Näytä hyvältä

ulkonäkö

Ulkonäkö ei määrittele vain sitä, ketkä päätyvät parisuhteisiin ja keiden kanssa, vaan myös sitä, kuka palkataan töihin, kenen kanssa solmitaan ystävyyssuhteita tai kuka tulee valituksi eduskuntaan.

Teksti
Elina Järvinen
Kuvitus
Carla Ladau
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jaana Haikaraisella on liian pitkät kynnet. Kuusisenttiset, sanoi esimies mutta ei suorittanut mittausta.

Haikarainen kiisti: kaksisenttiset.

Liian pitkät kuitenkin. Niillä ei voinut tarttua oikeaoppisesti viinipulloon – kietoa kämmentä nyrkkiin pullonkaulan ympärille – eikä nostella laatikoita turvallisesti. Kynsi saattaisi jäädä laatikoiden väliin, katketa ja aiheuttaa sormivamman.

Lisäksi kynnet hidastivat. Rahan käsittely kassalla oli vaivalloista.

Jos Haikarainen ei leikkaisi kynsiään, hänet irtisanottaisiin Mikkelin kauppakeskuksen Alkosta.

Haikarainen sanoi, ettei ollut pudottanut ainuttakaan pulloa kynsien vuoksi. Jos hän oli hidas, missä luki, kuinka nopea piti olla? Hän oli yhtä joutuisa kuin muutkin.

Hän oli ollut Alkossa töissä viisitoista vuotta, ja kynnet olivat aina olleet pitkät. Ne olivat hänelle tärkeät, olennainen osa persoonaa. Hän huolsi niitä ja lakkasi hillitysti, koristeli strassikivillä.

Työnantaja ei voisi tällä tavalla puuttua hänen ulkonäköönsä.

Kesäkuussa 2014 Haikarainen sai esimieheltä kirjallisen varoituksen. Heinäkuussa hänet irtisanottiin.

 

Oliko se laillista?

Esimies ei voinut osoittaa, että Haikaraisen kynnet olisivat aiheuttaneet ongelmia. Ne ainoastaan saattoivat aiheuttaa.

Jos Haikarainen olisi ottanut ripsienpidennykset, olisiko niistä voinut koitua haittaa? Näkökenttä sumentua?

Liian pitkä tukka jäädä olutkorin alle?

Kuka määrittelee, miltä saa näyttää?

Haikarainen haastoi Alkon oikeuteen. Hän voitti. Etelä-Savon käräjäoikeus katsoi, että työsuhde oli irtisanottu ilman asiallista ja painavaa syytä. Alko tuomittiin korvauksiin.

Alko valitti tuomiosta Itä-Suomen hovioikeuteen. Se katsoi, ettei Haikarainen ollut noudattanut työnantajan määräystä, joka kuului tämän direktio-oikeuteen. Irtisanomiselle oli perusteet.

Haikarainen menetti työpaikkansa, koska ei leikannut kynsiään.

 

Hovioikeuden tuomiossa on kohta, joka kiinnostaa tutkija Iida Kukkosta erityisesti.

”Kun otetaan lisäksi huomioon (– –), ettei Haikaraisella ole väitettykään olleen mitään erityistä henkilöön liittyvää syytä olla lyhentämättä kynsiään…”

Henkilöön liittyvää syytä. Kohta on yhdenvertaisuuslaista, mutta mitä se tarkoittaa?

Kukkonen on kysynyt aluehallintovirastosta. Voiko se tarkoittaa ulkonäköä? Laissa luetellaan neljätoista asiaa, joiden vuoksi ketään ei saa syrjiä. Ikä, alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto… ja listan viimeisenä muu henkilöön liittyvä syy.

Voisiko pykälää soveltaa ulkonäkösyrjintään?

Kukkonen ei ole saanut selkeää vastausta: kyllä ja ei.

”Tää on tosi hämärää.”

”Sanotaan vaikka, että hakisin työtä ja olisin pätevin hakija, mutta hyvin lihava. Enkä saisi paikkaa. Voisinko vedota pykälään vai en? Onko ulkonäkösyrjintä oikeastaan kielletty lailla?”

Kukkonen on taloussosiologi. Hän tutkii ulkonäköön liittyvää eriarvoisuutta työelämässä, tekee siitä väitöskirjaa Turun yliopistossa.

