Ulos kaapista: ”Argh! Täällä on vaikka mitä!”

Miksi on niin vaikea luopua esineestä, jota ei tarvitse?
Elina Järvinen
Kotimaa 15.5.2016 10:45

Tuulikki Laes maksaa laskun: 309 euroa.

Se on hinta valmentajan palveluista. Neljä ja puoli tuntia valmentaja on ollut järjestämässä Laeksen kodin tavaroita. Auttamassa häntä. Ei siivoamisessa, vaan perkaamisessa ja järjestämisessä.

Laeksen koti ei ole ruokoton. Se on tasokas perheasunto Helsingin keskustassa.

Mutta tavaraa on liikaa. Paikat eivät pysy järjestyksessä. Mitään ei löydy.

Talvikenkiä, takkeja, kuravaatteita, sateenvarjoja, kirjoja, legoja, koriste-esineitä, johtoja, mappeja, kuppeja, liinoja, elektroniikkaa, kirjahyllyn laatikoita täynnä epämääräistä pikkutavaraa.

Kaikkea sitä, mitä nurkkiin kertyy.

Tavallisessa, keskiluokkaisessa suomalaiskodissa voi hyvin olla satatuhatta esinettä. Se on valtava määrä. Varastossa on helposti kymmenentuhatta esinettä, kesämökillä sitäkin enemmän. Ja suurin osa tästä tavarasta on turhaa: sitä ei käytetä juuri koskaan, sitä ei ehkä edes muisteta.

On arvioitu, että kotitaloudet tarvitsevat noin kolmanneksen siitä tavaramäärästä, mitä ne omistavat. Siis 70 prosenttia vain säilytetään. Kaapeissa, lipastoissa, kellarikomeroissa ja autotalleissa. Parhaassa tapauksessa säilyttämistä varten vuokrataan erillinen varasto. Viiden neliön varasto maksaa yli 100 euroa kuukaudessa. Tai sen vuoksi ostetaan isompi asunto. Asuinneliö kerrostalossa maksaa pääkaupunkiseudulla keskimäärin 3 800 euroa ja muualla Suomessa 1 700 euroa.

Tavaran vuoksi Suomeen on syntynyt uusi ammattikuntakin, nämä valmentajat, ammattijärjestäjät. He neuvovat kädestä pitäen, miten ylimääräisestä tavarasta pääsee eroon.

Onko tässä kaikessa mitään järkeä?

 

Tuulikki Laes tekee asian heti selväksi.

”Mä en sit mistään kirjoista pysty luopumaan.”

Hän istuu lastenhuoneen lattialla, vihreällä matolla. Katsoo ympärilleen ja huokaisee.

”Tää on taas sellainen huone, että mä en osaa itse tarttua.”

Vieressä seisoo Eveliina Lindell, ammattijärjestäjä. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri, mutta maantiede ei työllistänyt. Hän on tehnyt järjestämisestä itselleen ammatin.

Pursuaako tavarakaaos vastaan jo kotiovelta? Autan sinua pistämään kodin kaaoksen kuriin, hän mainostaa verkkosivuillaan.

Lindell vetää käsiinsä ohuet puuvillahanskat.

”Pannaan kirjat yhteen kasaan ja pelit toiseen. Aloitetaan siitä.”

Näin ammattimainen järjestäminen tapahtuu. Etsitään tyhjiä laatikoita, säkkejä ja kasseja. Nimetään ne maalarinteipeillä: roskat, kierrätettävät, järjestettävät, varastoitavat. Käydään tavarat läpi yksitellen: tarvitaanko, eikö tarvita? Säilytetäänkö, eikö säilytetä? Lajitellaan ne laatikoihin ja järjestetään sitten kaappeihin ja hyllyihin.

Siis ei niin, että jokaiselle tavaralle etsitään paikkaa erikseen, vaelletaan ympäri huonetta.

Tuulikki Laes vaeltaa ympäri huonetta.

”Joulukirjat vois panna… Taito on joulufani, joka päivä kuunnellaan Joulupukin maa. Ja synttäreillä pitää olla jouluteema.”

