Joogaa jääkäreille

”Sotaoloissa tarvitaan juuri self helpiä”, sanoo tutkija. Jatkosodassa käytetyt toipumispaikat, lepolat, tekevät paluuta Puolustusvoimiin.

Kotimaa 15.01.2021 06:00
Petri Pöntinen
Alokkaita Utin jääkärirykmentin valapäivänä elokuussa 2019.
Alokkaita Utin jääkärirykmentin valapäivänä elokuussa 2019. © SUSANNA HEISKA/LK

Tärähtänyt. Niin kutsuttiin talvi- ja jatkosodassa mieleltään järkkynyttä sotilasta. Koko ruumis tärisi, usein tykistökeskistyksen jälkeen.

Jatkosodan aikana perustettiin lepoloiksi kutsuttuja toipumispaikkoja, joissa henkisesti romahtaneet saivat elpyä ”sielullisesta häiriöstä” 3–5 vuorokautta.

Lähes 80 vuotta myöhemmin lepola-toiminta tekee paluuta Suomen armeijaan.

Toimintakyvyn menettäneitä taistelijoita hoidetaan poikkeusoloissa uudenlaisin opein: rentoutusharjoituksia, mindfulness-meditaatiota, traumasensitiivistä joogaa, musiikkia, ohjattua liikuntaa, lepoa ja saunaa.

Puolustusvoimissa on perehdytty suosittuihin self help -menetelmiin.

”Sotaoloissa tarvitaan juuri self helpiä”, sanoo tutkija Liisa Eränen Puolustusvoimien tutkimuslaitokselta.

”Ei voida tarjota yksilöllistä hoitoa, jos autettavia on paljon.”

Meditaation ja joogan hyödyistä on Eräsen mukaan paljon tieteellistä tutkimustietoa. Menetelmiä voi soveltaa ja opettaa suurille joukoille varusmiehiä ja reserviläisiä.

Lepola-toimintaa testattiin varusmiehillä Sodankylässä vuonna 2017. Yksi ryhmä sai kolme vuorokautta hoitoja kesken rankan harjoituksen. Kahdessa vertailuryhmässä tukea annettiin vähän tai ei lainkaan.

”Lepola-joukko suoriutui harjoituksen lopun paremmin kuin muut ryhmät.”

Itseapuhoidot ovat tuttuja osalle nuorista mutta saattavat herättää kummastusta reservin vanhemmissa ikäluokissa.

”Jossain määrin tarvitaan asennemuutosta”, Eränen sanoo.

 

Suuret maat kuten Yhdysvallat ja Britannia lähettävät sotatoimialueille psyykkisen toimintakyvyn yksiköitä hoitamaan ”haavakoita”, taistelukyvyn menettäneitä sotilaita.

Suomessa kehitetään pienen maan oloihin soveltuvaa mallia.

On kaavailtu, että psykiatri johtaa noin 20 hengen hoitoryhmää. Lepoloita on tarkoitus perustaa sota-ajan oloissa lähelle rintamaa, jonne kuuluvat tykistön äänet. Silloin sotilas ei ”vieraannu” taisteluista.

”Ei tarjota mahdollisuutta, että lopeta ja mene kotiin”, Eränen sanoo.

Lepoloiden suunnittelu on käynnissä Puolustusvoimissa. Järjestelmästä haluttaisiin koko maan kattava. ”Oletettavaa on, että konsepti toteutuu tämän vuosikymmenen alkupuolella.”

 

Sotilaalle stressireaktio on eloonjäämisen ehto. Tunteet vaimenevat, kipua ei huomaa, katse keskittyy oleelliseen.

”Stressi virittää vaaratilanteessa toimintakyvyn äärimmilleen”, sanoo emeritusprofessori Jukka Leskinen.

Ajan kuluessa taistelustressi kasaantuu. Tulee kuolemanpelkoa ja traumakokemuksia mutta myös odottelua ja turhautumista. Toiset terästäytyvät, toiset lamaantuvat uhkaavassa tilanteessa.

Persoonallisuuspiirteet selittävät osittain, miten uhkia tulkitaan. Sotilaspsykologiaan perehtynyt Leskinen on tutkinut suomalaisia miehiä. Havaintojen mukaan kyynisyydestä on hankala päästä eroon, mutta itseluottamusta ja hallinnan tunnetta voi vahvistaa.

Suomalaisia rauhanturvaajia tutkittiin Libanonissa vuonna 2014. Eniten oireilu lisääntyi neuroottisuuteen taipuvilla. Parhaiten stressiä sietivät sotilaat, joilla oli hardinessia, sisukkuutta. Sisukkaalla on hyvä itseluottamus, jota voi kehittää.

Myös varusmiesten koulutuksessa keskitytään yhä enemmän taistelijan mieleen. Tulevaisuudessa sotilaita opetetaan käymään tilanteita etukäteen läpi, ammattiurheilijan tapaan. Musiikilla nostetaan vireystilaa, ja hallinnan tunne paranee mielikuvaharjoituksilla.

”Mielikuvissa olet jo selviytyjä, voittaja”, Leskinen sanoo. ”Se on pikkuisen oman itsensä huijaamista, mutta se toimii.”

Onnistumiset lisäävät kykyä palautua taistelustressistä. Ei ole kuitenkaan sattumaa, että rauhanturvaajien pesti kestää korkeintaan vuoden. ”Jossain vaiheessa jokaisella sotilaalla tulee raja vastaan”, Leskinen sanoo.

”Kuormitusta ei pysty enää käsittelemään.”

Sisältö