Hän kuuluu tutkimusryhmään, joka suhtautuu intohimoisesti ulkonäköön yhteiskunnallisena kysymyksenä. Näin lukee kirjassa, jonka ryhmä on juuri kirjoittanut. Ulkonäköyhteiskunta: Ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa. Iida Kukkonen, Tero Pajunen, Outi Sarpila ja Erica Åberg.

”Ulkonäköyhteiskunnassa ulkonäkö ei (– –) määrittele vain sitä, ketkä päätyvät parisuhteisiin ja keiden kanssa, vaan myös sitä, kuka palkataan töihin, kenen kanssa solmitaan ystävyyssuhteita tai vaikka kuka tulee valituksi eduskuntaan”, ryhmä kirjoittaa.

”Ulkonäkö siis epäilemättä on pääomaa.”

Ruotsinlaivalla voi toimia päinvastainen ”ulkonäköpääoma” kuin laivan ulkopuolella.

Helsingin yliopistollinen sairaala on laatinut lääkäreille ja hoitajille kirjalliset ohjeet.

Olkapäille ulottuvat hiukset tulee sitoa kiinni.

Tekokynnet on kielletty, samoin kynsilakka. Kelloja ja sormuksia ei tule käyttää, kuten ei myöskään omia huiveja.

Vilutakkeja ja tikkiliivejä ei pidetä, kun hoidetaan potilaita.

On työasut.

Ohjeet yhdenmukaistavat, vaikka se ei ole niiden varsinainen tarkoitus. ”Kaikessa toiminnassa on perustana hyvä käsihygienia.”

Turun yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella ei ole ohjeita, ei kirjallisia eikä suullisia. Silti kaikki tietävät, miltä heidän suurin piirtein kuuluu näyttää. Ei ole sääntöjä, mutta on sosiaalisia odotuksia, normeja.

On hyvä olla siisti, asiallinen ja puhdas.

Epämuodollinen, sanoo ryhmän tutkija Tero Pajunen.

”Jos joku on pukeutunut liian hienosti, heti kysytään, oleksä menossa johonkin konferenssiin.”

Epämuodollisuudella on rajansa. Ihan pyjamassa ei voi tulla.

Pajunen käy usein kauppakorkeakoulun puolella syömässä. Ravintola Monttuun kävelee viidessä minuutissa. Sillä matkalla ”oikeanlainen ulkonäkö” muuttuu.

”Siellä miehet on paljon huolitellumpia kuin täällä. Opiskelijatkin.”

Pajusella on tuuhea parta, neule ja väljät housut. Jalassa sukat ja sandaalit.

Sandaalit ovat huomionarvoiset, sillä niillä tehdään pientä eroa opiskelijoihin. ”Että on jotkut sisätossut.”

Ei hän ole tätä tietoisesti ajatellut, tuonut sandaaleita sen vuoksi töihin, mutta tällainenkin funktio niillä on.

Tällä tavalla ulkonäkö toimii. Se yhdistää tiettyyn ryhmään ja erottaa toisesta. Toki se erottaa lauman sisälläkin, jos haluaa yksilönä erottua. Kävele Oktoberfest-asussa sosiaalitieteiden käytävällä, ja erotut.

Ehkä siinä tapauksessa myös kuulet siitä.

”Kyllä, tavalla tai toisella. Jos ei mukaudu normeihin, seuraa sanktioita”, Iida Kukkonen sanoo.

”Kollegalta, työantajalta tai vaikka asiakkaalta. Jatkuvasti normitetaan jollain lailla.”

Sanktio voi olla kehu. Todella kiva jakku! (Lue: Normin mukainen, valitsit oikein.)

Se voi olla myötätunnon osoitus. Näytät aika väsyneeltä. (Olisit voinut vähän meikata.)

Mutta se, mikä on normin mukaista Turun yliopistolla, ei välttämättä ole arvostettavaa muualla.

Kuten ryhmä kirjoittaa kirjassa: ”Erilaiset resurssit ovat arvokkaita erilaisissa sosiaalisissa ympäristöissä.”

Sosiaalinen ympäristö voi olla hyvinkin tilapäinen. Se voi olla ruotsinlaiva.

Muistatko Ylen tv-sarjan M/S Romantic? Muistatko Kaiden?

