Urheilupomojen harhapolku: Huippu-urheilun muutosryhmä tuhlasi – näin kohuraportti syntyi

SK:n arkistoista: HuMun holtiton rahankäyttö ei rajoittunut vain palkkoihin.
Kotimaa 10.1.2016 08:30
Antti Laine, Mikko Salasuo ja Tuomo Lappalainen

Jukka Pekkala 
esitteli HuMun 
työn tulokset 
tiedotusvälineille 
5. joulukuuta 
2012. © JARNO MELA / LEHTIKUVA, KUVANKÄSITTELY MARKUS PENTIKÄINEN

Huippu-urheilun muutosryhmän (HuMu) työ alkoi kiinnostaa Suomen Kuvalehden verkkosivujen lukijoita Nuorten Leijonien MM-voiton jälkeen. Verkkosivuilla oli julkaistu tiivistelmä laajasta jutusta, joka ilmestyi SK:ssa 15/2013. Nyt vain painetussa Suomen Kuvalehdessä ilmestynyt juttu julkaistaan kokonaan SK:n verkkosivuilla.

Huippu-urheilun muutosryhmän piti uudistaa suomalainen huippu-urheilu. Se jätti loppuraporttinsa joulukuussa 2012, jonka jälkeen julkisuudessa keskusteltiin lähinnä ryhmän holtittomasta rahankäytöstä. Ryhmässä mukana ollut kuvasi jälkipyykkiä ”housuun paskomiseksi”.

Rahankäytöstä kertoo paljon, että Huippu-urheilun muutosryhmään käytetyillä julkisilla varoilla olisi maksanut koko Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen 41 työntekijän palkat ja kaikki muut kulut yli vuoden ajalta.

Antti Laine, Mikko Salasuo ja Tuomo Lappalainen selvittivät HuMun touhuja huhtikuussa 2013. Tiedot paljastivat, että ryhmän työssä oli vielä vakavampia ongelmia kuin julkisuudessa oli esitetty.

”HuMun työn eetos on nykyisten ja tulevien huippu-urheilijoiden kannalta pelottava”, he kommentoivat. ”Nuorista ihmisistä ollaan valmiita tekemään koekaniineja perustuksiltaan huonosti rakennettuun järjestelmään.”

Risto Nieminen (vas.) pohjusti huippu-urheilun muutostyötä. Stefan Wallin varmisti HuMun rahoituksen.

Risto Nieminen (vas.) pohjusti huippu-urheilun muutostyötä. Stefan Wallin varmisti HuMun rahoituksen. Kuva Lehtikuva

Opetus- ja kulttuuriministeriössä oltiin kesäkuussa 2010 innoissaan.

Olympiakomitean hallitus oli saanut valjastettua nimekkään ryhmän uudistamaan suomalaista urheiluelämää. Vasta perustetun Huippu-urheilun muutosryhmän (HuMu) jäseniksi oli valittu 38 hakijan joukosta muun muassa yksi entinen olympiavoittaja ja kaksi useissa arvokisoissa menestynyttä valmentajaa.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (r) asetti heti ryhmän nimittämisen jälkeen sille kovat tavoitteet. Hänen mielestään Suomessa tarvittiin muutakin kuin huippu-urheilun sisäinen rakennemuutos. Koko liikuntajärjestelmä piti uudistaa toimintatavoista ja asenteista lähtien.

”Ministeriö tulee edellyttämään muutostyöltä konkreettisia tuloksia varsin nopeasti”, Wallin ilmoitti.

Enää innostuksesta ei ole paljon jäljellä.

Huippu-urheilun muutosryhmä jätti loppuraporttinsa joulukuussa 2012. Julkisuudessa on sen jälkeen keskusteltu lähinnä HuMun holtittomasta rahankäytöstä. Itse raporttia on luonnehdittu mitäänsanomattomaksi nollatutkimukseksi.

Jälkipyykki on ollut niin kovaa, että ryhmässä mukana ollut ja sieltä Olympiakomitean uuden huippu-urheiluyksikön johtajaksi siirtynyt Mika Kojonkoski kuvasi sitä radiohaastattelussa ”housuun paskomiseksi”.

Mitä kolmessa vuodessa oikein tapahtui?

HuMusta ei ole tähän mennessä kerrottu läheskään kaikkea. Suomen Kuvalehden tiedot paljastavat, että ryhmän työssä oli vielä vakavampia ongelmia kuin julkisuudessa on aikaisemmin esitetty.

 

HuMu-ryhmä ei aloittanut tyhjästä. Huippu-urheilun uudistustyötä oli jo aikaisemmin tehty muun muassa Tapani Ilkan, Kalevi Kivistön ja Risto Niemisen johtamissa työryhmissä. Ilkan ryhmän raportti oli valmistunut 2002, Kivistön ryhmän muistio 2004 ja Niemisen ryhmän mietintö 2010.

Niemisen ryhmästä Tapio Korjus ja Erkka Westerlund jatkoivat myös HuMun jäseninä. Uuden ryhmän täydensivät mäkihyppyvalmentaja Kojonkoski, ampujien valmennusjohtaja Leena Paavolainen ja HuMun vetäjäksi valittu SLU:n pääsihteeri Jukka Pekkala. Westerlund siirtyi myöhemmin Jokerien päävalmentajaksi, ja hänen paikkansa otti Lentopalloliiton valmennuspäällikkö Antti Paananen.

Olympiakomitea uskoi, että valmentajat ratkaisevat huippu-urheilun ongelmat.

HuMun alkuperäisessä kokoonpanossa oli pelkästään valmennukseen erikoistuneita henkilöitä, joista kolmella pääaine oli liikuntabiologia, yhdellä liikuntapedagogiikka ja yhdellä molemmat niistä. Kokoonpano oli mahdollisimman kaukana siitä ”kattavasta ja erilaisista lähtökohdista tulevasta ammattilaisten joukosta”, joksi Kojonkoski kutsui ryhmää (Yle TV2 10.2.2013).

Tälle joukolle Olympiakomitea antoi viisi tehtävää:

  • 1. Niemisen ryhmän mietinnössä esitettyjen visioiden toimenpiteiden käynnistäminen.
  • 2. Kaikkien huippu-urheilun toimijoiden yhteistyön tehostaminen ja työnjaon selkiyttäminen.
  • 3. Huippu-urheilun kehittämisen integrointi muihin kehitysprosesseihin (muun muassa visioon Maailman liikkuvin urheilukansa – 2020).
  • 4. Huippu-urheilun resurssien ohjauksen selkiyttäminen ja tehostaminen.
  • 5. Kaikkien keskeisten toimijoiden sitoutuminen suomalaisen huippu-urheilun toimintatavan muutosprosessiin.

 

Ryhmän työtä helpotti vahva poliittinen tuki. HuMun tärkein takuumies Wallin huolehti myös rahoituksesta.

Vajaat kaksi ja puoli vuotta kestäneeseen projektiin investoitiin julkisia varoja yhteensä 2,6 miljoonaa euroa. Henkilöstökulujen osuus oli lähes 70 prosenttia.

HuMun viiden varsinaisen jäsenen keskimääräiset kuukausiansiot olivat sivukuluineen noin 11 500 euroa. Jukka Pekkalan mukaan ”palkat olivat ihan hyvät, mutta eivät mitenkään ylimitoitetut” (Yle TV1 6.3.2013).

Olympiakomitea paransi vielä palkkatasoa tarjoamalla muutosryhmäläisille autoedun. Wallinin ainoa vaatimus oli, että muutosryhmäläisten palkat eivät saaneet ylittää ministerien palkkoja. Hän on jälkeenpäin sanonut pitäneensä selvänä, että ”tämän tason ihmisiä ei saada kahvirahalla” (TS 4.3.2013).

