Sepalus on meillä herttainen

Pakina: Jos sepalus on avoin, kastuu koko mies niin ulkoisesti kuin sisäisesti, kirjoittaa Jukka Ukkola.

Profiilikuva
Ukkola
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Juhannuksena käytetään muutamia suomen kielen sanoja, joita ei muulloin käytetä juuri lainkaan. Osa niistä juontuu niin kaukaa menneisyydestä, ettei nuori polvi niitä tunne, osa taas on niin tuoreita, ettei vanha polvi niitä tunne.

Tänä juhannuksena tarkastelemme erityisesti sanoja mittumaari, sepalus, narikka, itikka, virvatuli, impi, ylkä ja juhannussima.

Mittumaaria käytettiin juhannuksen rinnakkaisnimityksenä silloin, kun ei vielä ollut olemassa internettiä, eikä siis osattu joukkoraivostua siitä, että jotakin asiaa sanottiin omituisella nimellä, joka kuulosti melkein hävyttömältä ja ruotsilta.

Sepalusta luullaan usein roomalaiseksi sadanpäämieheksi tai mainostoimistolta tilatuksi firman nimeksi, mutta oikeasti se tarkoittaa miesten housujen etuhalkiota. Erityisesti juhannusveneessä se on syytä pitää suljettuna, koska silloin kastuvat vain housut. Jos sepalus on avoin, kastuu koko mies niin ulkoisesti kuin sisäisesti.

Narikka on normaalisti vaatesäiliö, mutta juhannuksena se on paikka, jonne aivot ripustetaan ennen juhlien alkamista.

Itikka tarkoittaa sekä verta imevää hyönteistä että lehmää.

Nämä erotetaan toisistaan varmimmin verikokeella: jos 0,08 gramman painoinen itikka imee millilitran verta 80-kiloisesta, kolmen promillen humalassa olevasta juhannusjuhlijasta, se jatkaa lentoaan ympärikännissä, mutta jos 200-kiloinen lehmä yrittää samaa, se pysyy selvin päin, koska sillä on neljä mahaa, mutta vain yksi pää.

Sitä paitsi nauta ei ime, vaan nuolee.

Virvatuli on oikeasti Alkon pihlajanmarjalikööriä, mutta jotta emme syyllistyisi alkoholijuoman mainontaan, sanottakoon, että se on juhannusyönä aarniometsässä lepattava liekki, joka ei kuitenkaan ole metsäpalo.

Impi eli immyt oli ennen #metoota tietynlaisista naisista käytetty nimitys, josta impioletetut yrittivät päästä eroon kieriskelemällä juhannusyönä alasti ruispellossa tai kurkkimalla kaivoon. Usein taika onnistuikin, jos ruispellon isäntä osui paikalle, tai kaivosta kurkisti takaisin ylkä, eli immen toksinen vastapari.

Juhannussima on vappuna juomatta jäänyttä nestettä kaikkialla muualla paitsi Fingerporissa. Jos immyt pääsee sitä nauttimaan, hänen statuksensa muuttuu.