Taito täyttää toukokuussa kaksi. Isoveli on seitsemän. Tämä viistokattoinen tilava huone on heidän.

Sängyn yläpuolella on Star Wars -juliste, lipaston päällä Skylanders, vieressä Ressu-kello. Kirjoituspöytä on tukossa tavaraa, kaapit ja laatikot täynnä. Mutta ei huone silti mikään kaaos ole.

Lindell tyhjentää kaappien sisältöä lattialle. Laes näyttää epätoivoiselta.

”Argh!”

”Täällä on vaikka mitä. Lontoon-vuosilta jäi ihan kauheesti kaikkea.”

Perhe on muuttanut usein. Tähän Helsingin keskustan asuntoon tultiin vuosi sitten.

”Hyvin se menee”, Lindell sanoo.

Hän pinoaa kirjoja tyynesti. Suomenkieliset, englanninkieliset, tietokirjat, satukirjat.

Lindell on asunnossa neljättä kertaa. Ensin raivattiin ja järjestettiin eteinen, sitten keittiö ja viimeksi vaatehuone. Ylimääräiset tavarat lajiteltiin työhuoneeseen, josta ne oli tarkoitus viedä eteenpäin. Kirpputorille, kierrätyskeskukseen.

Ne ovat työhuoneessa yhä. Laes ei ole ehtinyt tehdä niille mitään. Hän on tutkija Taideyliopistossa, mies startup-yrittäjä pelialalla. Lapsia on kaksi, samoin koiria. Aina on kiire.

Siksi hän tästä palvelusta maksaa. Kun aika on varattu, tavaroita on pakko käydä läpi. Ja kun paikat saa ojennukseen, kaikkea ei tarvitse koko ajan etsiä.

Viikonloppu ei kulu siihen, että mietitään, missä porakone on.

 

Vuonna 2011 japanilainen Marie Kondo julkaisi kirjan, jossa hän lupasi suuria.

Jos järjestää kodin hänen oppiensa mukaan, koko elämä muuttuu. Seuraa onnea, terveyttä, harmoniaa.

Syksyllä 2014 kirja käännettiin englanniksi. The Life Changing Magic of Tidying Up.

Marie Kondo oli 30-vuotias tokiolainen siivouskonsultti. Hänestä tuli tähti. Kirjaa myytiin muutamassa kuukaudessa kaksi miljoonaa kappaletta. Se nousi ykköseksi myydyimpien listalla, jota julkaisee The New York Times.

Kansainväliset lehdet kirjoittivat Kondon opeista ja kuvailivat häntä ”keijukaiseksi” ja ”lumihiutaleeksi”. Kondo on pieni, nukenkasvoinen nainen, joka käyttää valkoisia vaatteita.

Helmikuussa 2015 kirjasta ilmestyi suomenkielinen painos. KonMari, Siivouksen elämänmullistava taika. Sitä on myyty 27 000 kappaletta. Pääkaupunkiseudun kirjastoissa kirjaa on 263 kappaletta ja varauslistalla 1 380 lainaajaa. Facebookin ryhmässä Konmari Suomi on lähes 8 000 jäsentä.

Siivous on muotia.

Marie Kondon opit ovat vaativia. Koti käydään läpi niin, että jokainen esine otetaan käsiin ja tunnustellaan, millaisia tunteita se herättää. Jos se tuottaa iloa, se saa jäädä. Muuten: pois. Sitä ennen esinettä kuitenkin kiitetään: se on tehnyt tehtävänsä tai opettanut jotain.

Säilytettävät tavarat – niitä ei yleensä jää paljon – järjestetään hyvin huolellisesti. Kondo opettaa, miten sukat viikataan ja paidat ladotaan riveiksi. Pinoja niistä ei tehdä, sillä alimmaiset kärsisivät. Jokaisella esineellä on henki.

Näin kodista tulee avara ja kaunis. Aikaa säästyy, kun tavaraa ei osteta eikä järjestellä. Kun kerran siivoaa Kondon opeilla, sotku ei palaa. Näin hän lupaa.