Holtiton rahankäyttö ei rajoittunut vain palkkoihin. Ari Mennanderin viestintäyritystä pyydettiin järjestämään ja taltioimaan ryhmän tiedotustilaisuudet ja haastattelemaan sen jäsenet 39 000 eurolla. Mennanderin yhtiö myi lisäksi Yleisradiolle tunnin mittaisen dokumentin muutostyöstä.

Muutosprojektin käynnistyksen, vision kehittelyn ja ryhmän jäsenten työnohjauksen tueksi palkattiin vielä erikseen konsultti, hiihtosuunnistuksen moninkertainen maailmanmestari Anssi Juutilainen, joka laskutti työstä 46 000 euroa.

Joulukuussa 2010 opetus- ja kulttuuriministeriö asetti HuMulle seurantaryhmän, jossa oli pysyvine asiantuntijoineen seitsemäntoista jäsentä.

Mukana oli muun muassa entisiä huippu-urheilijoita, mediavaikuttajia, tutkijoita ja ministeriön omaa väkeä. Tarkoituksena oli paikata aukkoja, joita oli jäänyt, kun HuMuun ei ollut otettu esimerkiksi yhtään muutosjohtamisen, mediavaikuttamisen tai urheilusponsoroinnin asiantuntijaa.

Seurantaryhmä käsitteli HuMun esityksiä ja kutsui muutosryhmäläisiä kokouksiinsa.

Muutosryhmä raportoi työstään myös Olympiakomitean hallitukselle, joka nimesi sille vielä erillisen neljän hengen ohjausryhmän.

Urheilun muuttajia.Vasemmalta Leena 
Paavolainen, Antti 
Paananen, HuMun 
pysyvä asiantuntija Jorma Vertainen, 
Tapio Korjus ja Mika Kojonkoski.

Urheilun muuttajia.Vasemmalta Leena 
Paavolainen, Antti 
Paananen, HuMun 
pysyvä asiantuntija Jorma Vertainen, 
Tapio Korjus ja Mika Kojonkoski. Kuva Lehtikuva

Muutosryhmä tulkitsi Olympiakomitealta saamaansa tehtävää luovasti. Sen mielestä huippu-urheilun pelastaminen vaati lähinnä kahta asiaa: enemmän rahaa ja enemmän valmentajia.

Ryhmän jäsenet kiersivät myös ahkerasti kenttää toistelemassa eri yhteyksissä urheilijan polku- ja urheilija keskiössä -tyyppisiä lausahduksia.

Mediasuhteita hoidettiin järjestämällä seuratuimpien viestimien urheilutoimittajille erilaisia yhteistapaamisia.

Toimittajat pääsivät katsomaan muutostyötä lähietäisyydeltä, ja samalla varmistettiin, että huippu-urheilun muutosryhmä sai toimia suojassa median kritiikiltä.

Vuoden 2011 alussa HuMun jäsenet alkoivat pitää ryhmän verkkosivuilla yhteistä blogia. Pekkalan ensimmäinen bloggaus ilmestyi 4. helmikuuta. Siinä hän esitteli mantran, josta tuli pian koko ryhmän kantava ajatus.

”En pysty sanomaan, kuka sen sanoi tai oivalsi”, hän kirjoitti. ”Olimme kuitenkin täysin yksimielisiä siitä, että jos yksi juttu piti valita, se oli Urheilijan polku.”

Moni muu sen sijaan pystyi. ”Urheilijan polut” oli tuttu käsite muun muassa kanadalaisen Jean Côtén vuonna 1999 julkaisemasta tutkimuksesta. Niemisen työryhmäkin oli käsitellyt sitä laajasti mietinnössään.

Hämmästystä herätti myös vanhan tutkimuskäsitteen muuttaminen yksikköön, sillä koko ajatus perustui moniin erilaisiin tapoihin rekrytoitua huippu-urheilijaksi.

Liikunta & Tiede -lehden julkaistua jutun käsiteplagiaatista Pekkala tarkensi seuraavassa seurantaryhmän kokouksessa, että termi oli Niemisen ryhmän mietinnöstä. Julkisuuteen jäi kuitenkin elämään käsitys urheilijan polusta HuMun keksimänä käsitteenä. Virhettä ei edes yritetty korjata.

Jälkikäteen Pekkala on jopa esittänyt, että juuri Urheilijan polun löytäminen auttoi ryhmää eteenpäin ensimmäisen syksyn kaaoksesta. ”Nyt se tuntuu kauhean yksinkertaiselta, mutta eihän silloin mitään tiedetty” (Yle TV2 10.2.2013).

Useat muutkin HuMun toistelemat lausahdukset, kuten ”urheilija keskiössä” ja ”lapsuus-, nuoruus – ja huippuvaiheet”, ovat poimintoja Niemisen työryhmältä.

Pyörän keksimistä uudelleen muistutti myös ajatus Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KiHu) käyttämisestä huippu-urheiluun liittyvässä tutkimuksessa. Kihu on perustettu 1990 ja toiminut yli 20 vuotta.

 

Kevään 2011 aikana alkoi urheilupiireistäkin kuulua hiljaista kritiikkiä HuMua kohtaan.

Ryhmän jäsenet kiertelivät eri puolilla Suomea juttelemassa urheilijoiden kanssa. Keskusteluja ei nauhoitettu. Seurantaryhmässä ollut tutkimusprofessori Tommi Hoikkala ihmetteli ratkaisua, mutta HuMussa hänen kritiikkinsä ohitettiin.

”Kritiikkiä siitä, että haastattelut pitäisi nauhoittaa, ei esitetty kertaakaan sen jälkeen, kun olimme perustelleet ratkaisumme”, Korjus väittää nyt.

Hoikkala on kuvannut seurantaryhmää ”ihmetteleväksi kahviseurueeksi” ja HuMun tekemisiä ”kohteliaaksi pakkoraportoinniksi”.

Seurantaryhmän asettamiskirjeessä todettiin, että sen piti antaa lausuntoja HuMun esityksistä. Ryhmä käsitteli ensimmäistä ja lopulta ainoaksi jäänyttä lausuntoluonnosta vasta vuoden 2012 maaliskuun kokouksessa.

Lausunnossa todettiin, että sen antaminen oli ollut aikaisemmin mahdotonta. Syynä tähän oli, että huippu-urheilun muutosryhmä ei esimerkiksi väliraportissaan tehnyt konkreettisia esityksiä toiminnan rahoituksesta tai organisoinnista.

 

Muutostyön toimeksiantoon ei kuulunut lisäresurssien hankkiminen huippu-urheilulle. Ministeriöstäkin viestitettiin toistuvasti, ettei lisää rahaa ollut tarjolla.

Siitä huolimatta muutosryhmä otti sen saamisen yhdeksi keskeisistä tavoitteistaan.

Uskaliaimmassa seurantaryhmälle toimitetussa hahmotelmassa HuMu esitti noin 7 miljoonan euron lisäpanostusta vuodelle 2013 ja vuosille 2015–2017 kaikkiaan 19 miljoonan euron lisäystä vuoden 2012 tasoon nähden.

Summat ovat selvästi suurempia kuin muutosryhmän loppuraportissa esitetyt.

Jukka Pekkala kiistää kuitenkin, että lopullinen esitys olisi kompromissi.

”Ministeriöstä sanottiin, että tehkää oma ratkaisu, ja me tehtiin se. Raportissa esitetty on meidän näkemys lisärahoitustarpeesta”, hän selittää.

Juuri resurssikysymykset aiheuttivat toistuvasti hankausta HuMun ja ministeriön välillä. Ministeriöstä pyrittiin ohjaamaan muutostyötä takaisin tehtävänannon mukaisille urille.

Tulokset jäivät laihoiksi.

Paavo Arhinmäki otti HuMun rahankäytön erityistarkkailuun.

Paavo Arhinmäki otti HuMun rahankäytön erityistarkkailuun. Kuva Lehtikuva

Kesäkuussa 2011 hallitus vaihtui, ja uudeksi kulttuuri- ja urheiluministeriksi tuli Paavo Arhinmäki (vas). Hän otti muutosryhmän suurieleisyyden, matkustelun ja reippaan rahankäytön aikaisempaa tiukempaan tarkkailuun.

Arhinmäen erityisavustaja Jussi Saramo alkoi syksyllä 2011 osallistua seurantaryhmän kokouksiin. Hän kertoo painottaneensa siellä toistuvasti, että huippu-urheilulle ei ole tarjolla julkista lisärahoitusta.

Arhinmäen esikunnasta viestitettiin myös, että muutostyöltä odotettiin enemmän konkretiaa.

 

HuMun väliraportti valmistui marraskuussa 2011. Se oli jonkinlainen karsittu sovellus Niemisen ryhmän suosituksista. Mitään uutta ei esitetty. Huippu-urheilua kuvailtiin ”hapeksi, jota kansakunta hengittää” ja asiaksi, jota tarvittiin ”urheilun itsensä vuoksi”.

HuMun työtä esitelleistä blogikirjoituksista ja videotallenteista ei saanut juuri enempää irti. Pienessä piirissä tapahtunut toiminta oli läpinäkymätöntä.

Julkisen keskustelun käynnistämiseksi Liikunta & Tiede -lehdessä julkaistiin joulukuussa 2011 laaja artikkeli HuMusta.

Siinä kiinnitettiin huomiota muun muassa väliraportin ylimalkaisuuteen ja ihmeteltiin, miksi ryhmä oli kokonaan sivuuttanut aikaisemman tutkimustiedon. Esimerkiksi urheiluakatemiajärjestelmää koskenutta tuoretta selvitystä ei ollut hyödynnetty millään tavalla.

Väliraportin arvoa laski myös, ettei siinä ollut lainkaan lähdeviitteitä tai muuta empiiristä taustaa. Osa raportissa esitetyistä valinnoista oli kaiken lisäksi osoitettu aiemmin tutkimuksissa kyseenalaisiksi tai suorastaan huonoiksi.

 

Kunnon konsulttiselvityksen tapaan muutostyössä oli sentään ehditty luoda visio. Sen mukaan Suomen piti olla vuonna 2020 paras Pohjoismaa sekä tulosten että toimintamallin tehokkuuden näkökulmasta.

Visio asetettiin tutkimatta lainkaan suomalaisen huippu-urheilun nykytilannetta suhteessa muihin Pohjoismaihin. HuMu ei myöskään määritellyt mittareita, joilla vision toteutumista arvioidaan, vaikka väliraportissa nimenomaan korostettiin niiden tarpeellisuutta.

Väliraportissa luvattiin, että suomalaisen huippu-urheilun osaamisen, arvostuksen ja menestyksen mittarit sekä arviointimenetelmät rakennetaan vuoden 2012 aikana.

Loppuraportista ei kuitenkaan löydy niistä tarkempaa tietoa.

Kojonkoski vahvistaa, että mittarit jäivät HuMulta laatimatta. Hänen mukaansa HuMun asettama tavoite perustuu ”käsitykseen” siitä missä nyt ollaan, ja mittareita ollaan tekemässä.

”Aina voidaan kritisoida ja kikkailla nyansseilla”, Kojonkoski torjuu kritiikin.

 

Todellisuudessa Ruotsin tai Norjan saavuttaman etumatkan kurominen umpeen ei ole seitsemässä vuodessa mitenkään mahdollista.