 

Kaide oli se kokenut risteilymatkustaja, joka opetti työkaverilleen Empulle, miten laivalla toimitaan. Emppu ei ollut koskaan käynyt.

”Tutka päälle”, Kaide sanoi.

”Välillä täällä on hirveitä kotkia ja välillä taso on tosi kova, se on ihan sattumaa.”

Luento jatkui:

”Laivalla on ihan eri lait ulkonäössä kuin maissa. Sun pitää ensin nähdä, mikä se kissajakauma on.”

”Sellanen peruskissa voi olla täällä tosi kova, jos ei ole kilpailua.”

Jakauma vaikuttaa luonnollisesti omaankin sijoitukseen.

”Jos täällä ei ole nimenomaan jotain fucking miesmalleja, ni me ollaan iisisti jossain top viidessä.”

Kaidella oli maastokuvioidut reisitaskuhousut ja paita tekstillä. I was in Miami bitch.

Tämä saattoi olla arvokasta ulkonäköpääomaa ”ruotsinlaivan kentällä”, niin kuin tutkijaryhmä kirjoittaa. Mutta laivakontekstin ulkopuolella se voi toimia ”oikeastaan ihan päinvastaisella tavalla eli ei ollenkaan”.

Tutkijat luettelevat liudan ominaisuuksia, joista ulkonäkö koostuu. He sanovat ”resursseja”. Kasvonpiirteet, hiukset, parta, kehon koko ja muoto, vaatteet, ehostus, tyyli.

Mutta jos niihin pitää liittää adjektiiveja, kuvailla millaisia näiden resurssien pitäisi olla, tehtävä käy vaikeaksi.

Hyvä ulkonäkö on tyhjä käsite.

”Ei ole mahdollista tehdä mitään kymmenen kohdan listaa: jos täytät nämä, olet hyvännäköinen. Se riippuu niin paljon kentästä, jolla pelaat.”

Siitä huolimatta kauneudesta vallitsee yleensä konsensus. Se, mitä pidetään kauniina, on useimpien mielestä sitä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että vastasyntyneetkin hymyilevät enemmän kauniille.

Minkä näköinen on kaunis? Yksi lähes universaali piirre voidaan sanoa: kasvojen symmetria.

Paljon muuta ei.

Kalle on 53-vuotias automyyjä, ”karismaattinen ja supliikki”. Hän ei ole koskaan saanut kuukausipalkkaa, kaikki ansiot ovat tulleet provikalla.

”Tavallaan se on tuonut ehkä sellaisen ajatuksen, että tuota, kaikki keinot on käytettävä”, hän sanoo.

Ulkonäkökin.

”Ei poikkeuksellisen älykästä ihmistäkään kielletä käyttämästä älyään.”

Kalle on osallistunut ryhmähaastatteluun, joita tutkijaryhmä teki kaksi vuotta sitten. Millainen rooli ulkonäöllä on ammatissasi?

Keväällä 2016 ryhmä lähetti kyselylomakkeen 4 000 suomalaiselle. Arkielämä ja ulkonäkö. Kahdeksan sivua ja verkkovastausvaihtoehto.

Kuinka tärkeänä asiana pidät ulkonäköäsi?

Miten arvioisit omaa ulkonäköäsi verrattuna saman ikäisiin ja samaa sukupuolta edustaviin?

Koetko, että ulkonäölläsi olisi joskus ollut myönteistä tai kielteistä vaikutusta seuraaviin asioihin?

Vastauksia tuli 1 600. Materiaalia kerättiin Outi Sarpilan johtamaan, kolmevuotiseen tutkimusprojektiin, jonka yksi tuotos on tuore kirja.

Iida Kukkonen kehuu aineistoa.

”Tosi rikas ja uniikki. En ole tavannut toista väestötason kyselyä, joka keskittyisi ainoastaan ulkonäköaiheisiin.”

Onko ulkonäkösi joskus vaikuttanut työpaikan saamiseen? Kyllä, sanoo 40 prosenttia vastaajista.

Onko ulkonäkösi joskus vaikuttanut palkkaan? Kyllä, sanoo 22 prosenttia.

Kuinka tärkeänä pidät omaa ulkonäköäsi? Vähintäänkin tärkeänä, sanoo 45 prosenttia.

