Jyrki Yrttiaho eduskunnassa. Kuva Kai Widell.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä heinäkuussa erotetut kansanedustajat Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho aikovat syysistuntokauden alussa ilmoittaa, että he perustavat oman kahden miehen eduskuntaryhmän.

“Nimi voisi olla vaikkapa vasemmistoryhmä. Sama nimi taisi olla Esko-Juhani Tennilän ja Mikko Kuopan ryhmällä, kun heidät aikoinaan erotettiin”, Yrttiaho muistelee.

Vasemmistoliiton ja sen edeltäjien historiassa riittää esimerkkejä hajaannuksista, sisäisestä taistelusta ja erottamisista. Puolueen poliittisessa kalupakissa tuntuu erimielisyyksien sovittelemiseen olevan vain yksi työkalu: järeä kirves.

Oman eduskuntaryhmän perustamiselle on sekä käytännölliset että poliittiset syyt.

“Haluamme, että meillä on samat toimintaedellytykset kuin muillakin vaaleissa valituilla kansanedustajilla. Kun järjestäydymme omaksi ryhmäksemme, voimme saada jonkin verran taloudellista avustusta kuten kaikki muutkin eduskuntaryhmät”, Mustajärvi perustelee.

Hän laskee, että kahden edustajan lilliputtiryhmä voisi saada noin 3 000 euroa kuukaudessa kulunkeihin kuten esimerkiksi tiedottamiseen.

“On aivan välttämätöntä, että eduskunnassa on vasemmisto-oppositio”, Yrttiaho lisää. Hän pitää keskustaopposition toimintaa falskina, kun puolue hallituksessa ollessaan oli muun muassa Eurooppa-politiikassa eri linjoilla kuin nyt.

Ero perussuomalaisiin on myös Yrttiahon mielestä selvä.

“Me emme esimerkiksi rieku, että katsokaapa, miten kreikkalaiset ovat eläneet yli varojensa. Kyllä siinä on kyse paljosta muusta, esimerkiksi pankkien toiminnasta.”

Silti miehet näkevät myös yhteistyömahdollisuuksia oppositiossa. Mustajärvi muistuttaa, että myös keskustassa on EU-kriittinen siipi ja ryhmän monille edustajille myös aluepoliittiset kysymykset ovat tärkeitä.

Hurmaantuminen neuvotteluissa

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä näytti Mustajärvelle ja Yrttiaholle ovea, koska he äänestivät uuden hallituksen luottamusäänestyksessä sitä vastaan. Vahvin peruste oli Jyrki Kataisen (kok) kuuden puolueen hallituksen EU- ja eurolinjaukset. Miesten mielestä ne kiihdyttävät liittovaltiokehitystä.

“Meillä on puolueohjelma, joka on ehdottoman kriittinen tätä kehitystä vastaan. Hallitukseen meno oli irtautumista siitä”, Yrttiaho sanoo.

Mustajärvi nyökkää: “Mikä on sellainen puolue, joka ei isoissa asioissa osaa olla kannattajakuntansa enemmistön kanssa samaa mieltä? Kyllä meidän porukka on hyvin EU-kriittistä.”

EU-kriittinen oli vasemmistoliiton johtokin vielä toukokuussa. Mustajärvi alleviivaa puoluejohtaja Paavo Arhinmäen lausumasta kohdan, jonka tämä esitti 13. toukokuuta, kun suuri valiokunta käsitteli Portugalin tukipakettia. Silloin Arhinmäki oli sitä mieltä, että Euroopan vakausmekanismia ei tule perustaa.

“Nyt hallitusohjelmassa sanotaan, että vakausmekanismi on välttämätön. Onhan se hurja muutos vasemmistoliiton linjassa.”

Yrttiaho sanoo kesän mittaan pohtineensa, miten hänen ajattelunsa poikkeaa niiden tovereiden ajattelusta, jotka lähtivät mukaan hallitusyhteistyöhön.

“Hallitukseen menneille näyttää olevan tärkeämpää, että harjoitettava politiikka näyttää vasemmistolaiselta kuin että se on vasemmistolaista. Kyllä takana pitäisi olla enemmän todellisia pyrkimyksiä toteuttaa vasemmistoliittolaista politiikkaa.”

Miesten mielestä vasemmistoliiton hallitusneuvottelijat valtasi jonkinlainen hurmaantuminen ja euforia, kun päästiin mukaan tekemään hallitusta.

“Meidän neuvottelijat samaistuivat siihen porukkaan, joka oli Säätytalossa, ei siihen, joka on Säätytalon ulkopuolella. Tuli tunne, että ollaan vallan ytimessä”, Mustajärvi kritisoi.

Aiheesta lisää SK:ssa 34/2011 (ilm. 26.8.).