Varaa aika terveyskeskukseen verkossa

internet
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
nainen tietokone riippumatto

Pian ei potilaan enää tarvitse kuunnella odotusmusiikkia terveyskeskuksen ajanvaraukseen jonottaessaan, sillä asioinnin voi hoitaa internetissä. Sähköinen ajanvarausjärjestelmä on jo testikäytössä, ja sosiaali- ja terveysministeriössä arvellaan sen laajenevan rutiinikäyttöön moniin kuntiin jo ensi vuoden aikana.

“Tulokset ovat olleet sekä kansalaisten että terveyskeskusten ja sairaaloiden kannalta erittäin rohkaisevia. Hoitajia on vapautunut muihin tehtäviin”, erityisasiantuntija Pentti Itkonen kertoo testauksessa mukana olleiden kokemuksista.

Kun potilas haluaa muuttaa lääkäriaikaansa, pitää hänen usein muuttaa myös laboratorio- ja röntgenaikojaan. Itkosen mukaan tämä kaikki hoituu jatkossa tietokoneen avulla.

Netin käyttö ajanvarauksessa ei kuitenkaan tule pakolliseksi, vaan ajan voi edelleen varata myös puhelimitse.

“Varaus toimii samalla tavalla kuin lentokentillä: ajan voi buukata joko sähköisesti tai perinteisellä tavalla”, Itkonen sanoo.

Nettipohjaisia järjestelmiä on testattu myös esimerkiksi käyntien maksamisessa, esitietolomakkeiden täyttämisessä sekä toipumisen raportoinnissa.

Ratkaisuksi kesämatkailijoille?

Nettipalveluita on ehdotettu ratkaisuksi matkailijoiden hoitoon. Lain mukaan kiireellinen apua pitää terveyskeskuksissa antaa asuinpaikasta riippumatta, mutta kiireettömän hoidon piiriin kuuluvia ei tarvitse hoitaa.

Yksityinen terveyspalveluiden tarjoaja Coronaria tiedotti kesäkuussa, että Lapin kunnissa on kesällä lääkäripulan vuoksi ohjattu ulkopaikkakuntalaisia nettilähteille. Coronarian lääkärin Teemu Puhakan mukaan tieto perustuu hänen omiin kokemuksiinsa työskentelystä Pohjois-Suomessa sekä yhtiöltä tilattuihin internetpalveluihin.

Lapin lääninlääkäri Riitta Pöllänen ei ole kuullut kehotuksesta.

“Asiakkailta ei ole tullut minkäänlaisia yhteydenottoja. IT-palveluiden lisääminen terveydenhuollossa on kyllä koko maata koskeva strategia, mutta tällaisesta en ole kuullut.”

Myös Itkonen kummastelee netin käyttämistä hoitoon.

“Toki internetiin voi ohjata, mutta mitä sieltä sitten saa? Tietoa kyllä, mutta varsinaista apua ei löydy. Jos jäät auton alle tai putoat katolta, mikä internetpalvelu siinä auttaa? Emme me koskaan pääse siihen, että tietokone tai kännykkä tulisi paikalle ja alkaisi ommella sinua kasaan”, Pöllänen sanoo.

Kesäasukkaiden hoidossa suuria vaihteluja

Suomen suosituimmaksi mökkikunnaksi mainostettu Kuusamo sulkee synnytys- ja leikkaustoiminnan kesäajaksi, jolloin vuoroissa on kymmenkunta yleislääkäriä. Heistä suuri osa on opiskelijoita.

Kuusamon vs. johtava terveyskeskuslääkäri Antti Saari arvioi, että kesäasukkaat tuovat 20-30 prosentin lisän päivystyskuormitukseen.

“Sairastavuus ei vähene kesälläkään vaikka lääkäreitä on vähemmän. Toisaalta onneksi hilla-aikaan kaikki kuusamolaiset paranevat”, hän kuvaa.

Kaikki akuutit tapaukset hoidetaan, mutta leikkausta vaativat lähetetään Ouluun.

Kuusamon 17 000 asukkaan kaupungin väkimäärä kolminkertaistuu parhaimpina sesonkeina. Kuusamossa vierailee vuodessa yli miljoona turistia.

Toinen suosittu mökkikunta Puumala sen sijaan ei voi tarjota kesäasukkailleen terveyspalveluja lainkaan. Kun miehitys on yksi koko- ja toinen puoliaikainen lääkäri, resurssit riippuvat siitä, kumpi on vuorossa.

“Kesäasukkaiden on hakeuduttava yksityiseen lääkäriin, julkinen puoli ei valitettavasti voi tarjota palvelua”, sanoo kunnanjohtaja Kari Kitunen.

Puumalassa on 2 700 asukasta ja 3 500 kesämökkiä.

Teksti Maija Pakkala (STT)

Kuva Sari Gustafsson / LK