Turmiolan Tommipetteri

Profiilikuva
Ukkola
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pikkuisen Tommipetteri Turmiolan tulevaisuus olisi kai ollut nähtävissä hyvinkin varhain, jos vain joku psykologi tai apulaisoikeusasiamies olisi sattunut kiinnittämään huomiota oireisiin. Niitä näkyi jo silloin, kun poika siirtyi rintaruokinnasta kiinteämpään ravintoon. Ainoastaan Bona kelpasi nuorelle herralle, ei mikään muu, vaikka Pilttiin tottuneelta Villekasperi-serkulta pääsi itku hänen ollessaan yökylässä Turmioloilla.

Hiekkalaatikolla Tommipetteri leipoi hiekkakakkuja, joista arvatenkin aiheutui toiseuden tunnetta karppauskodin Aadasofialle, jolta kakut ja muut hiilihydraatit oli ehdottomasti kielletty.

Tommipetterin syömishäiriö kehittyi hiljalleen niin pahaksi, että poika halusi joka pääsiäisenä mämmiä kuohukerman ja sokerin kera, vaikka naapurin Miskamakarios piti paljon enemmän pashasta ja pahoitti mielensä, jos ei sitä saanut. Jouluna Tommipetteri vaati lautaselleen ehdottomasti kinkkua, vaikka äiti kuinka selitti, että suuri osa ihmiskunnasta ei suostu koskemaankaan sianlihaan, koska pitää sitä saastaisena. Oulun mummolassa Tommipetteri sai kerran jopa eläimen verestä tehtyä rössypottua – ja tykkäsi siitä!

Päivähoidossa sama itsekeskeinen meno jatkui. Tommipetteri ei suostunut päiväunille kello 13.00, vaikka hänelle moneen kertaan selostettiin, että Kiinassa oli jo ilta ja kaikki kiinalaiset lapset menivät juuri silloin nukkumaan. He tulisivat kovin surullisiksi jos tietäisivät, että Suomessa Tommipetteri vain kiukuttelee päikkärien kanssa.

Edes pyhäkoulussa Tommipetterin ei passannut käyttäytyä ekumeenisesti. Ei, hän liimaili paimentauluun saamansa lampaat viivasuoraan jonoon aiheuttaen mielipahaa niille lapsille, joiden lammaslauma sekoili vinksin vonksin pitkin taulua. Kaiken huipuksi hän ylpeillen esitteli lammastauluaan kirkosta eronneen tuttavaperheen Liljailonalle, jolla ei ollut mahdollisuutta saada yhtä ainoata lammasta.