Tammikuussa kirja sai jatko-osan. Sen nimi on Spark Joy, ja se on siivouksen ”kuvitettu mestarikurssi”.

Elämä alkaa todella vasta sitten, kun olet saanut kotisi järjestykseen, Kondo kirjoittaa kirjan ensimmäisellä sivulla.

 

Lastenhuonetta on siivottu neljä tuntia. Kirjapinot ovat hyllyissä, lautapelit, askartelutarvikkeet ja piirustukset kaapeissa ja legot kassissa.

On löydetty paikat sellaisille tavaroille kuin pehmolelun syntymätodistus, paperilennokin laukaisin, 10 ruplan kolikko ja legohahmon juomalasi.

Kirjat, jotka ovat vielä liian vaikeita 2-vuotiaalle, odottavat kaapin perällä. Eveliina Lindell ehdottaa, että niistä pantaisiin muistutus Tuulikki Laeksen puhelimeen, vuodelle 2018. Niin kuin laitettiin liian isoista sukista.

Tavaroita kannattaa säilyttää, jos ne tulevat vielä käyttöön, Lindell ajattelee.

”Vitsi täällä näyttää siistiltä, jee”, Laes sanoo.

Hän haluaa varata Lindelliltä vielä yhden ajan. Hän lähtee kohta työmatkalle Yhdysvaltoihin, mutta sen jälkeen, kesäkuussa.

”Onhan tää vähän first world problem”, Laes sanoo ovella.

Tavarapaljous on etuoikeutettujen ongelma.

”Mutta ei se ole niin yksinkertaista.”

Joskus karsiminen voi kaduttaakin.

Kerran – ennen yhtä muuttoa – Laes tyhjensi vinttikomeroa. Tavaraa oli valtavasti ja kiire kova. Ahdisti. Hän pani tavaraa surutta menemään. Eteen tulivat vanhat päiväkirjat. ”En mä halua noita enää koskaan lukea”, hän ajatteli ja heitti kaikki roskiin.

”Ja nyt mä oon, että voi ei!”

 

Yltäkylläisyyden aika alkoi 1980-luvulla.

Sotavuosina säännösteltiin, elintarvikkeista ja tavarasta oli pulaa. 1950-luvulla voitiin ajatella, että Suomi on jonkinlainen kulutusyhteiskunta. Ja sehän oli hienoa. Alkoi olla varaa ostaa muutakin kuin ruokaa ja välttämättömyyksiä.

1980-luvulla oli jo kaikkea. Stereoita, videoita, mikroja ja vesisänkyjä. Ruoanlaitto oli trendikäs harrastus. Viini vielä trendikkäämpi.

1990-luvun lamasta toivuttiin. Syntyi kirpputorikulttuuri, tavaraa sai pilkkahinnalla. 2000-luvulla houkuttelivat pikavipit. Uuttakin tavaraa sai edullisesti, kun halpakauppoja perustettiin ketjuiksi asti.

Nyt kuluttaa voi vaikka kotisohvalta. Verkkokaupoissa riittää valikoimaa.

Vuonna 1975 jokainen suomalainen osti keskimäärin 1 300 eurolla kulutustavaroita. Vuonna 2014 tavaraa ostettiin 9 000 eurolla.

Ja enemmänkin saisi ostaa; talous kasvuun, Suomi nousuun.

Kulttuurihistorian tutkija Ilana Aalto on pohtinut, miten tavarasta on tullut ongelma. Miten sitä on kertynyt niin paljon, että kokonainen uusi ammattikunta sitä järjestää.

Ammattijärjestäjiä on Suomessa 130. Koulutus on lyhyt kurssi.

Aalto on itsekin käynyt kurssin.

”Jos ilmiön historiaa kaivelee, niin tuossahan se on, kulutusyhteiskunnassa”, hän sanoo.

”Toinen iso tekijä on se, että kuluttaminen on meille niin paljon enemmän kuin kuluttamista.”

Se on viestintää. Sillä kerrotaan, keitä ollaan ja halutaan olla. Sillä osoitetaan sukupuolta, luokkaa ja asemaa – muille ja itselle.