HuMun valitsema ylioptimismi sopi kuitenkin suomalaisten urheilujärjestöjen yleiseen liioittelulinjaan. Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry:n (Valo) visio on, että ”olemme maailman liikkuvin urheilukansa – 2020”. Suomen Palloliitto taas lupaa, että ”vuoteen 2020 mennessä olemme Euroopan kymmenen parhaan jalkapallomaan joukossa – jokaisella toiminnan osa-alueella”.

Huippu-urheilun muutosryhmä ei raporteissaan ottanut minkäänlaista kantaa siihen, mihin lajeihin rajallisia resursseja kohdennetaan. Se ei myöskään arvottanut eri lajeissa tulevaa menestystä millään tavoin.

Ryhmä ei antanut mitään eväitä verrata esimerkiksi hiihtosuunnistuksen ja jalkapallon MM-mitaleja keskenään. Vastausta vaille jäi myös, ovatko olympiamitalit kaiken yläpuolella, vaikka ne tulisivat yhdistetyn kaltaisista maailmalla marginaalisista lajeista.

Huippu-urheilun muutosryhmä on kertonut, että sen toimesta ja toimeksiannosta haastateltiin kevään ja kesän 2011 aikana 80 menestynyttä suomalaista huippu-urheilijaa.

Aineistoa keräsi kirjava joukko, johon kuului HuMun jäsenten lisäksi muun muassa lajiliittojen edustajia ja tunnettu urheilumanageri. Yhteensä asialla oli peräti 18 henkilöä. HuMun varsinaiset jäsenet tekivät alle kolmasosan haastatteluista.

Haastattelujen johtopäätökset luvattiin esittää muutosryhmän väliraportin liitteenä, mutta tällaista liitettä sieltä ei löydy.

Loppuraportissa haastatteluista puhutaan kohtaamisina. Mitään informaatiota näistä ”kohtaamisista” ei ole kuitenkaan kirjattu raporttiin. Se on ymmärrettävästi herättänyt julkisuudessa hämmennystä.

Muutosryhmäläiset ovat vedonneet haastatelluille annettuun anonymiteettilupaukseen. Lisäksi on korostettu, että HuMu ei ollut tutkimusryhmä.

Kolme kuukautta työn päättymisen jälkeen julkaistussa selonteossa Pekkala ja Korjus kertoivat, että haastatteluaineistosta on tehty urheilijakohtaisia yhteenvetoja.

Niistäkään ei ollut loppuraportissa mainintaa.

 

Puutteiden lista on pitkä.

Haastateltujen valintaperusteita ei ole kerrottu. Koostetta haastattelijoista ja kunkin haastattelijan tekemien haastattelujen määristä ei ole julkaistu. Haastateltujen sukupuoli-, ikä- ja lajijakauman kaltaisia taustatietoja ei ole annettu, vaikka ne eivät kuulu anonymiteettisuojan piiriin.

Pekkala vastasi haastatteluaineiston taustoihin liittyviä tietoja koskeneeseen pyyntöön kehottamalla ottamaan yhteyttä Korjukseen, joka kantoi haastatteluista päävastuun. Korjus kertoi, että informaation saaminen on mahdollista, mutta se vie aikaa.

Huippu-urheilun muutosryhmä on toisin sanoen tehnyt johtopäätöksiä ja analyysejä sellaisesta aineistosta, josta ei ole valmiina edes yksinkertaisia jäsennyksiä.

Haastattelulomakkeiden suunnittelu ulkoistettiin Korjuksen tuttavapiiriin lukeutuville urheilumanageri Harri Halmeelle ja valmentaja Mika Lehtimäelle. He muun muassa valmistelivat yhdessä Korjuksen kanssa 135 kysymystä sisältäneen urheilijoille esitetyn kysymyspatteriston.

Pekkala esittää Yle Areenaan 7. maaliskuuta tallennetussa haastattelussa, että Lehtimäki ja Halme olivat itse aktiivisia ja että heillä oli ”sellaista osaamista, jota kannatti tässä kohtaa hyödyntää”.

