Sauli Niinistö, tuo politiikan Elmo, jonka niskoilta moitteet valuvat kuin vesi Hannu Hanhen selästä

PAKINA: Jukka Ukkola ihmettelee, kuinka Niinistön asiat klonksahtelevat kohdalleen omalla painollaan.

Profiilikuva
pakinat
Teksti
Suomen Kuvalehti
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Presidenttiehdokas Sauli Niinistö ei ole vieläkään varsinaisesti myöntänyt käyvänsä presidentinvaalikampanjaa, eikä hänen oikeastaan tarvitsekaan myöntää, koska asiat näyttävät klonksahtelevan kohdalleen omalla painollaan.

Otetaanpa muutama esimerkki näkyvimmästä päästä. Ensi vuoden budjettiesitykseen oli vanhasta muistista merkitty presidentin palkkioksi 155 000 euroa. Se tietysti herätti henkiin motkotuksen siitä kuinka pakkosäästöt otetaan aina köyhän kansan selkänahasta, mutta herrain kukkarot vain paisuvat

Vaan kuinkas kävikään: valtiovarainministeriö joutui korjaamaan presidentin palkkion 126 000 euroon, jonne se oli Niinistön omasta vaatimuksesta pudotettu jo vuonna 2013.

Niinistöä on syytetty myös siitä, ettei hän ole aktiivisesti osallistunut ulko-, talous-, sisä-, turvallisuus-, sote-, some-, kiky-, tupo-, mutu- ynnä muihin keskusteluihin muiden presidenttiehdokkaiden kanssa.

Juuri ennen kuin näistä syytteistä olisi tullut kiusallisia, Niinistö osallistui kaikkiin mahdollisiin keskusteluihin yhdellä harkitulla ja lyhyellä puheenvuorolla: ”Meillepä tulee vauva.”