Kun varastossa on teltta, voi ajatella olevansa retkeilijä. Vaikka telttaa ei ole käyttänyt vuosiin, koska tahansa voi tulla se hetki, että retkeily alkaa. Että ryhtyy telttailijaksi.

Tai ihmiseksi, joka pelaa säännöllisesti sulkapalloa, lenkkeilee, järjestää ystäville illalliskutsuja. Sen vuoksi keittiön kaapissa on säilytettävä fonduepataa, raclettepannua, sushimuotteja.

Kirjahylly on tärkeä, vaikka ei ehtisi lukea. Hetkenä minä hyvänsä voi koittaa rauhallinen ilta, jolloin istuu nojatuoliin, sytyttää lukulampun ja lukee kaikki ne kirjat, jotka on pitkään pitänyt. Sivistyy.

Kirjahylly mittaa sivistystä, ehdottomasti. Mikä kohu aikanaan syntyi, kun ilmeni, ettei kulttuuriministeri Tanja Karpelalla ollut olohuoneessaan kirjahyllyä. (Se oli makuuhuoneessa, Karpela korjasi myöhemmin.)

Kirjat ovat suomalaisille erityisiä. Ne ovat ”lämpimiä esineitä”, kuten toinen ammattijärjestäjä, Elina Alasentie, sanoo.

Kansien välissä ovat kaikki hienot tarinat, jotka on joskus koettu. Jos kirjasta luopuu, menettääkö tarinatkin, muistot? Hetket, jolloin lapset istuivat sylissä ja kuuntelivat Punahilkkaa?

 

Kolmen tunnin keikka Kirkkonummella, punaisessa puutalossa tammien reunustamalla rinnetontilla.

Yläkerran kookas huone on raivattava. Aikuistuvat pojat haluavat siitä itselleen olohuoneen. Nyt tila on epämääräinen varasto.

Tarja Jokinen on suunnitellut tätä kolme vuotta. Eräänä iltana hän makasi sohvalla ja selasi Facebookia. Silmiin osui ammattijärjestäjä Susanne Kousan nimi.

”Päätin, että nyt mä sen teen.”

Jokinen nousee portaat yläkertaan. Kousa perässä.

Entisöityjä ikkunanpuitteita nojaa seiniin portaiden juurella. Jokinen on restaurointikisälli ja erikoismaalari. Hän tekee töitä myös kotona.

”Tästä talosta ei ole koskaan heitetty tavaraa pois. Sitä on vain tullut.”

”Mies ei mielellään luovu edes 70-luvun vaatteista.”

Yläkerran huone on parinkymmenen neliön kokoinen. Kaksi muhkeaa tv-tuolia keskellä lattiaa, niiden edessä valtava tv-ruutu. Seinien vierustoilla hyllyjä, kaappeja ja irtotavaraa.

Patjaa, lämpöpatteria, stereota, golfvarustetta. Läppärilaukkua, lamppua, tuoppia, taskukirjaa.

Kousa miettii, missä on lähin kierrätyskeskus, UFF tai Fida, missä ovat lajittelupisteet eri jätteille.

”Sulla pitää olla plan mihin sä viet.”

Tyhjennys aloitetaan nurkkakaapista.

”Tän peiton mä oon tehnyt vauvansänkyyn. Raskinko mä heittää?”

Muoviseen säilytyskassiin on viikattu ohuita täkkejä. Päällä on maalarinteippi ja siinä teksti, makkari.

”Jos mun äiti tekis näistä käsitöitä? Mutta kun nyt ei ole 30 vuoteen tehnyt…” Jokinen heittää peiton jätesäkkiin. Sinne lentää myös säilytyskassi, reunoista revennyt.

”Tää kirja, Firma, tää on Jaanan! Pitäiskö se palauttaa?”

”Koska se on lainattu?” Kousa kysyy.

”16 vuotta sitten, asuttiin Olarissa.”

Viereisestä kaapista löytyy kasa takkeja, poplareita ja puvuntakkeja. Yksi irtovuorikin.