Osaaminen ei liittynyt ainakaan kyselyjen tekoon. Prosessin aikana Korjus, Halme ja Lehtimäki sekoittivat jopa kyselyn ja haastattelun kaltaiset peruskäsitteet keskenään.

Lehtimäelle ja Halmeelle maksettiin työstä yhteensä 29 520 euroa. Summa jäi muutamalla satasella alle kilpailutusrajan.

Lähes yhtä suuri summa meni myös loppuraportin tekemiseen. Ulkopuolinen konsulttiyhtiö laskutti siitä 25 000 euroa.

Konsulttienkaan työ ei häikäissyt. Loppuraportissakaan ei perustella uskottavasti muutostyössä tehtyjä valintoja, osoiteta viitteiden avulla ideoiden ja ajatusten alkuperää tai esitetä kunnollista analyysiä urheilijahaastatteluista.

Edes jo toteutetuista toimista ei ole tarjolla konkreettista tietoa.

 

Juttukokonaisuuteen on haastateltu Jukka Pekkalaa, Mika Kojonkoskea, Tapio Korjusta ja Tommi Hoikkalaa. OKM:ää koskevat tiedot on tarkistanut ylitarkastaja Hannu Tolonen. Hänelle ja erityisavustaja Jussi Saramolle esitettiin myös lisäkysymyksiä.

 

KOMMENTTI: Huippujen ehdoilla

Huippu-urheilun muutosryhmää on arvosteltu mediassa lähinnä varojen käytöstä ja siihen liittyvistä epäselvyyksistä. Keskustelu käynnistyi, kun kolme tutkijaa kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidesivuille joulukuussa 2012 HuMun toimintaa käsitelleen kirjoituksen. Tärkein – sisällöllinen näkökulma – on jäänyt edelleen puuttumaan.

Nyt tehdyt linjaukset ohjaavat niiden nuorten elämänkulkua, jotka valitsevat huippu-urheilijan polun. Huippu-urheilun muutpsryhmä laajensi urheilijan polun koskemaan myös lapsia ja nuoria.

Se on valinta, jolla on toteutuessaan merkittäviä seurauksia. Muutosryhmän suunnitelmien toteutuessa kaikkien lasten liikuntaharrastukset ovat osa huippu-urheilua. Se tarkoittaa ammattimaisemman otteen tuomista kaikkeen harrastustoimintaan.

Ammattimaisuus nostaa harrastusten hintaa. Jo nyt monet lapset ja nuoret jäävät harrastustoiminnan ulkopuolelle taloudellisten syiden takia. Rima nousee entisestään, kun koko urheiluliike valjastetaan palvelemaan huippu-urheilua.

HuMun linjaus on selvässä ristiriidassa Valon ”Maailman liikkuvin urheilukansa – 2020” -vision kanssa. Valon asettaman tavoitteen on vaikea uskoa toteutuvan huippu-urheilun sävyttämässä urheiluliikkeessä. Kuinka moni vanhempi laittaa lapsensa sellaisen toiminnan pariin, jossa tämä asettuu automaattisesti huippu-urheilijan polulle?

Vai onko HuMu ajatellut, etteivät huippu-urheilijoiden polut ala urheiluseuroissa? Loppuraportin perusteella näinkään absurdilta ajatukselta ei voi välttyä. Suomen vireä urheiluseuratoiminta on sivuutettu siinä lähes kokonaan.

HuMun näkemys liikunnanopetuksen haasteista on myös kummallinen.

Loppuraportissa ehdotetaan, että liikunnanopettajien koulutusta vahvistettaisiin valmennuksellisilla opinnoilla. Monikulttuuristen nuorten potentiaalia HuMu ei raporteissaan edes mainitse. Se on outo ratkaisu, sillä monikulttuuriset nuoret ovat olleet merkittävä piristysruiske niin Suomen kuin muidenkin Euroopan maiden huippu-urheilussa.

