Valtiolla miehen palkka nousee reilusti: Työuran lopussa ero naisen vuosipalkkaan on yli 15 000 euroa

Valtiolla miehet työskentelevät esimies- ja johtotehtävissä huomattavasti useammin kuin naiset.
Kotimaa 26.6.2017 15:37
© RITVA SILTALAHTI / Lehtikuva

Valtion työntekijöiden palkankorotukset ovat olleet muiden alojen tapaan maltilliset vuosina 2014–2016.

Valtiolla erilaiset lisät nostavat etenkin miesten palkkoja työuran lopussa.

Valtion henkilöstökertomuksen 2016 mukaan 65-vuotiaan miehen palkka on valtion virassa keskimäärin 5 348 euroa kuukaudessa. Naisen keskimääräinen palkka 65-vuotiaana on 1 300 euroa vähemmän eli 4 048 euroa. 

Vuositasolla ero on yli 15 000 euroa. Se selittyy pääosin sillä, että miehet ja naiset työskentelevät eri aloilla ja erilaisissa työtehtävissä.