Vanhasta paritusjutusta kiinnostunut ”liian utelias poliisi” vapautui syytteistä myös hovioikeudessa

Syyttäjän mukaan rikoskomisario olisi laittomasti tutkinut vanhaa paritustutkintaa ja sen yhteyksiä huippupoliitikkoihin. Hovioikeus piti kuitenkin voimassa käräjäoikeuden tuomion, jonka mukaan kenellä tahansa on "oikeus pöyhiä" epäselvyyksiä.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

HELSINGIN hovioikeus on hylännyt kaikki syytteet kahta poliisia vastaan jutussa, joka liittyy vanhan paritustutkinnan selvittelyyn.

Kyse on kokoomuksen entisen puoluesihteerin Harri Jaskarin paritustutkinnasta vuonna 2006. Rikoskomisario Kari Lintilä kiinnostui tapauksesta vuonna 2017 keskusteltuaan toisen poliisin kanssa ja alkoi kysellä asian perään.

Selvittelyn pontimena oli väite, jonka mukaan tutkinnassa olisi ilmennyt ja painettu villaisella poliitikkojen kannalta kiusallisia yhteyksiä Jaskarin asunnossa seksiä myyneeseen naiseen.

Lintilän tapausta käsiteltiin laajasti Suomen Kuvalehden “Liian utelias poliisi” -jutussa toukokuussa 2019.

Lintilän syytteet koskivat virkasalaisuuden rikkomista, virkavelvollisuuden rikkomista ja kokoomuksen kansanedustajan, entisen rikosylikomisarion Kari Tolvasen kunnian loukkaamista.