Vältä ulosotto: Tarkista lapsen mopoauton vakuutus

Nuoren maksuhäiriö voi estää jopa ensiasunnon hankkimisen.
Kotimaa 16.4.2014 19:00
Mopoauto Karkkilassa helmikuussa 2014. © Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Mopoautojen määrä Suomessa kasvaa noin tuhannen ajoneuvon vuosivauhtia. Samalla lisääntyvät myös onnettomuudet, mikä on johtanut vakuutusmaksujen nousuun.

Vuoden 2013 lopussa mopoautoja oli Suomessa noin kahdeksantuhatta.

Huolestuttava lieveilmiö on se, että pakollisen liikennevakuutuksen ottaminen saattaa jäädä tekemättä. Vakuutuksen hankkiminen on nuoren vastuulla, vaikka hän on alaikäinen. Jos vakuutusta ei ole eikä sitä makseta, asia etenee pahimmillaan ulosottoon.

Liikennevakuutuskeskuksen (LVK) yksikönjohtajan Janne Jumppasen mukaan tämä tuo nuorelle jo elämän varhaisessa vaiheessa luottohäiriömerkinnän.

”Kun nuori sitten myöhemmin yrittää esimerkiksi hakea lainaa ja muuttaa kodista omaan asuntoon, maksuhäiriömerkinnät voivat jopa estää ensiasunnon ostamisen. Sama koskee opintolainaa tai vaikkapa matkapuhelinliittymän hankkimista”, Jumppanen kertoo.