Työministeri saa kovaa arvostelua: Tekopyhää touhua – Työttömyys ei korjaannu etuja leikkaamalla

Valittu linja vie kohti halpatyömarkkinoita, joilla ihmiset joutuvat tekemään pätkä- ja osa-aikatöitä henkensä pitimiksi, sanoo Kelan tutkija.

Jari Lindström
Teksti
Tuomas Pulsa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Työttömyysturvan ehtojen kiristykset eivät ratkaise Suomen työttömyysongelmaa, sanoo Kelan johtava tutkija Pertti Honkanen. Syy on yksinkertainen: työttömyys ei johdu ihmisten haluttomuudesta hakea töitä.

Hallitus tuntuu olevan eri mieltä.

Ylen Ykkösaamussa 27. helmikuuta vieraillut työministeri Jari Lindström (ps) valitteli työmarkkinoiden kärsivän kohtaanto-ongelmasta eli tilanteesta, jossa avoimiin työpaikkoihin ei työttömyydestä huolimatta ole hakijoita.

Ongelman korjaaminen edellyttää Lindströmin mielestä kiristyksiä työttömyysturvaan. Yksi mahdollisista toimista olisi niin kutsutun ammattitaitosuojan heikentäminen tai purkaminen.

Nykyisellään kolme kuukautta kestävän ammattitaitosuojan aikana työnhakija on voinut ilman sanktioita kieltäytyä oman alansa ulkopuolisista työtarjouksista. Jatkossa on mahdollista, että yhdestäkin työtarjouksesta kieltäytymällä menettää työttömyysetuutensa.