Pääosin julkisin varoin toimivassa Olympiakomiteassa ja liikuntajärjestö Valossa on syytä tehdä perusteellinen ”reality check”. Sen lisäksi, että urheiluliikkeen visiot ovat epäuskottavia ja toistensa kanssa ristiriitaisia, myös sen varainkäyttö on ollut ympäröivästä todellisuudesta vieraantunutta. Kysymyksessä ovat aatteelliset ja yleishyödylliset yhdistykset, kansalaisjärjestöt, joiden tehtävänä on palvella kansalaisia ja urheilijoita eikä toimia isotuloisten urheilujohtajien pallomerenä.

Rahankäytöstä kertoo paljon, että Huippu-urheilun muutosryhmään käytetyillä julkisilla varoilla olisi maksanut koko Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen 41 työntekijän palkat ja kaikki muut kulut yli vuoden ajalta.

Muutostyön vakavin eettinen ongelma liittyy niihin nuoriin, jotka jatkossa valitsevat huippu-urheilun. Heidän ”polkunsa” rakentuu muutamien valmentajien tekemistä intuitiivisista valinnoista.

Koska huippu-urheilun nykytilan kartoitus, kattava lajianalyysi ja analyyttinen urheilijan elämänkulun arviointi jäi HuMulta tekemättä, jokainen uusi urheilija astuu pelkältä fiilispohjalta suunnitellulle uralle.

HuMu ei myöskään raportoinut itse lainkaan siitä, mitä se teki yli kaksi vuotta.

Jotakin on eittämättä tehty ja ainakin osalta kritiikkiä olisi säästytty, jos edes jotain konkreettista olisi tuotu julkisuuteen. Muutostyön vääjäämätöntä lopputulosta sekään tuskin olisi pelastanut.

Tarjotuilla resursseilla olisi joka tapauksessa pitänyt pystyä paljon parempaan. Liikuntafysiologian professori Antti Mero on esittänyt arvion, että HuMun työn olisi paremmalla suunnittelulla tehnyt 100 000 eurolla (Keskisuomalainen 12.1.2013).

HuMun työn eetos on nykyisten ja tulevien huippu-urheilijoiden kannalta pelottava.

Nuorista ihmisistä ollaan valmiita tekemään koekaniineja perustuksiltaan huonosti rakennettuun järjestelmään. Jokainen urheilija ansaitsisi uralleen sellaiset puitteet, jotka perustuvat vahvaan tutkimusnäyttöön, hyviin käytäntöihin ja eettisesti kestäviin ratkaisuihin.

Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen sanoi HuMua käsitelleessä haastattelussa, että luottamusmiesjohdon tärkein tehtävä on asettaa suunta ja tavoitteet.

”Jos suunta on asetettu väärin ja tavoitteet on asetettu väärin, niin silloin, jos on taitava operatiivinen johto, niin sitten mennään yhdessä suohon”, hän totesi. (Yle TV2 10.2.2013). Mihin suomalainen huippu-urheilu on siis matkalla?

On vastuutonta ajatella yksilöiden olevan olemassa vain suomalaista huippu-urheilua varten. Järjestelmä pitäisi suunnitella erityisen huolellisesti tukemaan niitä nuoria, jotka pyrkivät huipulle. HuMu ei sitä työssään tehnyt, vaikka sen jäsenet kuinka toistelevat merkittäväksi arvovalinnakseen ”urheilija keskiössä”. Kuka mahtoi muuten olla HuMun toinen vaihtoehto keskiöön urheilijan tilalle?

 

Kirjoittajista Antti Laine on liikunnan yhteiskuntatieteiden tutkijatohtori Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Mikko Salasuo on talous- ja sosiaalihistorian dosentti ja vastaavana tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa. He lahjoittivat kirjoituspalkkionsa Suojatie ry:lle, joka järjestää jalkapalloa päihdeongelmista toipuville nuorille. Tuomo Lappalainen on Suomen Kuvalehden toimittaja.

 

Juttu on ensi kerran julkaistu Suomen Kuvalehdessä 15/2013.

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.