© Janne Tervamäki

Valepukkivainaa

Ukkola 22.12.2017 06:00
Jukka Ukkola

jukka.ukkola@hotmail.com

Päättyvän vuoden suuriin, mutta melko huomaamattomiin uutisiin kuuluu se, että arkeologit löysivät Turkin Antalyasta joulupukin haudan. Pukkihan on tyttönimeltään Pyhä Nikolaus, ja juuri Pyhän Nikolauksen kirkon alta hautaholvi löytyi alkusyksystä. Itse pukkia ei tiettävästi ole vielä löytynyt, mutta tutkijat ovat luvanneet kaivaa esiin koko ruumiin henkilöllisyyden todistamiseksi.

Tiedepiireissä käydään nyt kiistaa siitä, voisiko pukkivainaa sijaita Antalyassa, vai onko ruumis ryöstetty Italian Bariin, kuten on tähän saakka luultu. Me suomalaiset tietysti tiedämme, ettei kumpikaan teoria pidä paikkaansa, koska pukkihan on Korvatunturilta eikä varmasti olisi lähtenyt kuolemaan sen paremmin Turkkiin kuin Italiaankaan.

Väitteet haudan löytymisestä pakottavat kuitenkin pohtimaan, missä kunnossa joulupukki mahtaa nykyisin olla. Hänhän on itse ilmoittanut yrittäneensä laskea omaa ikäänsä taannehtivasti, mutta nukahtaneensa 364 vuoden kohdalla. Koska tuostakin laskennasta on kulunut jo muutama vuosi, pukin voidaan arvioida nyt olevan vähintään 370-vuotias. Siinä iässä moni muu olisi siirtynyt jo niin sanottuun yläkerran Korvatunturiin.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö