Ensitreffit krematoriossa

Ukkola 19.01.2018 06:00
Jukka Ukkola

jukka.ukkola@hotmail.com

Televisioon on viime vuosina ilmaantunut toinen toistaan jännittävämpiä tosiohjelmia, joissa asutaan yhdessä tuntemattomien kanssa, ollaan alasti yhdessä tuntemattomien kanssa, tavataan alttarilla ja mennään naimisiin tuntemattomien kanssa ja niin edelleen. Tuoreimpia sokkotreffiohjelmia on niin sanottu kumppanuusvanhemmuus eli lasten teko tuntemattomien kanssa televisio-ohjelmassa – siis eräänlainen vastaus Antti Rinteen lastentekotalkoisiin. Suomen nelostelevisio on etsinyt osallistujia moiseen ohjelmaan, eikä varmaan turhaan.

Näissä formaateissa on vain se vika, että yleisö saattaa kyllästyä niihin melko nopeasti, ja sen jälkeen on keksittävä jälleen uutta ja entistä dramaattisempaa. Juuri näin on käynyt tähän saakkakin: sokkotreffeistä sokkonaimisiin ja sokkovanhemmuuteen. Mitä siis seuraavaksi? Jos nyt valitulla linjalla edetään, jatkoa lienee etsittävä sellaisista perhejuhlista, joita ei ole vielä käytetty – siis esimerkiksi yllätysristiäisistä ja sokkohautajaisista.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö