Vanhainkodissa: Mukana kaksi kassillista omaa elämää

”Hammasharja, kynä ja paperi tulivat ensimmäisinä mieleen”, kun paikka vanhainkodista järjestyi.
Kotimaa 16.1.2015 04:50

Kuva itsestä seitsenkuisena tuo Helsingin Kustaankartanon palvelukeskuksessa asuvan Leila Ronkaisen mieleen äidin. © Marjo Tynkkynen

”Äitiä on ikävä”

On tammikuu, tuuli ravistaa puiden oksilta raskaita pisaroita mustaan maahan.

”Hyvä maisema. Metsä luo maalaishenkeä”, toteaa Leila Ronkainen, 75, katse ikkunasta avautuvassa näkymässä Kustaankartanon palvelukeskuksessa Helsingissä.

Leilaa naurattaa. Hän nauraa niin, että maha hytkyy. Iloisesti ja tarttuvasti.

Taas viime yönä hän hiihti unessa. Potku, potku ja työntö. Pitkä liuku.

Hän taputtaa jalkaansa. Sitä, joka on sidottu nilkasta tarranauhalla pyörätuoliin ja töpöttää tunnottomana.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu