Valmentaja Juha Malinen arvostelee maajoukkueen pelitapaa: ”Meidän pitää olla inhottava joukkue”

”On lapsellista, jos pelaajien vajaalla taitotasolla pyritään pelaamaan liian hienoa peliä”, Malinen sanoo.

Atik Ismail
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kokenut suomalainen jalkapallovaikuttaja Juha Malinen arvostelee tapaa, jolla suomalaista jalkapalloa viedään eteenpäin.

Malisen nimi oli vahvasti esillä, kun A-maajoukkueelle oltiin valitsemassa uutta päävalmentajaa potkut saaneen Mixu Paatelaisen tilalle vuonna 2015. Tilalle valittiin kuitenkin ruotsalainen Hans Backe, joka erotettiin 12. marraskuuta 2016.

Uudeksi valmentajaksi nimitettiin nyt Suomen Palloliiton sisältä 52-vuotias Markku Kanerva.

Juha Malinen arvostelee tiukkaan sävyyn Suomen maajoukkueen pelitapaa.

”Olen sitä mieltä, että meidän pitää olla pelaamisessamme aggressiivisempia ja rohkeampia. Tätä kautta kasvaa myös joukkueen itseluottamus. Meillä on sellainen väärä käsitys, että kun pelaamme kovempia maita vastaan, niin joukkueen pitää olla passiivisempi ja maltillisempi”, Malinen sanoo.