Isän ja maan asialla

UKKOLA 08.06.2018 06:00
Jukka Ukkola

jukka.ukkola@hotmail.com

Ihmisen – tai ainakin poliitikon – tosiolemus nousi puheenaiheeksi, kun ulkoministeri Timo Soini virkamatkansa aikana Kanadassa osallistui abortinvastaiseen mielenosoitukseen, vaikka abortin puolustaminen kuuluu Suomen ulkopolitiikan keskeisiin doktriineihin. Johan Urho Kekkonen totesi vuonna 1961, että Suomi on valinnut ulkopolitiikassaan lääkärin eikä tuomarin roolin – ja lääkärithän niitä aborttejakin tekevät eivätkä tuomarit.

Soinin tempauksen jälkeen ruvettiin tulkitsemaan, voiko ulkoministeri virkamatkallaan heittäytyä välillä yksityishenkilöksi vai ei. Soinin itsensä mukaan voi, mutta useimmat muut – presidentti Sauli Niinistöä myöten – ovat sitä mieltä, että ei voi. Kun ulkoministeri lähtee ulos, hän on ulkoministeri myös silloin kun pistäytyy sisävessassa tai mielenosoituksessa.

Jotta asiaan saadaan tulevaisuutta varten yksiselitteinen selvyys, tarvitaan ilmeisesti joitakin tarkennuksia protokollaan. Ensimmäisenä tulee mieleen jonkinlainen univormu, samaan tapaan kuin sotilailla. Sellainen voitaisiin pukea ulkoministerin päälle hänen lähtiessään virkamatkalle. Samalla pitäisi kieltää ottamasta siviilivaatteita mukaan ollenkaan, ehkä kalsareita lukuun ottamatta. Jos sitten ulkoministeri vapaa-ajallaan poikkeaisi vaikkapa homobaariin tai paikalliseen Guggenheimin museoon, kaikki näkisivät heti univormusta, että siinäpä nyt Suomen ulkoministeri tiukkana noudattelee Paasikiven–Guggenheimin ulkopoliittista linjaa.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö