© Janne Tervamäki

Hauskahkoa vappua!

ukkola 30.04.2021 06:00
Jukka Ukkola
avatar - 'Jukka Ukkola

Oli aivan hilkulla, että olisimme joutuneet viettämään toisenkin vapun koronan armoilla. Onneksi noin ei käynyt, koska olemme kuuliaisesti noudattaneet ohjeita ja oppineet ymmärtämään viruksen käyttäytymistä.

Nyt meillä on yllin kyllin vaihtoehtoja vapun viettoon, kunhan vielä muutamaa pikku sääntöä noudatetaan. Ensinnäkin on syytä unohtaa Havis Amandan lakittaminen tiiviin kansanjoukon ympäröimänä. Se hoidettiin väljällä väellä jo monta päivää etukäteen. Tuo oli ilman muuta viisasta, koska yli satavuotias Manta kuuluu riskiryhmään, vaikka hänet lienee rokotettu ensimmäisten joukossa.

Ravintoloissa saamme riehua melko vapaasti, kunhan emme aliarvioi virusten viisautta. Kuten tiedetään, Covid-19 sukulaisineen piileksii päiväsaikaan kapakoiden nurkissa odottaen kellon lyövän 17.00, 18.00, 22.00 tai 23.00. (Tarkista kullakin ravintolapaikkakunnalla noudatettava aika paikallisesta aluehallintovirastosta viraston aukioloaikana). Noina kellonaikoina virukset havahtuvat ja käyvät ensin juoppojen ja tuntia myöhemmin myös ruokailijoiden kimppuun.

Sisältö