Kansa pienoiskoossa

Jos eduskunta on kansa pienoiskoossa, se tarvitsee kaikkia vähemmistöjä.

Profiilikuva
Ukkola
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kansanedustajaehdokkaiden rikostaustaa on ennen vaaleja selvitelty muutamissa tutkielmissa ja päädytty siihen, että tarjolla on jotakuinkin sellaista joukkoa, jollaisen tämä kansa ansaitseekin. Helsingin Sanomat löysi 318 ehdokasta, jotka ovat saaneet rikossyytteen 15 viime vuoden aikana. Määrä on lähes 13 prosenttia kaikista ehdokkaista, eli vain hieman alempi kuin syytettyjen osuus kaikista suomalaisista.

Ehdokasasettelu on siis kohdallaan, ja jos vielä eduskuntaan valitaan noin 25–30 rikossyytettyä, voidaan pitää voimassa sanonta, että eduskunta on kansa pienoiskoossa. Tässä ei kuitenkaan ole koko totuus. Jos rikollisten osuus tuleekin hoidetuksi demokraattisesti, miten on monien muiden pienryhmien laita? On syytä epäillä, että huonosti – tai ainakaan asiaa ei ole tutkittu.

Mahtaako esimerkiksi kaikilla älykkyysryhmillä olla tarjolla tarpeeksi kaltaisiaan ehdokkaita? Koska Pirkanmaalla on aivan oma vaalipiiri, tiedämme, että ainakin manselaisilla on valinnanvaraa, mutta entäs mensalaisilla, siis huippuälykkäillä? Tai älynjaon toisessa päässä: paria prosenttia kansalaisista sanottiin ennen aikaan idiooteiksi, mutta vaaliehdokkaista sellaisia lienee paljon enemmän, ainakin jos kysytään kilpailijoilta tai epäsosiaalisesta mediasta. Onko siis vaarana, että eduskuntaan tulee idioottien yliedustus?

Maan suurimpia vähemmistöjä ovat ylipainoiset, koska meitä on enemmistö. Vaaliehdokkailta ei kuitenkaan vaadita tietoa elopainosta, eikä kukaan heistä sitä mainonnassaan ilmoita. Vaikka kuvista voi jotain päätellä, jää arvailun varaan, saadaanko valtakuntaan riittävän pönäkkä parlamentti. Tilannetta voisi jotenkin korjata se, että valittujen kansanedustajien painoindeksit julkaistaisiin vuosittain, tai ainakin kauden alussa ja lopussa. Tuloksista äänestäjät näkisivät, onko eduskunnassa oikeanpainoista väkeä ja mihin suuntaan edustajat kehittyvät.