Kirjeitä 16.04.2021 06:00

Soinin toiminta ja Suomen linja

Iso kysymys -sarjassa (SK 13–14/2021) Saara-Sofia Sirén (kok) muisteli ulkoministeri Timo Soinin (sin) luottamusäänestystä syyskuussa 2018. Toisin kuin hän väittää, Soinin toiminta ei ollut ristiriidassa Suomen ulkopoliittisen linjan kanssa. Valan vannoneena ministerinä Soini oli muiden valtioneuvoston jäsenten tavoin sitoutunut hallitusohjelmaan ja ulkopoliittiseen linjaan.

Soini osallistui 10.5.2018 Ottawassa iltavigiliaan, joka oli luonteeltaan hengellinen tilaisuus. Ohjelmassa oli hengellistä musiikkia, rukousta sekä muutamia puheenvuoroja. Suurin osa puhujista oli naisia. Muutamat heistä kertoivat kuinka heitä oli painostettu aborttiin ja kuinka he olivat lopulta päättäneet pitää lapsen. Lapset seisoivat äitiensä rinnalla ja kiittävät siitä, että olivat saaneet mahdollisuuden elää.

Sisältö