Tikusta asiaa, anteeksi

Pakina: Tikun käsitteleminen ei tarkoita sitä, että tässä haluttaisiin jotenkin unohtaa tai syrjiä Takua.

Profiilikuva
Ukkola
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nykyisin pitää tarkkaan varoa, mitä julkisesti tekee, puhuu tai kirjoittaa, sillä yleensä aina joku suuttuu. Jos tohtii kysyä mitä tahansa, siitä seuraa herjauksia, parjauksia, solvauksia ja pilkkaa. Jos ilmaisee mielipiteen, puhkeaa nettiraivo. Jos ottaa kantaa politiikkaan, hallitus uhkaa kaatua ja eduskunta hajota. Jos arvostelee jotakin, tulee tappouhkauksia koko suvulle.

Parasta siis on keskittyä mahdollisimman neutraaleihin asioihin, esimerkiksi tikkuihin, joista mahdollisesti voi kirjoittaa melko vaarattomasti. Tosin ei sekään ole ihan varmaa. Kirjailija Maiju Lassila eli Algot Untola, joka kirjoitti teoksen Tulitikkuja lainaamassa, ammuttiin kansankiihottajana kansalaissodan aikana sata vuotta sitten.

Silti uskaltaudun käsittelemään tikkuasiaa huomautettuani ensin, että jos lukijat haluavat jatkaa keskustelua aiheesta – erityisesti sosiaalisessa mediassa – he tekevät sen omalla vastuullaan.

No niin. Tikku tunnetaan perinteisesti salkoa, tankoa, malkaa, patukkaa, keppiä ja puikkoa pienempänä pitkulaisena, yleensä puisena ja usein teräväpäisenä esineenä, joka saattaa tunkeutua ihoon, lihaan, kynnen alle tai silmään. Riippumatta siitä, aiheuttaako se siellä tulehduksen vai ei, se kannattaa poistaa, koska tikku ei kuulu ihmiseen, paitsi erikoistapauksessa hampaaseen, jolloin puhutaan hammastikusta. Suuhun tikku voidaan pistää myös silloin, jos siihen on kiinnitetty karamelli, cocktail-pallero tai grillimakkara. Muita tikun erikoismuotoja ovat muun muassa tulitikku ja muistitikku, jotka eivät ole teräviä eivätkä välttämättä puisiakaan.