© janne tervamäki

Etäurheilua

ukkola 04.06.2021 06:00
Jukka Ukkola
avatar - 'Jukka Ukkola

Hyvään alkuun päässyttä kesäurheilukautta varjostaa edelleen koronapandemia. Sen takia esimerkiksi jalkapalloilun EM-kisojen ja Tokion olympialaisten tunnelma kärsii, vaikka ainakin jalkapallossa kisat ovat Suomelle historialliset. Siltä varalta, että pandemiat eivät tähän lopu, kannattaa miettiä uudenlaisia järjestelyjä ja kilpailulajeja.

Nythän on jo totuttu etätöihin, etäkoulutukseen ja etäruokailuun, joten tuskin on mahdotonta opetella etäurheilua.

Pahimmin vaarassa on urheilijoiden terveys sellaisissa lajeissa, joissa ollaan lähikontaktissa. Painijoita ja nyrkkeilijöitä ovat ennestään uhanneet lihasvammat ja luunmurtumat, mutta korona-aikana äheltäessään he altistuvat myös virukselle. Siksi uusiksi lajeiksi tarvitaan etäpaini ja etänyrkkeily, joissa käytetään maskeja, pidetään kahden metrin turvavälejä ja ehkä myös kielletään hikoilu.

Sisältö