Yhdysvalloissa on tutkittu, että hyvännäköiset todella saavat helpommin työpaikan kuin tavalliset tai rumat. He tienaavat enemmän ja etenevät uralla. He saavat lievempiä tuomioita rikoksista. Norjassa todettiin, että tuomiot olisivat lievempiä, vaikka hyvä ulkonäkö olisi vain kuvailtu pöytäkirjassa.

Hyödyt – ja haitat – pätevät sekä miehiin että naisiin. Poikkeus tosin löytyy: painoindeksi. Sitä on tutkittu Suomessa 2000-luvun taitteessa.

Jos nainen on lihava, hän jää työttömäksi todennäköisemmin kuin nainen, joka on hoikka. Mutta lihava mies ei jää työttömäksi sen useammin kuin hoikka mies.

 

Löytyy toinenkin ristiriita.

Tämä tuli esiin nimenomaan turkulaisten kyselyssä.

Naiset pitävät ulkonäköä tärkeämpänä kuin miehet. He käyttävät siihen paljon enemmän aikaa ja rahaa, ja heidän oletetaankin käyttävän. He murehtivat ikääntymistään.

Tutkijat puhuvat ulkonäkövelasta. Sitä lyhennetään koko ajan, mutta ei koskaan saada maksetuksi. Aina voi korjata ja kehittää. Ideaali on kaukana, ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä kauemmaksi se karkaa. Sen vuoksi ulkonäkötyö, vaivannäkö ja kulutus, on jatkuvaa.

Voisi siis kuvitella, että tästä työstä nainen saisi hyvitystä. Että hän saisi vastaavasti käyttää ulkonäköään hyödykseen. Mutta näin ei ole.

Tällaista paheksutaan. Eniten siinä tapauksessa, että nainen yrittäisi saada ulkonäön avulla työpaikan tai isomman palkan. Mutta myös silloin, kun hän käyttäisi sitä parisuhdemarkkinoilla, ”halutun kumppanin tavoittelussa”.

Jos mies toimii tällä tavalla, häntä paheksutaan vähemmän.

Kaikkein jyrkimmin paheksuvat naiset. Naiset paheksuvat naisia, jotka hyödyntävät ulkonäköään, mutta eivät niin paljon miehiä, jotka tekevät niin. Miehet paheksuvat tasa-arvoisemmin.

Camilla, 36-vuotias erikoistutkija: ”Kyllä olen sitä mieltä, että tietyllä tapaa ehkä on hyväksyttävämpää, jos käytät sellaisia keinoja, jotka tavallaan ovat niin sanotusti kaikille mahdollisia.”

Kaisa, 29-vuotias tohtorikoulutettava: ”Joo. Jos meikkaat tai laitat silmälasit, ja…”

”Just, että laitat silmälasit ja ostat sen jakkupuvun…”

Mistä tämä kertoo? Naisten välisestä myrkyllisestä kilpailusta? Toinen ei saa hyötyä ominaisuudesta, jota itsellä ei ole.

Ei välttämättä, Iida Kukkonen sanoo. ”Vaikka jotkut ehkä haluaisivat tulkita sen niin.”

Hänestä kyseessä voi olla myös vastalause. Ei hyväksytä sitä, että naisen arvo työmarkkinoilla perustuisi ulkonäköön. Kun se niin usein muuten perustuu.

”Yhtä lailla tämä voi viestiä jopa solidaarisuudesta.”

Kukkonen tutkii kysymystä parhaillaan. ”Haastatteluaineistolla pyrin selvittämään, mistä tää johtuu.”

Nainen viettää elämänsä aikana yli vuoden peilin edessä, mies kolmisen kuukautta.

Kysypä kansalaiselta, kuinka paljon hän käyttää alkoholia. Hän käyttää vähän, korkeintaan kohtuullisesti.

Kukaan ei juo 10,3 litraa puhdasta alkoholia vuodessa, kuten tilastot osoittavat.

Kysy vastaavasti, kuinka paljon hän seisoo peilin edessä. Vähän. Muutaman minuutin päivässä, jos lainkaan.

Heräsin tämän näköisenä!

Turkulaiset tutkijat laskivat kyselytutkimuksen perusteella arvion. Kuinka paljon peilin edessä kulutetaan aikaa 15 ja 74 ikävuoden välillä. Mies: kolmisen kuukautta. Nainen: yli vuoden.