Timo ei käytä näitä koskaan. Kaikki vois panna menemään.”

Siihen tarvitaan kuitenkin aviomiehen lupa. Toisen tavaraa ei saa hävittää, se on ammattijärjestäjien periaate.

Jokinen huhkii hiki otsalla. Työ edistyy. Hän ei aikaile päätöksissä.

”Aah, tästä tulee hyvä olo.”

Kousa antaa vinkkejä. Muistoesineitä ei kannata kätkeä kaappeihin. Ne, jotka haluaa säilyttää, pitää panna esille. Ja lahjat. Niitä ei tarvitse säilyttää velvollisuudesta. Pidä vain ne, joista oikeasti tykkäät.

Serkun tekemä tilkkupeitto. Mökille.

Appivanhempien seinäkello. Korjattavaksi.

Isän vanha kitara. Seinälle.

”Oho! Röntgenkuva”, Jokinen sanoo ja ojentautuu alahyllyltä.

Hän katsoo kuvaa valoa vasten.

”Tää on jonkun kallo. Timo Jokisen kallo. Pitäiskö tää panna seinälle?”

Samasta kaapista löytyy vanha, pahvinen lääkepakkaus, antibiootteja. Ne on vietävä apteekkiin. Lääkkeitä ei voi heittää roskiin.

Kolme tuntia kuluu nopeasti. Huoneesta ehditään raivata puolet. Mutta Jokinen päättää jatkaa illalla. Hän käy läpi vanhat veropaperit, niitä on 16 mapillista, ja hakee siskolta lainaksi silppurin. Kierrätykseen ja roskiin menevät laatikot hän kantaa alakertaan ja sieltä autoon.

”High five!” hän sanoo tyytyväisenä ja läpsäisee Kousan kättä.

Lähtiessään hän ottaa pöydältä vielä lääkepakkauksen ja avaa sen.

”Ei kattokaas!”

”Ei täällä olekaan antibiootteja. Täällä on hampaita!”

Kämmenelle vierii pieni kasa valkoisia maitohampaita.

 

Kuinka monta miestä tässä jutussa on esiintynyt?

Ei monta.

Kaikki Suomen ammattijärjestäjät ovat naisia. Heidän asiakkaansa ovat lähes poikkeuksetta naisia.

Siivous on naisten asia.

”Miten se edelleen on niin?” tutkija Ilana Aalto ihmettelee.

”Lasten kasvatus ja kodinhoito nimettiin naisten yhteiskunnallisiksi tehtäviksi 1800-luvulla. Ja vaikka mitä tässä välissä on tapahtunut, niin ei vaan…”

 

Lähteenä käytetty myös Elina Alasentien kirjaa Joka kodin raivausopas (Paasilinna 2015).

Näistä on helppo luopua

  1. 1. Mainokset
  2. 2. Vanhentuneet tiedotteet ja paperit
  3. 3. Ylimääräiset ilmaislahjat (heijastimet, kynät jne.)
  4. 4. Mysteeriosat (joista ei tiedä mihin ne kuuluvat)
  5. 5. Aikaisemmin poistettujen esineiden lisäosat
  6. 6. Rikkinäiset astiat
  7. 7. Vhs-kasetit
  8. 8. Elektroniikka (vanhentunut, rikkinäinen)
  9. 9. Pilaantuneet elintarvikkeet
  10. 10. Vanhentunut kosmetiikka

Näistä on vaikea luopua

  1. 1. Kirjat
  2. 2. Lukemattomat lehdet
  3. 3. Musiikkitallenteet
  4. 4. Vaatteet (kalliit, väärän kokoiset ja pikkuvialliset)
  5. 5. Muistoesineet (esimerkiksi vauvanvaatteet)
  6. 6. Lahjat ja ”perintökalleudet”
  7. 7. Kalliit virheostokset
  8. 8. Käsityöt
  9. 9. Askartelu- ja käsityömateriaalit
  10. 10. Palkinnot ja diplomit

Listat on laatinut ammattijärjestäjä Eveliina Lindell.

Keskustelu