Uusi käänne: Ministeri Orpo pyysi Verohallinnolta selvitystä pimeiden lahjojen salaisista ohjeista

Verohallinto tai ministeri eivät kerro, katsotaanko alle 30 000 euron pimeitä lahjoja yhä läpi sormien.

Pekka Ruuhonen
Teksti
Jarno Liski
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) kertoi sunnuntaina 10. syyskuuta Suomen Kuvalehdelle pyytäneensä Verohallinnon pääjohtaja Pekka Ruuhosen käymään läpi perintö- ja lahjaverotuksen salaiset ohjeet, joissa on määrätty, ettei alle 30 000 euron vilppiin puututa.

Suomen Kuvalehti kertoi salaisesta työmenettelyohjeesta 7. syyskuuta.

Verohallinto sekä valtiovarainministeri Orpo kieltäytyivät kommentoimasta Suomen Kuvalehden haltuunsa saamaa ohjetta ennen uutisen julkaisemista. Orpo sai ohjeesta kopion sekä haastattelupyynnön 22. elokuuta eli pari viikkoa ennen jutun julkaisemista. Myös Verohallinnolta pyydettiin tuolloin haastattelua.

Orpo kieltäytyi alunperin kommentoinnista sillä perusteella, että hän ei tunne ohjetta, koska sitä ei ole esitelty hänelle. Lisäksi Orpon mukaan ohjeen salassapidettävyys esti häntä ottamasta kantaa sen asianmukaisuuteen.

Verohallinto reagoi Suomen Kuvalehden uutiseen sen julkaisupäivänä torstaina 7. syyskuuta Twitterissä toteamalla, että “mediassa leviää virheellistä tietoa Verohallinnon ohjeesta”.