Linnassa herrojen

SK paljastaa, mitä Linnan juhlissa tapahtuu.

Profiilikuva
Ukkola
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Uskokaa tai älkää, jotkut eivät työn, levon, juopumuksen tai television rikkoutumisen takia seuraa Linnan juhlia. Lukekaa siis tästä, mitä niissä tapahtuu – säästätte monta tuntia laatuaikaa!

Alussa presidentti Niinistö ja rouva Jenni Haukio seisovat kahdestaan keskellä lattiaa. Aaro ja Lennu eivät ole mukana. Tunnelma on odottava, häly mainen viihtyy, soittokunta soittaa soittoja…

Ja sitten! Yhtäkkiä! Seinälle sijoitetusta ovesta alkaa astella sisään henkilöitä. Televisioselostajat selostavat niiden nimet, jotka tuntevat, sekä mainitsevat, millaiset päällysvaatteet heillä on. Useimmat tulevat paritellen, herra edellä ja rouva perässä, tai päinvastoin. Herran tuntee siitä, että hän on pukeutunut samalla tavalla kuin kaikki muutkin herrat. Rouvan tuntee siitä, että hän on pukeutunut eri tavalla kuin melkein kaikki muut rouvat.

Tulijoita voi lajitella myös muuten. Vanhat ovat sotaveteraaneja, lihavat yritysjohtajia tai virkamiehiä, laihat urheilijoita ja kummajaiset taiteilijoita. Kansallispukuiset ovat kepulaisia tai saamelaisia. Loput ovat kansanedustajia, toimittajia yms.