Vartijat vanhusten hoitajina

Kun palvelutuotantoa ketjutetaan, kotihoidon työntekijöiden kirjavat ammatilliset taustat eivät tule välttämättä lainkaan esiin.

Kotimaa
Teksti
Tuula Malin
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tilanne vanhusten kotihoidossa on villi. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten rinnalla ikäihmisten kodeissa työskentelee vartijoita, järjestyksenvalvojia, palomiehiä ja taksinkuljettajia.

Kodeissa työskentelevien henkilöiden kirjavat taustat eivät tule välttämättä lainkaan päivänvaloon palvelutuotannon ketjutusten vuoksi.

Kunnat tekevät palvelusopimuksia sote-alan toimijoiden kanssa, minkä jälkeen pätevät sopimuskumppanit ostavat tuotantoa alihankintasopimuksin terveydenhuollon ulkopuolelta. Joukossa on vartiointi- ja taksialan yrityksiä. Myös palo- ja pelastustoimen henkilöstöä työskentelee kotihoidossa turva-auttajan tittelillä. Osa kunnista on tehnyt myös suorahankintaa edellä mainituilta toimialoilta.

”Turvallisuusalan koulutus ei anna osaamista, oikeutta ja valmiuksia toimia sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä. Hoito- tai hoivatyössä ei voi työskennellä ilman alan koulutusta”, sanoo ylitarkastaja Elina Uusitalo sosiaali- ja terveydenhuoltoa valvovasta Valvirasta.

 

81-vuotiaan Paavo Mahon otsassa on ammottava haava.

Toinen puoli kasvoista sinertää. Kasvojen ruhjeiden lisäksi mustelmia on myös polvissa.

”Kotiin tuli kaksi ennestään tuntematonta miestä. Lähdin ulos, ja hetken kuluttua toinen miehistä soitti kertoen Paavon loukanneen itsensä. Ensin hän selitti pään iskeytyneen sängyn laitaan, sitten Paavo olikin tipahtanut pyörätuolista”, kertoo Mahon elämänkumppani Raija Pohjansaro.

Helsingin Kontulassa asuva Maho on halvaantunut ja hänellä on muistisairaus.

”Käyttäytymisongelmat kuuluvat sairauteen, mutta ammattilaiset osaavat kyllä käsitellä häntä”, sanoo Pohjansaro.

Kotihoitopalvelua tuottaneesta Mehiläisestä ei kommentoida yksittäisen asiakkaan asioita. Yhtiöstä kuitenkin todetaan, että Mehiläisessä kotihoitoyksikössä työskentelee ainoastaan ammattihenkilöitä, joilla on terveydenhuoltoalan tutkinto tai sote-alan opiskelijoita.

Kanteluiden joukossa on jopa kuolemaan johtaneita tapahtumaketjuja.

Vanhusten kotihoitopalvelujen sisällöstä ja henkilöstön puutteellisesta ammattitaidosta nousevien kanteluiden määrä on kasvussa. Epäpätevään työvoimaan liittyviä valvonta-asioita on Valvirassa vireillä useita. Myös aluehallintovirastoihin on kanneltu kotiin tuotetun hoidon heikosta laadusta.

Kanteluiden joukossa on jopa kuolemaan johtaneita tapahtumaketjuja. Omaiset haluavat selvityttää, onko kaatumisen jälkeisen jatkohoidon tarpeen arvioinnissa tapahtunut kohtalokas virhe, kun asiakas on jätetty tapaturman jälkeen kotiinsa ilman hoitoa ja seurantaa.

Valviran mukaan hoidon ja avuntarpeen määrittämistä ei voi missään tilanteessa jättää vartijoiden ja taksinkuljettajien vastuulle. ”Riskit ja vastuu arveluttavat myös työvoimaa itseään. Kyse on sosiaali- ja terveydenhuollon koulutusta omaamattomien henkilöiden omastakin oikeusturvasta”, sanoo Valviran lakimies Reija Kauppi.

Epäkohtia on ilmennyt asiakastietojen kirjaamisessa ja salassa pidettävien tietojen käsittelyssä. Vartijan tai järjestysmiehen antama intiimi apu on koettu sekin selväksi laatupoikkeamaksi. Wc-käynneillä avustaminen ja pesupalvelut eivät luontevasti sovi suojaamiskoulutuksen saaneiden vartijoiden ja järjestyksenvalvojien tehtäviin, saati taksinkuljettajille. Tilanteet ovat tuntuneet kiusallisilta ja osin yksityisyyttä loukkaavilta.

Valvontaviranomaiset tähdentävät, että palvelujen tulee vastata asiakkaiden tarpeita. Ammatillisen osaamisen tulee korostua palveluissa turvallisuuden varmistamiseksi. Valviran mukaan vastuu kotihoidon laadusta on ensisijaisesti kunnilla, jotka vastaavat asianmukaisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisestä ikäihmisten koteihin.

Raija Pohjansaro irtisanoi kotihoitosopimuksen Mehiläisen kanssa pian tapaturman jälkeen. Hoito takkuili Pohjansaron mukaan alusta saakka. ”Väki on vaihtunut päivittäin, on tultu ja menty miten on haluttu. Sovitut asiat ovat jääneet toistuvasti tekemättä.”