Kaikki tämä ”ulkonäkötyö” tehdään, jotta näytettäisiin siltä, ettei tehdä juuri mitään.

”Kaiken pitäisi vaikuttaa luonnolliselta. Ei pakotetulta, ei siltä, että on oikeasti satsattu hirveästi”, Iida Kukkonen sanoo.

”Varsinkin keskiluokan ja ylemmän keskiluokan skenessä.”

Syitä voi etsiä historiasta. Agraariyhteiskunta, yleinen vaatimattomuuden eetos.

”Olemme Suomessa tottuneet sellaiseen ajatukseen, että suomalaiset ovat ennen kaikkea ulkonäöllisesti vaatimatonta kansaa”, tutkijat kirjoittavat.

Toimittaja Anu Silfverberg pohti kauneusihanteita Image-lehdessä kolme vuotta sitten.

”Kaunistautuminen on tarkkaan kontrolloitua työtä”, hän kirjoitti. ”Näkyvät viitteet siihen, että se on paineenalaista (mökkimeikkaaja, bussisuttura), tekevät siitä välittömästi noloa.”

Mökkimeikkaaja on se, joka ei voi olla maallakaan laittautumatta. ”Et kai sä nyt mökillä meikkaa?”

Bussisuttura se, joka vetelee heiluvassa bussissa lisää mustaa kajalia vahvasti meikattuihin silmiinsä.

Onko Suomi ulkonäköyhteiskunta?

Määritelmän mukaan on, jos ulkonäön merkitys leviää ”luonnollisten rajojensa” ulkopuolelle. Luonnolliset rajat ovat häilyvät, mutta yleisesti ajatellaan, että esimerkiksi parinvalinta on niiden sisäpuolella. Työelämä suurelta osin ulkona.

Iida Kukkonen ei sano, että Suomi olisi ulkonäköyhteiskunta. Hän ”pohtii, onko se”.

”Voi sanoa, että piirteitä on olemassa.”

On tendenssejä, jotka vievät siihen suuntaan. ”Supervisuaalinen” sosiaalinen media. Palveluammatit, joita on yhä enemmän. Lääkärillä ei ole enää potilaita eikä opettajalla oppilaita, kaikilla on asiakkaita. Ja kun on asiakkaiden kanssa tekemisissä, kun ”luo palvelukokemuksia”, ulkonäkö on tärkeä.

Metsurin ammatissa ei niinkään ole. Tutkimuksen Seppo, 61, sanoo, ettei ulkonäkö ole vaikuttanut hänen elämäänsä juuri lainkaan. ”Pidän kuitenkin hiukset siistinä ja vaatetuksen puhtaana ja ehyenä.”

Kaupungistuminen vaikuttaa. Yksinkertaisesti se, että kaupungissa tapaa ihmisiä. Iida Kukkonen tutki kerran väitettä, että kaupunkilaiset pitivät ulkonäköä tärkeämpänä kuin maalla asuvat. Hän tarkisti, kuinka monta ihmistä vastaajat keskimäärin tapasivat päivän aikana.

Jos ihmisiä on paljon ja he ovat vieraita, ulkonäkö on tärkeä. Sen perusteella saadaan ensivaikutelmia, luetaan luonteenpiirteitä.

Luetaan liikaakin, Kukkonen sanoo. Sillä luenta on helposti väärä. Ulkonäkö ei ole ihmisen ”identiteetin selkokielinen tiivistelmä”.

Päältä ei näe, onko ihminen laiska, ahkera, huolimaton, säntillinen, suomalainen, ulkomaalainen tai edes mies tai nainen.

 

Tammikuussa 2015 Hollannissa uudistettiin laki, joka määrää sosiaaliturvasta. Lain nimi on Participatiewet. Hollannin aktiivimalli.

Kansalainen, joka ei kykene elättämään itseään, ei enää saa sosiaalitukea ehdoitta. Vaaditaan tiettyjä toimia.

Yksi niistä liittyy ulkonäköön. Artiklassa 18 sanotaan, että ihminen ei saa ”vaikeuttaa työllistymistään ulkonäöllään”. Jos näin tekee, tukea voidaan leikata sadoilla euroilla.

Laki ei yksilöi, millainen on työllistymistä vaikeuttava ulkonäkö. Viranomaiset arvioivat sen tapauskohtaisesti.