Valtataistelu repii Kittilää

Ensi kertaa Suomessa kunnanhallitukselta vietiin valtaa.

Kittilä
Teksti
Eeva-Liisa Hynynen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lähes tyhjä valtuustosali Kittilän kunnanvirastolla. Silti siellä tehtiin maanantaina 15. syyskuuta kunnallishallinnon historiaa. Sitä todistivat kunnan johtavat virkamiehet ja kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto (kok).

Historiaa teki kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yritys (vas). Hän pidätti koko kunnanhallituksen, sen jäsenet ja varajäsenet päätöksenteosta asioissa, joita keskusrikospoliisi tutkii. Tutkinnassa selvitetään, ovatko kunnanhallitus ja sen jäsenet rikkoneet lakia.

Kittilässä otettiin maanantaina käyttöön ensi kerran Suomessa kuntalain 40 pykälän toinen momentti, jonka turvin päätöksenteosta pidättäminen tapahtui. Toimenpide on järeä ja kertoo, että Kittilän kunta on syvässä kriisissä.

Valtuusto käyttää kunnassa ylintä valtaa. Se valitsee kunnanhallituksen ja vain se voi hallituksen erottaa.

Valtuuston puheenjohtaja on luottamushenkilö, jolla ainoana on oikeus väliaikaisesti pidättää kunnanhallitus päätöksenteosta.